perjantai 5. heinäkuuta 2024
perjantai 12. kesäkuuta 2020
Minulle kuuluu hyvää
Minulle kuuluu hyvää. Tämän blogin lopettaminen oli hyvä ratkaisu. En ole miettinyt ahmimishommia koko vuonna. Se asia on kohdaltani aikansa elänyt.
Harrastukset ovat entiset. Muun muassa työnnän autoa ja kiipeän rinnettä repun kanssa.
Rinkkahommaan liittyen olen virittelemässä eräänlaista "keksintöä" joka on ainakin lasten mielestä aika viihteellinen. Autontyöntöä varten kaverini kehittää kauko-ohjausta, jolla voin ohjata autoa työntöpisteestä ja harrastaa suosikkihommaani entistä mukavammin.
Näitä hommia voi seurata täällä: https://www.fitventures.fi/, kuulumisia kuulunee kesällä kun tietokonenörtin työt antavat myöten.
Mukavaa kesää!
lauantai 8. helmikuuta 2020
En taida olla enää BED-mies
Kirjoitin vuonna 2013 tekstin I'm a BED-man, jossa kuvasin ahmimishäiriötä. Muistan tilanteet joissa löysin itseni ahmimasta ja muistan hyvin miltä sitten tuntui. Muistan ahdistuksen, aaltoliikkeet ja kontrollin puutteen tunteen, kuinka vihasin sitä joka söi ja oli syönyt ja kuinka ahdistus ja itseinho vain kasvattivat aaltoja.
Syön edelleen joskus paljon, mutta en ahdistu siitä. En syö salaa. Syöminen on joskus iloinen asia, mutta useimmiten en mieti sitä ollenkaan.
Tämä blogi on viimeisiä asioita, joka enää ylläpitää ajatusta ahmimishäiriöstä ja siitä että se on minua ja elämääni määrittävä asia. Luulen, että minulla ei ole enää käsiteltävää ahmimishäiriön osalta ja että minun ei kannata tietoisesti ruokkia ajatusta ahmimishäiriöstä. Taitaa olla parempi siirtää ajatukset muihin juttuihin. En taida olla enää BED-man.
Kuvittele sateenvarjon pyörivän helikopterin roottorin lapojen lailla, ja liikkeen tuottama nostovoima.
tiistai 28. tammikuuta 2020
Eteenpäin
Päätin viimeksi pohdintani näin:
Minun kannattaisi joka tapauksessa harjoitella niin kuin harjoittelisin että voisin juosta Guinnessin ennätyksen 80 paunaa painavan rinkan kanssa, juoksinpa sen lopulta tai en.
Kaksi yötä enemmän nukuttuani hoksasin, että eihän mitään muuta nyt tarvitse päättää. Teen juuri noin, koska sillä tavoin on tiedossa hauskaa koko vuodeksi. Vasta lokakuussa mietin a) haluanko, ja jos haluan b) olenko valmis rinkka-maratonille. Tämän taidon opin jo vuonna 2014: Ancient art of luovuttaminen.
Kirjoitin jo sunnuntaina muutenkin hyvän pohjan suunnittelulle. Siitä taisi tulla hyvä juuri siksi, että en ollut päättänyt vielä mitään.
- huomioin selän vahvuuden kaikessa harjoittelussani, enemmän kuin se on normaalissa elämässä selviämisen takia tarpeen. Harjoittelun tulee olla selälle hyväksi, ei rasittavaa, vaan vahvistavaa.
- jatkan autontyöntöharjoittelua. Rikomme kesällä mailin ennätyksen Nokian Renkaiden kanssa. Autontyöntö on selän kannalta erinomaista vahvistavaa low-impact treeniä ja viime marraskuisen maratonin perusteella se luo myös hyvän kestävyyspohjan.
