Virheä, oranssi, kuusi, yhdeksän, keltainen, kaksi, neljä! Osaan tämän. Ohjastan värien, numeroiden ja geometristen kuvioiden vyöryä välinpitämättömän tottuneesti. Mistä tuo tuli! Tuo sininen suunnikas ei tule mahtumaan läpi yhdeksikön silmukasta. Ehkä sittenkin! Kampean valtavaa ratasta vasemmalle, se kääntyy majesteettisen hitaasti. Survon magneettivuon säätöpoljinta hidastaakseni neliön vauhtia. Liian suuri massa, liian kovaa, ja aivan liian myöhään. Välähdys. Ärsyttävä tuttu summeri. KÄLÄKÄNG KÄLÄKÄNG. Osui, rajulla voimalla. Ysi vääntyi, taipui irvokkaasti ja asettui numeron kolme muotoon. Heräsin 03:15. Game over.
Epilässä tien yli horjui humalainen mies. Housut nilkoissa. Toivottavasti oli kivaa. Hain Jasonin kotoaan 04:00. Huomenta! Ihan kuin viime vuonna. Tuntui vähän aikamatkalta. Matka taittuu. Liian nopeasti. Aapiskukon kohdalla pimeyden rikkoo oksettavan kirkas oranssi välähdys. Lasku tulee perässä. Perillä 05:50. Kirjekuori infopaikalta, numerolaput ja tarrat. Jason oli jo purkanut auton valmiiksi. Kiitos! Hakaneulat unohtui. Jason haki. Kiitos! Lappu kiinni SPIBelttiin.
Naurettava pumppu. Miksi ostin sen. Pumppaa pumppaa, mutta ei sinne mitään mene. Meneekö? Jasonkin pumppaa. Kuuntelen rengasta. Suhisee se! Menikö? Ehkä sittenkin. Painemittari soutaa kahden ja kymmenen baarin väliä. Taitaa tulla takaisin aina sen verran kuin menikin. Ostakaa ihmiset kunnon pumppu, älkää tuollaista pientä rutkua. Oho. Kaikki ovat jo rannassa. Katselevat kauas järvelle. Yritän sanoa kahdelle päälle jotain, mutta ei ne ole enää täällä. Mieli kelluu jo.
Vettä vasemmassa linssissä. Mitä mä täällä teen? Järvi on tyyni. Ihme homma, nyt on elokuu, mutta on tällaista. Aika jännä, eilen kuitenkin satoi. Oho, joku kutittelee minua jalkapohjista. Parrakas mies. Ei se haittaa. Miten niin parrakas? Mistä tiedät. Tämä on kiva reitti, kolme kierrosta, kullakin kolme selvää osuutta. Ei tunnu loputtomalta. Joku kutittelee taas. Ime poijun kylkeä! Oho, pohja näkyy!
Warrior, this rifle! Fishmaster! Tapsa ja Jasoni. Peukku ylös. Hamster, the dentist! Viimeinen kierros. Hard porn, Steven Seagull! Laita nyt vauhtia. Potki kunnolla. Älä sakkaa. Kädet eteen yhteentoista ja yhteen. Vedä, oikeaa linjaa. Horjuttaakohan. Horjuttaa. Mehua. Sekamehua. Jaa, pikkusen horjuttaa. Uinti meni hienosti, ne sanoo. Niskassa komeat hiertymät.
Lasit pois, märkäpuku pois, lasit päähän, kypärä päähän. Endomondo päälle. Vanha E7 vikuroi. Ei käynnisty. Jasoni ja Tapsa auttaa. Aivot herää. Vedessä on vähän koomassa tai horroksessa. Jokainen hetki on, mutta ei ole. Puolitoista tuntia siinä meni, kokonainen elokuva. Ihan kiva, tapahtumiakin oli - mutta mitä oikein tapahtui. Jaa niin, The Expendables. Pyörä taluttaen lankulle. Jalat kenkien päälle ja liikkeelle. Sujahtivat jalkaan, en kaadu. Eka mäki ei enää ole niin jyrkkä kuin ensimmäisellä kerralla.
