lauantai 8. helmikuuta 2020

En taida olla enää BED-mies

Kirjoitin vuonna 2013 tekstin I'm a BED-man, jossa kuvasin ahmimishäiriötä. Muistan tilanteet joissa löysin itseni ahmimasta ja muistan hyvin miltä sitten tuntui.  Muistan ahdistuksen, aaltoliikkeet ja kontrollin puutteen tunteen, kuinka vihasin sitä joka söi ja oli syönyt ja kuinka ahdistus ja itseinho vain kasvattivat aaltoja.

Syön edelleen joskus paljon, mutta en ahdistu siitä. En syö salaa.  Syöminen on joskus iloinen asia, mutta useimmiten en mieti sitä ollenkaan.

Tämä blogi on viimeisiä asioita, joka enää ylläpitää ajatusta ahmimishäiriöstä ja siitä että se on minua ja elämääni määrittävä asia. Luulen, että minulla ei ole enää käsiteltävää ahmimishäiriön osalta ja että minun ei kannata tietoisesti ruokkia ajatusta ahmimishäiriöstä.  Taitaa olla parempi siirtää ajatukset muihin juttuihin.  En taida olla enää BED-man. 

Kuvittele tähän helikopterin roottorin lapojen lailla pyörivä sateenvarjo ja sen tuottama nostovoima.

Minulla on tarkoitus luoda blogi uuteen osoitteeseen. Uudessa Blogissa asetelma eroaa  radikaalisti aiemmasta, tekstien takana ei ole keski-ikäinen ahmimis-häiriöinen nörtti vaan -ta-daa!-  keski-ikäinen nörtti.

Jutut tulevat olemaan melkein yhtä mielenkiintoisia kuin ISO 9001-standardi. Pääteema on prosessimaisen toimintamallin hyödyntäminen sinänsä järjettömissä liikunnallisissa hankkeissa. Ensivaiheessa tarkoitukseni on käyttää ketterästä ohjelmistokehityksestä tuttua projektinhallinnan Scrum-viitekehystä tavoitellessani Guinnessin ennätykseen tai oikeastaan kahteen soveltuvaa kuntoa, taitoa ja varuste-osaamista. Scrum ei ole minulle entuudestaan  tuttu kuin teoriassa, joten siitä tulee luultavasti melkoinen sotku.

Vielä lyhyt paluu aiempaan teemaan: ahmimishäiriöstä voi siis toipua, ja lisäksi keksiä vieläkin hullumpaa tilalle! Kerron kun uudella blogilla on nimi ja osoite.