- en harjoittele juoksua, enkä varsinkaan rinkka-juoksua kestävyysjuoksulle tyypillisellä määrää painottavalla ohjelmalla
- kevennän painoani n. 10-15 kg nykyiseen, syksyllä painan n. 100 kg
- teen hyvän harjoitussuunnitelman yhdessä Matin kanssa, en harjoittele liikaa
- luon selvät kriteerit, joiden pitää toteutua että voin todeta olevani "valmis". Jos kriteerit eivät täyty, olen silti tyytyväinen valintaani ja siihen miten hyvä vaikutus sillä oli vointiin vuoden aikana.
 |
| Eteenpäin. Kuva: Ville-Veikko Heinonen / Alasin Media Oy |
Minulla oli seuraaviksi kuukausiksi enimmäkseen samat suunnitelmat mielessä jo ennen tätä: mm. Etelä-Karjalan sotilasmarssi, Helsinki City Run ja tietenkin autontyönnön harjoittelu ja Guinnessin ennätys Nokian renkaiden kanssa. Yhtäkkiä suunnitelmat vain vetävät puoleensa voimakkaammin kun siellä kaiken takana on vielä potentiaalinen porkkana.
sunnuntai 26. tammikuuta 2020
Takaporttia etsimässä
Olen jahnannut tätä yksin päässäni jo toista vuotta, ilman että asia on edennyt.
On aika tarttua ajattelun ydinaseisiin ja katsottava, ovatko epämääräiset ajatukset jäsennettävissä tekstiksi. Ydinasetta metodi muistuttaa mielestäni siksi, että tuotosta ja sen aiheuttamaa tapahtumaketjua on hankala imaista takaisin kun sen on kerran ilmoille tupsauttanut.
En ole pulauttanut asiaa pääni ulkopuolelle, koska se on ehkä hölmö ja tyhmä ajatus ja on hävettänyt oikein edes puhua asiasta. Mutta, eivät kai irralliset ajatukset ja tuntemukset ole hölmöjä ja hävettäviä, vain niiden synteesi voi olla. En aio nyt kuitenkaan kirjoittaa niistä ristiriitaisista tuntemuksista jotka suonikohjujen vaahtohoidossa saamani mustan, kireän, reisi-pitkän stayup-sukan jalkaan rullaaminen aiheuttaa.
Pitkä esipuhe oli tarpeen, koska varsinainen asia on lyhyt.
Fakta 1. Haluaisin juosta Guinnessin ennätyksen maratonilla 36,3 kilon (80 paunan) rinkan kanssa.
Fakta 2. L4-L5 selkänikamat liikkuvat, ja pyrkivät kaventamaan jo kaventunutta selkäydinkanavaa.
Voisi ajatella, että homma olisi selvä. Lääkäri on faktan 2 lausuntoonsa kirjannut ja olen viimein liikkuvuutta ja kehonhallintaa parantamalla ja lihaskuntoa vahvistamalla saanut tilanteen sellaiseksi että selkä ei ole ollut hankala aikoihin. Ilman muuta herää epäilys, että rinkka-maraton voisi olla selän tukirangalle haitaksi.
Mutta,kun:
- haluan ja
- tiedän että pystyn siihen
Toisaalta, jos selkä olisi rinkkamaratonin takia todennäköisesti huonommassa kunnossa kuin ennen sitä, niin ei. Avainasemaan nousee sana "todennäköisesti". Keskityn siis siihen.
Todennäköisesti tarkoittaa "on enemmän todennäköistä, että epäily osoittautuu oikeaksi kuin että se osoittautuu vääräksi". Lähden lähestymään asiaa.
Jos:
a) tältä istumalta laittaisin 36,3 kiloa painavan rinkan selkääni ja lähtisin juoksemaan maratonin, olisin aivan paskana.
b) hylkäisin ajatuksen, olisin kenties 50-vuotiaana, reilun kolmen vuoden kuluttua, selän osalta suurin piirtein samassa kunnossa kuin nyt. Luultavasti kuitenkin heikommassa, koska arvelen nyt olevani huipulla sillä motivaatiolla, joka minulla on asian hoitoon ollut. Painan nyt 112 kiloa, ja teho/paino suhde on kohtuullisen hyvä. Rehellisesti sanottuna ei kuitenkaan tarvita kovin isoa sysäystä, että painaisin 135 kiloa ja olisin lapamato.
c) tarttuisin ajatukseen, ja lähtisin tavoittelemaan sitä suunnitelmallisesti, niin silloin joutuisin harjoittelussa tekemään asioita jotka edistävät selän kuntoa ja kestävyyttä.