Pyörä kulkee kivasti. Nastolasta on vajaat 20 kilometriä alamäkeä varsinaisen neljästi kierrettävän 37km kierroksen alkuun. Se sen tekee. Yllätys, en osaa panna pulloa takaisin pehvan takana olevaan pullotelineeseen. Ekaa kerta käytössä, tietty! Pysähdyn ja opettelen liikerataa pari kertaa. Energiageelit hiertävät reisiin, veri valuu. Ovat liian takana. Pyörä rullaa melko vaivatta, mutta ei kovaa. Keskari nousee hiljalleen. Eka kierros, Jasoni tutulla paikallaan. Huutaa kuulumiset, huikkaan "tää on kivaa".
Toinen kierros, Tapsa nojailee pyörään. Käännyn huoltopisteelle. Pullo lipeää sormistani ja lentää tielle. Olkoot. En käänny. Olisi pitänyt. En selviä. Sitten tulee Tapsa: "otatko täyden pullon?" Se oli jotenkin pongannut tilanteen ja kerennyt jo hakea minulle huollosta uuden pullon. Nyt se polkee tuossa rinnalla. Se puolisen tuntia kun Tapsa tuli peesissä ja rinnalla. Yleensä tässä vaiheessa, kun satanen on täynnä, alkaa väsyttää. Nyt voimat vain latautuivat. Risteys, Tapsa jatkaa kotiin 200km, minä poljen kohti juoksuvaihtoa. Tulee vielä kunnon sadekuuro, mutta se piristää vain. Söin 17 geeliä. Nam. 180km, 6h15min.
Vaihto on nopea, vain pari minuuttia, ei ollut tarkoitus. Kysyn järjestäjältä: "onko tässä tarkoitus vielä juosta maratoni?" Kuulemma. Lähden perinteiseen tapaan liian kovaa, mutta sitten päätän että sykeraja on 145. Kävelen jyrkimmät mäet.
Ensimmäinen kierros ohi. Jasoni seisoo tuossa. Juomareppu selässä. Juoksee mukana 32 kilometriä, tarjoilee suolatabletteja, geelejä,GU-chompseja ja hyviä juttuja. Onpas tää hauskaa. Sanon, että yleensä tässä tulee synkkiä henkisiä pimeyden korpitaipaleita, mutta nyt tämä on yhtä juhlaa.
Toistakymmentä tuntia kestävyysliikuntaa, kaikki ovat ystäviä, ystävät ovat kaikki.
12:49:04. Pitkä, hyvä uni.
// kuvat: Jason ja Tapsa.
Epilässä tien yli horjui humalainen mies. Housut nilkoissa. Toivottavasti oli kivaa. Hain Jasonin kotoaan 04:00. Huomenta! Ihan kuin viime vuonna. Tuntui vähän aikamatkalta. Matka taittuu. Liian nopeasti. Aapiskukon kohdalla pimeyden rikkoo oksettavan kirkas oranssi välähdys. Lasku tulee perässä. Perillä 05:50. Kirjekuori infopaikalta, numerolaput ja tarrat. Jason oli jo purkanut auton valmiiksi. Kiitos! Hakaneulat unohtui. Jason haki. Kiitos! Lappu kiinni SPIBelttiin. Naurettava pumppu. Miksi ostin sen. Pumppaa pumppaa, mutta ei sinne mitään mene. Meneekö? Jasonkin pumppaa. Kuuntelen rengasta. Suhisee se! Menikö? Ehkä sittenkin. Painemittari soutaa kahden ja kymmenen baarin väliä. Taitaa tulla takaisin aina sen verran kuin menikin. Ostakaa ihmiset kunnon pumppu, älkää tuollaista pientä rutkua. Oho. Kaikki ovat jo rannassa. Katselevat kauas järvelle. Yritän sanoa kahdelle päälle jotain, mutta ei ne ole enää täällä. Mieli kelluu jo.Vettä vasemmassa linssissä. Mitä mä täällä teen? Järvi on tyyni. Ihme homma, nyt on elokuu, mutta on tällaista. Aika jännä, eilen kuitenkin satoi. Oho, joku kutittelee minua jalkapohjista. Parrakas mies. Ei se haittaa. Miten niin parrakas? Mistä tiedät. Tämä on kiva reitti, kolme kierrosta, kullakin kolme selvää osuutta. Ei tunnu loputtomalta. Joku kutittelee taas. Ime poijun kylkeä! Oho, pohja näkyy!
