keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Rakkaudesta juoksuun eli Vantaan maraton 12.10.2014

Endomondon harjoitusohjelmassa luki sunnuntaille  ”Easy run, 43km”.

Niinpä ajoin Vantaalle, jossa juostiin maraton. On ollut helppoa, hauskaa ja palkitsevaa pysyä kiinni Endomondon runsaskilometrisessä harjoitusohjelmassa, kun olen täsmännyt pisimmät juoksut erilaisiin juoksutapahtumiin.

Yksikään viimeisen yhdeksän viikon aikana juoksemistani pitkistä lenkeistä ei ole ollut tylsä ”onpahanvaan-juoksu”.

Vantaan Maratonista muodostui lempeä taival.

Oli lämmin lokakuun aamu.

Kuuma punainen auringonkehrä nosti ujot kasvonsa aamu-usvaa hikoilevan metsän ylle kuin kysyen lokakuulta: ”Saanhan vielä tulla?” Moottoritien nihkeän kostea asfalttikäärme kiemurteli horisonttiin kallioleikkausten läpi ja yhtyi metsään ja horisonttiin.

Saavuin hiekkaiselle parkkipaikalle. Hymyilin iloiselle liikenteenohjalle, joka ohjasi minut kohti kisatoimistoa. Sain numeron 700. Se on kaunis numero. 007 ja Punahuulet.

Kävelin takaisin autolle. Kiersin auki viimeisen Biotta-punajuurimehupullon korkin, päivitin Facebookin ja asetin kännykän herättämään 45 minuutin kuluttua.
Tökkäsin autoradion kanavalistasta 5 ja nukahdin.

She's got eyes of the bluest skies
As if they thought of rain


44 minuuttia myöhemmin säpsähdin hereille ja poistin herätyksen.

Lähtöalue on kuin liian täyteen odotusta pumpattu vappupallo. Lähtölaukaus. Lähdin juoksemaan Garmin Virb-videokamera kädessäni joukon keskivaiheilta.

Muutama kilometri myöhemmin näin edessäni tutun hahmon. Sehän on Sami. Pamautin miestä selkään niin kovaa, että melkein kadutti.

Juoksin niin tuskattomasti kuin en olisi koskaan ennen juossutkaan.

I'd hate to look into those eyes
And see an ounce of pain


Mistä puhun, kun puhun juoksemisesta? Haruki Murakamin kirjoittama hieman omituinen kirja nousi mieleeni. Luin sen kolme vuotta sitten yöllä Laihialla teltassa Airam-merkkisen taskulampun valossa. Vieressäni nukkui kaksi lasta ja koira. E = mcˆ2. 111,2kg.

Noin kahdeksan kilometrin kohdalla tien varteen oli nostettu kaksi Suomen lippua sekä rummut.
Pienellä tytöllä oli päässään valkoinen lippalakki ja siinä vaaleanpunainen nalle.

Oli kuin sydän olisi löytänyt sen rytmin, jota se haluaakin soittaa. 148-150. Nautin jokaisesta sydämenlyönnistä.

Jossain vaiheessa tajusin, että juoksen uuteen ennätykseeni. 3:39:13.

Luulen, että Murakami puhuu tästä, kun puhuu juoksemisesta.

1 kommentti:

  1. Huh, sähän rikot ennätykisä ihan urakalla. :D Paljon onnea! Ja hyvä kisarapotti jälleen.

    VastaaPoista