Odotin hieman jännityksellä ensimmäistä heräämistä reset-painalluksen jälkeen. Kun tavoitteet, liikunnalliset haaveet ja tilanne on ikäänkuin nollattu ja horisontti uudelleen asetettu, miten käy. Onnistuuko buutti, tuleeko blue screen of death, could not find kernel image tai jotain vielä pahempaa, ehkä herään elämään nykymaailmaan täysin yhteensopimattomana OS/2 -järjestelmänä.
Kuvailisin olotilaa näin:
Olo on pirskahteleva, eloisa, ei ummehtunut, melko voimakas, hyvin hapettunut, jälkimaku vahva, voimauttava, aavistuksen hyökkäävä.
Tuntuu hyvältä ja kepeältä. Se oonkin minä, joka päättää miten juoksen, ja yllätys: voinkin kesken matkan päättää muuttaa tavoitteita. Niin yksittäisen maratonin tai enemmän kaukaisuuteen asetettujen tavoitteiden suhteen. Ei tätä jumppaa nääs jaksa, jos ei aidosti tee ja tavoittele sitä mitä haluaa. Jos se vaatii vaikkapa maratonin pyhäinhäväistyksen, niin se on vähän sitte soro-noo!
Miltä sitten Eagleman-projektin suhteen tuntuu? Tuntuu siltä, että vajoan vajaaksi kuudeksi kuukaudeksi eräänlaiseen täydellisen omistautumisen tilaan, josta herääminen on dokumentoitu ainakin kerran ihmishistoriassa näinkin onnistuneesti:
Kuvailisin olotilaa näin:
Olo on pirskahteleva, eloisa, ei ummehtunut, melko voimakas, hyvin hapettunut, jälkimaku vahva, voimauttava, aavistuksen hyökkäävä.
Tuntuu hyvältä ja kepeältä. Se oonkin minä, joka päättää miten juoksen, ja yllätys: voinkin kesken matkan päättää muuttaa tavoitteita. Niin yksittäisen maratonin tai enemmän kaukaisuuteen asetettujen tavoitteiden suhteen. Ei tätä jumppaa nääs jaksa, jos ei aidosti tee ja tavoittele sitä mitä haluaa. Jos se vaatii vaikkapa maratonin pyhäinhäväistyksen, niin se on vähän sitte soro-noo!
Miltä sitten Eagleman-projektin suhteen tuntuu? Tuntuu siltä, että vajoan vajaaksi kuudeksi kuukaudeksi eräänlaiseen täydellisen omistautumisen tilaan, josta herääminen on dokumentoitu ainakin kerran ihmishistoriassa näinkin onnistuneesti:
