Aamiaiseksi söin jotain todella outoa. Eilisiltana keittämiäni punajuuria. Tykkään punajuurista ja koska olen sitoutunut hörhöilemään - tieteen nimessä - löytäessäni edes etäisesti uskottavaa ravinneainehöpötystä (Punajuuresta valmistetun mehun juominen parantaa selvästi kestävyyttä), niin minkäs teet. Lisäksi join puolisen litraa mustikkasoppaa ja tuoremehua.
Tilasin taksin lähtöpaikalle siirtymistä varten. Osin siksi, että niin sain nukkua hieman pidempään ja toisaalta siksi että ajatus juoksutaksista oli hykerryttävä :) Taksikuskeille ominaiseen tyyliin kuljettaja sulatti yllättävän kevyesti sen, että joku on on päättänyt käyttää sunnuntaiaamun ja aamupäivän juoksemalla Valkeakoskelta 33 kilometriä Tampereelle. Eikä hän yllättynyt siitäkään, että paikalla oli noin parituhatta muutakin juoksijaa. Myös meidät reilulla ylinopeudella ohittanut puolalaisauto seisoi parkkipaikalla.
Koko hölkkätapahtuma henkii hyvää mieltä, lähdöstä alkaen.
Keli oli mitä parhain. Raskaimmaksi osoittautuvat ne osuudet, jossa juostiin tiiviihkössä letkassa kapeaa polkua. Raskasta se on ehkä siksi, että ei voi vapaasti päättää omaa juoksunopeuttaan. Hölkkäseurani on kuitenkin aivan parasta, hyvää mieltä levittävää ettei siinä jaksa paljon surkutella. Ja kun taukopaikalla saa aivan jumalaista mustikkasoppaa, suolakurkkuja ja tiesvaikkamitä niin mikäs siinä on juostessa.
Pysähdyimme reilusti joka taukopaikalla. Maaliin saavuin ajassa 4h19min. Ihan sopiva loppukirmaisu ennen kahden viikon päästä vastaan tulevaa Amsterdam- loppumonsteria.