Juoneni tukirakenne on lääkärin sanojen tarkoitushakuinen tulkitseminen. Diagnoosin vuonna 2018 tehnyt lääkäri välitti minulle ajatuksen: selän muutokset tapahtuvat koko elämän aikana, ja rinkkamaraton yksittäisenä tapahtumana on siinä kuin pisara astiassa. Normaalia isompi pisara, mutta sinne se katoaa vähän normaalia isomman roiskahduksen jälkeen kokonaisuutta juurikaan muuttamatta. Se mikä ratkaisee, on se mitä isossa mittakaavassa vuositasolla, ja kymmenen vuoden ajalla tapahtuu. Miten rasittavaa tai edullista normaali, päivittäinen elämä tukirangalle on. Jos ihminen painaa tosi paljon, ja on lihaksistoltaan kuin lapamato, on rasitus kova. Oikeastaan, kysymys kuuluukin siis: mitä tapahtuisi isossa mittakaavassa jos tarttuisin vaihtoehtoon c.
Jotta voisin niin tehdä, minun olisi saatava omasta mielestäni uskottava asiantuntija-mielipide, joka puoltaa päätöstä. Ehkä siltä samalta lääkäriltä, joka alunperin totesi ongelman. Oletetaan että sain sen, ja ehkä joitakin ohjeita. Etenen, ja alan suunnitella.
- kaikkiaan harjoitteluni tulisi olla selälle hyväksi, ei rasittavaa, vaan vahvistavaa. En luultavasti harjoittelisi juoksua, enkä varsinkaan rinkkajuoksua, kestävyysjuoksulle tyypillisillä määrää painottavilla ohjelmilla.
- jatkaisin autontyöntöharjoittelua. Rikkoisimme joskus kesällä mailin ennätyksen Nokian Renkaiden kanssa. Autontyöntö on selän kannalta erinomaista vahvistavaa low-impact treeniä. Luulltavasti pitäisin jotain sen kaltaista ohjelmassa ennätyksen synnyttyäkin.
- minun olisi ennemmin laihduttava kuin lihottava. Kenties -15 kg nykyiseen, eli n. 98 kg (olen kerran viime vuosina ollut tuossa painossa, ja se tuntui hyvältä)
- olisin motivoitunut tavoitteesta, suurin riski olisi se että harjoittelisin liikaa. Pitäisi luoda selkeät
kriteerit, joiden pitää toteutua että voin todeta olevani "valmis". Jos kriteerit eivät täyty, minun pitäisi silti voida olla tyytyväinen valintaani ja siihen miten se vaikutti elämääni
- joutuisin huomioimaan selän vahvuuden kaikessa harjoittelussani, enemmän kuin se on normaalissa elämässä selviämisen takia tarpeen.
Jos toimisin näin, olisiko silloin enemmän todennäköistä, että epäily osoittautuu oikeaksi kuin että se osoittautuu vääräksi"
Kun aloitin tunti sitten kirjoittamaan tätä tekstiä, en tiennyt mihin se johtaisi. En edelleenkään tiedä mitä rinkkamaratonin suhteen pitäisi tehdä, mutta johdannaisena syntyi kuitenkin toinen ajatus. Minun kannattaisi joka tapauksessa harjoitella niin kuin harjoittelisin että voisin juosta Guinnesin ennätyksen 80 paunan kanssa, juoksinpa sen lopulta tai en.
On aika tarttua ajattelun ydinaseisiin ja katsottava, ovatko epämääräiset ajatukset jäsennettävissä tekstiksi. Ydinasetta metodi muistuttaa mielestäni siksi, että tuotosta ja sen aiheuttamaa tapahtumaketjua on hankala imaista takaisin kun sen on kerran ilmoille tupsauttanut.