Warrior, this rifle! Fishmaster! Tapsa ja Jasoni. Peukku ylös. Hamster, the dentist! Viimeinen kierros. Hard porn, Steven Seagull! Laita nyt vauhtia. Potki kunnolla. Älä sakkaa. Kädet eteen yhteentoista ja yhteen. Vedä, oikeaa linjaa. Horjuttaakohan. Horjuttaa. Mehua. Sekamehua. Jaa, pikkusen horjuttaa. Uinti meni hienosti, ne sanoo. Niskassa komeat hiertymät. Lasit pois, märkäpuku pois, lasit päähän, kypärä päähän. Endomondo päälle. Vanha E7 vikuroi. Ei käynnisty. Jasoni ja Tapsa auttaa. Aivot herää. Vedessä on vähän koomassa tai horroksessa. Jokainen hetki on, mutta ei ole. Puolitoista tuntia siinä meni, kokonainen elokuva. Ihan kiva, tapahtumiakin oli - mutta mitä oikein tapahtui. Jaa niin, The Expendables. Pyörä taluttaen lankulle. Jalat kenkien päälle ja liikkeelle. Sujahtivat jalkaan, en kaadu. Eka mäki ei enää ole niin jyrkkä kuin ensimmäisellä kerralla. Pyörä kulkee kivasti. Nastolasta on vajaat 20 kilometriä alamäkeä varsinaisen neljästi kierrettävän 37km kierroksen alkuun. Se sen tekee. Yllätys, en osaa panna pulloa takaisin pehvan takana olevaan pullotelineeseen. Ekaa kerta käytössä, tietty! Pysähdyn ja opettelen liikerataa pari kertaa. Energiageelit hiertävät reisiin, veri valuu. Ovat liian takana. Pyörä rullaa melko vaivatta, mutta ei kovaa. Keskari nousee hiljalleen. Eka kierros, Jasoni tutulla paikallaan. Huutaa kuulumiset, huikkaan "tää on kivaa".Toinen kierros, Tapsa nojailee pyörään. Käännyn huoltopisteelle. Pullo lipeää sormistani ja lentää tielle. Olkoot. En käänny. Olisi pitänyt. En selviä. Sitten tulee Tapsa: "otatko täyden pullon?" Se oli jotenkin pongannut tilanteen ja kerennyt jo hakea minulle huollosta uuden pullon. Nyt se polkee tuossa rinnalla. Se puolisen tuntia kun Tapsa tuli peesissä ja rinnalla. Yleensä tässä vaiheessa, kun satanen on täynnä, alkaa väsyttää. Nyt voimat vain latautuivat. Risteys, Tapsa jatkaa kotiin 200km, minä poljen kohti juoksuvaihtoa. Tulee vielä kunnon sadekuuro, mutta se piristää vain. Söin 17 geeliä. Nam. 180km, 6h15min.
Vaihto on nopea, vain pari minuuttia, ei ollut tarkoitus. Kysyn järjestäjältä: "onko tässä tarkoitus vielä juosta maratoni?" Kuulemma. Lähden perinteiseen tapaan liian kovaa, mutta sitten päätän että sykeraja on 145. Kävelen jyrkimmät mäet.
Ensimmäinen kierros ohi. Jasoni seisoo tuossa. Juomareppu selässä. Juoksee mukana 32 kilometriä, tarjoilee suolatabletteja, geelejä,GU-chompseja ja hyviä juttuja. Onpas tää hauskaa. Sanon, että yleensä tässä tulee synkkiä henkisiä pimeyden korpitaipaleita, mutta nyt tämä on yhtä juhlaa.Toistakymmentä tuntia kestävyysliikuntaa, kaikki ovat ystäviä, ystävät ovat kaikki.
12:49:04. Pitkä, hyvä uni.
// kuvat: Jason ja Tapsa.
