lauantai 3. joulukuuta 2016

Mogwai päivänvaloon

Riiviöt (Gremlins)-elokuvassa vuodelta 1984 Billy-poika saa joululahjaksi söpön pikku olion, Mogwain, ja sen hoito-ohjeet. Tärkein sääntö on "sitä ei saa missään nimessä ruokkia keski-yön jälkeen". Oheinen klippi kertoo, miksi.

Ahmimishäiriön kenties suurin voimavara on salailu. Sama se on varmaan kaikkien ongelmien kanssa.  Sillä surkealla hetkellä, kun jostain syystä olin hereillä yksin puolenyön jälkeen, kukaan ei nähnyt, ja ne nakkipaketti, tuliais-Toblerone, juustokimpale, sinappiputkilo, 10 leipää ja tonnikalapurkki vain olivat siinä.  Viisitoista minuuttia  myöhemmin möngin sänkyyn.




Kuvitellaan, että kärsit ahmimishäiriöstä. Löydät itsesi tuosta yllä kuvatusta tilanteesta: olet sammunut kohtuuttoman ylensyönnin, pöhön ja verensokeriryöpyn  sänkyysi sammuttamana, sitten aamulla yökötykseen, itseinhoon, häpeään ja avuttomuuden tunteeseen heränneenä, mikä helvetti minulla oikein on?

Nyt on seuraavien tapahtumien kannalta ratkaiseva hetki.

Esitätkö, että kaikki on ok? 


Inhoat itseäsi, vituttaa mielettömästi, aamiaista et pysty syömään, yököttää, lounaskin jää väliin ja päivälliselläkin pitää syödä vähän kevyemin että eiliset kalorit saa säästetyksi. Illalla toistuu sama kuin eilen, mutta kovempana. Sama seuraavana aamuna. Mutta kaikille esität, että kaikki on ok. Häpeät itseäsi päivä päivältä enemmän.

Vai kerrotko herättyäsi vaimollesi, ystävällesi, facebookille tai blogillesi että eilen lipesi? Minulla on ongelma.

Tullaan Gremlinsin hoidon toiseen sääntöön:

 "se ei saa joutua kirkkaaseen valoon, ei etenkään päivänvaloon, missä se voi kuolla. "

Keskiviikkona 23.11 kävin Nurmelan Juhan aloitteesta Lohjan Diabetesyhdistyksen tilaisuudessa puhumassa ahmimishäiriöstäni ja sen hallinnasta.



Etukäteen pelotti hirveästi mutta minusta tuntui että se on tehtävä.  Kokemus oli mullistava. Jo valmistellessani materiaalia esitystä varten opin paljon. Opin paljon mm. ahmimishäiriön syntyolosuhteista sekä niistä asioista, jotka ovat auttaneen sen kahlitsemisessa. 

Jouduin avaamaan omat salailun verhoni täydellisesti. Suorastaan tunsin kuinka oma ongelmani kärventyi, kun se joutui kirkkaaseen valoon.

Lohjalla eräs kuulijoista kertoi ettei ole ikinä aikaisemmin kertonut omasta syömishäiriöstään kellekään.

Nyt kun on kulunut kaksi viikkoa tuosta Lohjan mullistuksesta, olen tajunnut vielä yhden asian. 

Olen haastanut itseäni fyysisesti, mutta miksi en uskalla haastaa itseäni sosiaalisesti. Mitä oikeastaan pelkään? 

Mitä väliä, vaikka olenkin sosiaalisesti kömpelö ja todennäköisesti sanon jotain naurettavaa. Minua ei hävetä syömishäiriöni eikä siitä puhuminen. Montaa muuta ihmistä vielä hävettää.

Jos sinulla on jokin yleisö, joka on kiinnostunut kuulemaan syömishäiriöstä ja sen kanssa selviämisestä, ota yhteyttä: jussi@fatventure.com

Punainen, keltainen ja vihreä mato.

Olen käynyt FireFit 112-projektin alun jälkeen viimeisen parin viikon aikana seitsemän kertaa punttisalilla, muutaman kerran juoksemassa ja uimassakin. Kaiken kaikkiaan liikunnallinen aktiivisuus ja mielen vire on hypännyt taas uudelle tasolle rauhallisemman jakson jälkeen.

