sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Yhtälön kalibrointia

Olen kirjoittanut tänne kolme juttua, jotka olen poistanut hetkeä myöhemmin. Ne ovat olleet pikkunäppäriä postauksia, joissa kerron jotain kivaa tulevasta harjoittelusta ja suunnitelmista. Turhanpäiväisiä kiiltokuvakirjoituksia, vaikka sinänsä totta.

Kirjoitin kiiltokuvat, koska olen näppäillessäni välttänyt kirjoittamista mitään ikävää.  Tätä lukevat monet tutut, miksi droppaisin kenenkään tunnelmaa?

Muistin aamulla yhden ajatuksen.  Idea on tuttu ainakin Nokian verkkopuolen nykyiseltä johtajalta sekä kirjoista  Onnellisuuden yhtälö (Mo Gawdat, Googlen kehitysjohtaja) ja  Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan (Mark Manson, rääväsuu, joka kirjoittaa elämänohjeita, mutta raflaavammin).

Vaakakuppeihin laitetaan:
(Omat teot  ja kokemukset) vs (Käsitys miten ihanaa ihmisillä yleensä on)

Jos vasemmalla puolella on enemmän, olet onnellinen.  Somessa kerrotaan enimmäkseen mukavia asioita, ikävät jätetään usein kertomatta. Tarkkailijalle välittyy vinksahtanut kokonaiskuva.  Monet kokevat itsensä ympäröivän maailmaan verratessa onnettomiksi.  Alla yhtälön kalibrointiin tarkoitettu tilannekuva.

Koiran kanssa iltalenkillä laahustaessa ainut aistielämys on luotaantyöntävä homeen haju. Silmillä ei havaintoa voi pimeyden takia varmistaa, mutta hajusta päätellen useat suomalaiset talot ovat homeessa. Niitä ei kai ole suunniteltu kuukausien vesisateeseen. Herään usein kivuliaaseen virtsaamistarpeen tunteeseen.  Taudin toteamisen peruskivi on tyypilliset oireet. Peräaukon kautta tunnustellen eturauhanen tavallisesti aristaa. Eturauhastulehdus on tämän ikäisillä, lähempänä kuolemaa kuin syntymää olevilla, miehillä melko yleistä, piinaava pitkäaikainen ongelma. Suonikohjut ovat kipeytyneet, koska olen pimeyden halvaannuttamana viime viikkoina liikkunut vähemmän kuin tarpeeksi. Reiden suonikohjut eivät ole tämänikäisillä miehillä yleisiä, mutta jos taustalla on massiivista ylipainoa, ei se ihme ole. En ole kuntoillut viimeaikoina, koska on ahdistavaa mennä kuntosalille joka on myyty aivan liian täyteen. Vuoden vaihteen jälkeen moni muu vielä jaksaa yrittää. Minä innostun yleensä vasta silloin, kun muut luovuttavat. Maaliskuussa.  Täysi kuntosali on kuin hammaslääkärin tuoli ja sen kirkkaat valot. Pimeitä vapaita nurkkia ei ole.  Ei pakopaikkaa, on mentävä lähelle muita. Tuntuu että ne katsovat ja vertaavat. Ei ne varmasti oikeasti katso, uskottelen. Mutta ne katsoo, ja ajattelee "kylläpä minulla menee hyvin, tuokin liikuntakyvyttömyyttä lähestyvä läski oli vielä marraskuussa ihan hyvässä tikissä ja tavoitteli lehden mukaan guinnesin ennätystä, mutta nykyään se on tuollainen tursahtanut urpo".  Ne katsoo ja näkee Tokmannillakin, jos ostan tarjouksesta Suffeli-pusseja. Ei pitäisi tuon ostaa enää suffeleita ainakaan.  Minä en oikein enää näe. Kännykän taskulampun avulla näen melkein lukea pakkaustekstejä ihan hyvin. Pimeässä näen huonosti.  Homeiselle koiranulkoilutuslenkille lähtiessä tervehdin naapuria. Oli pakko, koska se pysyi itsepäisesti paikallaan vaikka odotin piilossa sivurakennuksen takana. Se olikin  postilaatikko.  Onneksi, mikä helpotus.

lauantai 11. tammikuuta 2020

Suonikohjuista elämänfilosofiaa

Ne aloittivat manifestinsa vuonna 2008 ajaessani työmatkaa Oulusta takaisin Tampereelle Renault Scenic -merkkisellä henkilöautolla.  Olin tuolloin 34-vuotias, ja yhtäkkiä minulla oli oikeassa reidessäni massiivinen suonikohjuröllykkä. Olin istunut tuona päivänä 20 tuntia. Tienviitassa luki Kärsämäki, auton penkki painoi reittä ja tykyttävä kipu voimistui seuraavat 400 kilometriä.


Tämä oli yksi tilanteista, jotka saivat uskomaan että kehoni on rusentumassa massiiviseen ylipainoon, olemattomiin yöuniin, työnarkomaniaan ja tolkuttomaan syömiseen. Kun pari vuotta myöhemmin olin sitten saanut liikunnallisen elämäni uusille raiteille, päätin kaksia asiaa:

1. suonikohjut jääkööt majakaksi ohjaamaan elämääni. Ne kipeytyvät, jos en pidä huolta itsestäni. Kun pysyn liikkeellä, lihaspumppu nostaa verikertymän jalasta, ja poistaa paineen ja kivun reidestä.

2. en enää koskaan sekaannu Renault Sceniciiin.

Molemmat ovat olleet erinomaisia päätöksiä.

Nyt on kuitenkin aika luopua toisesta.  Suonikohjuni operoidaan viikon kuluttua. Uskon olevani jo niin kokenut merimies, että tunnen kehoni hyvinvointia vaanivat karikot ilman suonikohju-majakan alati sykkivää kaitsentaa.

Reidessäni on yksi epäkuntoon mennyt laskimo, joka ruokkii ja täyttää koko reiden kokoisen verisuoni-röllykän. Veri menee painovoimalla alas, mutta ei nouse vikaantuneen läpän takia takaisin ylös vaan pakkaantuu reiteen. Suonikohjujen operoinnin jälkeen saan kuukaudeksi komean kokopitkän hoitosukan ja rajumpi alaraaja-liikunta on katkolla helmikuun puoliväliin asti. Sen jälkeen oikean raajani verenkierto on parempi kuin 12 vuoteen.

Vietin vuodenvaihteen ulkomailla. Muun muassa nämä kaksi näkymää jäivät mieleen.

Tarkoituksellisesti murskattu auton kori, Dawes Point, Sydney, Australia

Kovakuntoisia reilusti 70-vuotiaita surffareita, Mon Repos Beach, Australia.