En ole pulauttanut asiaa pääni ulkopuolelle, koska se on ehkä hölmö ja tyhmä ajatus ja on hävettänyt oikein edes puhua asiasta. Mutta, eivät kai irralliset ajatukset ja tuntemukset ole hölmöjä ja hävettäviä, vain niiden synteesi voi olla. En aio nyt kuitenkaan kirjoittaa niistä ristiriitaisista tuntemuksista jotka suonikohjujen vaahtohoidossa saamani mustan, kireän, reisi-pitkän stayup-sukan jalkaan rullaaminen aiheuttaa.
Pitkä esipuhe oli tarpeen, koska varsinainen asia on lyhyt.
Fakta 1. Haluaisin juosta Guinnessin ennätyksen maratonilla 36,3 kilon (80 paunan) rinkan kanssa.
Fakta 2. L4-L5 selkänikamat liikkuvat, ja pyrkivät kaventamaan jo kaventunutta selkäydinkanavaa.
Voisi ajatella, että homma olisi selvä. Lääkäri on faktan 2 lausuntoonsa kirjannut ja olen viimein liikkuvuutta ja kehonhallintaa parantamalla ja lihaskuntoa vahvistamalla saanut tilanteen sellaiseksi että selkä ei ole ollut hankala aikoihin. Ilman muuta herää epäilys, että rinkka-maraton voisi olla selän tukirangalle haitaksi.
Mutta,kun:
- haluan ja
- tiedän että pystyn siihen
Toisaalta, jos selkä olisi rinkkamaratonin takia todennäköisesti huonommassa kunnossa kuin ennen sitä, niin ei. Avainasemaan nousee sana "todennäköisesti". Keskityn siis siihen.
Todennäköisesti tarkoittaa "on enemmän todennäköistä, että epäily osoittautuu oikeaksi kuin että se osoittautuu vääräksi". Lähden lähestymään asiaa.
 |
| Pidän tästä vaimoni ottamasta kuvasta paljon. Minusta ajatukset ovat vähän kuin tuo saari. |
Jos:
a) tältä istumalta laittaisin 36,3 kiloa painavan rinkan selkääni ja lähtisin juoksemaan maratonin, olisin aivan paskana.
b) hylkäisin ajatuksen, olisin kenties 50-vuotiaana, reilun kolmen vuoden kuluttua, selän osalta suurin piirtein samassa kunnossa kuin nyt. Luultavasti kuitenkin heikommassa, koska arvelen nyt olevani huipulla sillä motivaatiolla, joka minulla on asian hoitoon ollut. Painan nyt 112 kiloa, ja teho/paino suhde on kohtuullisen hyvä. Rehellisesti sanottuna ei kuitenkaan tarvita kovin isoa sysäystä, että painaisin 135 kiloa ja olisin lapamato.
c) tarttuisin ajatukseen, ja lähtisin tavoittelemaan sitä suunnitelmallisesti, niin silloin joutuisin harjoittelussa tekemään asioita jotka edistävät selän kuntoa ja kestävyyttä.
Juoneni tukirakenne on lääkärin sanojen tarkoitushakuinen tulkitseminen. Diagnoosin vuonna 2018 tehnyt lääkäri välitti minulle ajatuksen: selän muutokset tapahtuvat koko elämän aikana, ja rinkkamaraton yksittäisenä tapahtumana on siinä kuin pisara astiassa. Normaalia isompi pisara, mutta sinne se katoaa vähän normaalia isomman roiskahduksen jälkeen kokonaisuutta juurikaan muuttamatta. Se mikä ratkaisee, on se mitä isossa mittakaavassa vuositasolla, ja kymmenen vuoden ajalla tapahtuu. Miten rasittavaa tai edullista normaali, päivittäinen elämä tukirangalle on. Jos ihminen painaa tosi paljon, ja on lihaksistoltaan kuin lapamato, on rasitus kova. Oikeastaan, kysymys kuuluukin siis: mitä tapahtuisi isossa mittakaavassa jos tarttuisin vaihtoehtoon c.
Jotta voisin niin tehdä, minun olisi saatava omasta mielestäni uskottava asiantuntija-mielipide, joka puoltaa päätöstä. Ehkä siltä samalta lääkäriltä, joka alunperin totesi ongelman. Oletetaan että sain sen, ja ehkä joitakin ohjeita. Etenen, ja alan suunnitella.
- kaikkiaan harjoitteluni tulisi olla selälle hyväksi, ei rasittavaa, vaan vahvistavaa. En luultavasti harjoittelisi juoksua, enkä varsinkaan rinkkajuoksua, kestävyysjuoksulle tyypillisillä määrää painottavilla ohjelmilla.
- jatkaisin autontyöntöharjoittelua. Rikkoisimme joskus kesällä mailin ennätyksen Nokian Renkaiden kanssa. Autontyöntö on selän kannalta erinomaista vahvistavaa low-impact treeniä. Luulltavasti pitäisin jotain sen kaltaista ohjelmassa ennätyksen synnyttyäkin.
- minun olisi ennemmin laihduttava kuin lihottava. Kenties -15 kg nykyiseen, eli n. 98 kg (olen kerran viime vuosina ollut tuossa painossa, ja se tuntui hyvältä)
- olisin motivoitunut tavoitteesta, suurin riski olisi se että harjoittelisin liikaa. Pitäisi luoda selkeät
kriteerit, joiden pitää toteutua että voin todeta olevani "valmis". Jos kriteerit eivät täyty, minun pitäisi silti voida olla tyytyväinen valintaani ja siihen miten se vaikutti elämääni
- joutuisin huomioimaan selän vahvuuden kaikessa harjoittelussani, enemmän kuin se on normaalissa elämässä selviämisen takia tarpeen.
Jos toimisin näin, olisiko silloin enemmän todennäköistä, että epäily osoittautuu oikeaksi kuin että se osoittautuu vääräksi"
Kun aloitin tunti sitten kirjoittamaan tätä tekstiä, en tiennyt mihin se johtaisi. En edelleenkään tiedä mitä rinkkamaratonin suhteen pitäisi tehdä, mutta johdannaisena syntyi kuitenkin toinen ajatus. Minun kannattaisi joka tapauksessa harjoitella niin kuin harjoittelisin että voisin juosta Guinnesin ennätyksen 80 paunan kanssa, juoksinpa sen lopulta tai en.
lauantai 11. tammikuuta 2020
Suonikohjuista elämänfilosofiaa
Tämä oli yksi tilanteista, jotka saivat uskomaan että kehoni on rusentumassa massiiviseen ylipainoon, olemattomiin yöuniin, työnarkomaniaan ja tolkuttomaan syömiseen. Kun pari vuotta myöhemmin olin sitten saanut liikunnallisen elämäni uusille raiteille, päätin kaksia asiaa:
1. suonikohjut jääkööt majakaksi ohjaamaan elämääni. Ne kipeytyvät, jos en pidä huolta itsestäni. Kun pysyn liikkeellä, lihaspumppu nostaa verikertymän jalasta, ja poistaa paineen ja kivun reidestä.
2. en enää koskaan sekaannu Renault Sceniciiin.
Molemmat ovat olleet erinomaisia päätöksiä.
Nyt on kuitenkin aika luopua toisesta. Suonikohjuni operoidaan viikon kuluttua. Uskon olevani jo niin kokenut merimies, että tunnen kehoni hyvinvointia vaanivat karikot ilman suonikohju-majakan alati sykkivää kaitsentaa.
Reidessäni on yksi epäkuntoon mennyt laskimo, joka ruokkii ja täyttää koko reiden kokoisen verisuoni-röllykän. Veri menee painovoimalla alas, mutta ei nouse vikaantuneen läpän takia takaisin ylös vaan pakkaantuu reiteen. Suonikohjujen operoinnin jälkeen saan kuukaudeksi komean kokopitkän hoitosukan ja rajumpi alaraaja-liikunta on katkolla helmikuun puoliväliin asti. Sen jälkeen oikean raajani verenkierto on parempi kuin 12 vuoteen.
Vietin vuodenvaihteen ulkomailla. Muun muassa nämä kaksi näkymää jäivät mieleen.
 |
| Tarkoituksellisesti murskattu auton kori, Dawes Point, Sydney, Australia |
 |
| Kovakuntoisia reilusti 70-vuotiaita surffareita, Mon Repos Beach, Australia. |
torstai 28. marraskuuta 2019
Reset, rebuild
Tiistaina tehtiin tämän vuoden viimeinen testi Tampere-Pirkkalan lentokentällä, eli työnnettiin mailin verran lopulliseen työntökuntoon viritettyä paritonnia painavaa autoa.
Lyhyesti: vauhti ei vielä riitä.
Lokakuulta alkaen on tehty useita testityöntöjä. Ollaan oltu lähellä voimassaolevaa Guinnessin ennätysaikaa (15:21), niin lähellä, että ehkä "pöljänä päivänä", rajulla yrityksellä, täydellisessä olosuhteissa ja jos vielä x, y & z niin ennätys rikkoontuisi. Olemme kuitenkin yhdessä Nokian Renkaiden kanssa päättäneet että näytämme kyntemme vasta, kun pystymme nykyiseen ennätykseen normisuorituksella ja minä päivänä tahansa.
On siis välikiitosten aika. Nokian Renkaiden lisäksi haluan kiittää erityisesti Kroatian vahvinta farmaria ja ennätystä nimissään yli 10 vuotta pitänyttä Mario Mlinarićiä innostuksesta tähän asti. Olen nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan, ja selkäni on ollut täysin oireeton useita kuukausia. Se on niin hyvässä kunnossa, että voin juosta halutessani maratonin.
Pidän nyt kuukauden huilia tavoitteellisesta treenistä. Seuraavaksi tehdään PT-Matin kanssa suunnitelma, ja vuoden alussa otetaan muutaman kuukauden rynnäkkö kohti entistä kovempaa kuntoa. Asetelmat ovat nyt aikalailla väkevämmät kuin viime vuoden alussa, jolloin homma oli vielä pitkälti selän kuntoutusvetoista.
Keväällä päivitetään Guinness World Recordsin webbisivu. Sivustolla on melko raskastöinen sisällönhallintajärjestelmä.
Lyhyesti: vauhti ei vielä riitä.
Lokakuulta alkaen on tehty useita testityöntöjä. Ollaan oltu lähellä voimassaolevaa Guinnessin ennätysaikaa (15:21), niin lähellä, että ehkä "pöljänä päivänä", rajulla yrityksellä, täydellisessä olosuhteissa ja jos vielä x, y & z niin ennätys rikkoontuisi. Olemme kuitenkin yhdessä Nokian Renkaiden kanssa päättäneet että näytämme kyntemme vasta, kun pystymme nykyiseen ennätykseen normisuorituksella ja minä päivänä tahansa.
On siis välikiitosten aika. Nokian Renkaiden lisäksi haluan kiittää erityisesti Kroatian vahvinta farmaria ja ennätystä nimissään yli 10 vuotta pitänyttä Mario Mlinarićiä innostuksesta tähän asti. Olen nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan, ja selkäni on ollut täysin oireeton useita kuukausia. Se on niin hyvässä kunnossa, että voin juosta halutessani maratonin.
 |
| Kesällä 2019 |
Pidän nyt kuukauden huilia tavoitteellisesta treenistä. Seuraavaksi tehdään PT-Matin kanssa suunnitelma, ja vuoden alussa otetaan muutaman kuukauden rynnäkkö kohti entistä kovempaa kuntoa. Asetelmat ovat nyt aikalailla väkevämmät kuin viime vuoden alussa, jolloin homma oli vielä pitkälti selän kuntoutusvetoista.
Keväällä päivitetään Guinness World Recordsin webbisivu. Sivustolla on melko raskastöinen sisällönhallintajärjestelmä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)