Tämä on se hetki, jossa monesti vauhtisokeus iskee. Vielä ei ole mopo karannut, mutta pikkuisen keulii. Tunnen sen.  Siksi piirsin mieleeni taas kerran superkompensaation luikertelevan madon. Siinä on kolme vaihetta. Ei yksi.


Silloin, kun treeni maistuu ja lihaksissa kihelmöi syntyy aina ja yhtä helposti yhä uudellleen harha: treeniä treeniä. Siinä se kunto kasvaa. No pain no gain ja niinpäinpois!

Vaan kun se on päinvastoin. Usko nyt jo. Montako vuotta ja montako kymmentä kertaa se pitää sanoa: kunto kasvaa levossa: riittävän levon jälkeen seuraa superkompensaatio eli harjoitusvaikutus.  Superkompensaatiota ei seuraa ilman lepoa.

Toistaiseksi tämä tarkoittaa minulla sitä, että perättäisinä päivinä ei ole mitään asiaa mennä kurittamaan samoja lihasryhmiä.

Näkeehän sen nyt vähän tyhmempikin että jos vain punaisia langanpätkiä pistää peräkkäin, on käyrä pian pohjasta läpi. Tai jos ei anna keltaisen madon kiivetä aiemmalle tasolle, ei siitäkään hyvää seuraa.

Vihreä mato. Sitä koukkuun.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Firefit lähtötaso ja tavoitteet

Tein eilen Firefit 112-haasteen lihaskunto-lähtötasotestit. Tänään juoksin Cooperin ja tein 12 minuutin uintitestin.

Kokonaistilanne näyttää tältä. Vaaleanpunainen raja kuvastaa pelastusopiston kuntotestin läpäisyrajaa, sininen viiva kuvastaa lähtötestissä saamaani tulosta. Ainoastaan uinnin osalta läpäisen kuntotestin minimirajan. Vatsalihasten osalta melkein.



Kaikenkaikkiaan kuitenkin uskon pääseväni tavoitteisiin. En automaattisesti ja itsestäänselvästi, vaan tekemällä säännöllisesti jokaisen harjoituksen kunnolla ja parhaani mukaan.

Leuanveto on suurin haaste eikä vähiten siksi, että painan n. 110 kg ja  käsivarteni ovat kuin spagettinauhaa.  Aion harjoitella leuanvetoa harjoitusohjelman lisäksi omin päin ja päivittäin tavalla tai toisella. Juoksussakin on tehtävää, yllätyksekseni juoksin vain 2530 m. En ole koskaan päässyt kovaa, jos on vähänkään liukasta. Enkä kyllä muutenkaan nyt varmasti olisi 2800m kunnossa. Hapenottokykyä pitää parantaa.

Nyt kun sain käsityksen kunnostani, on hyvä asettaa tavoitteet.

Pelastusopiston pääsykoerajat pitää puhkaista.  Kaikessa muissa paitsi leuanvedossa  tavoittelen lisäksi tulosta, jolla saa maksimi-lisäpisteet. Oranssi palkki kuvastaa sitä, kuinka lähellä olen tuota tavoitetta. Numeroina seuraavasti:



Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että kun haaste on helmi-maaliskuun taitteessa ohi, olen kokonaisvaltaisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Firefit 112: lähtötaso (lihaskunto)

Lokakuun lopulla Pirkanmaan pelastuslaitoksessa työskentelevä Perttu haastoi minut treenaamaan itseni pelastuslaitoksen kuntotestin vaatimaan kuntoon:

”Juttelin porukan kanssa siitä palomiehen kuntotestistä, ideana hyvä mutta sun pitäis myös hommata lääkäriltä lupa.  Lihaskunto, polkupyöräergo ja toiminnallinen testirata. Täytyy vaan opettaa sut käyttään painelaitteita sitä toiminnalista varten. Ota tavoitteeksi sitten pelastuslaitosten pelastajien minimitaso.”

Pelastusopiston kuntotestin minimivaatimukset:
Takomotraining 112 Challenge -ohjelma

Otin haasteen vastaan, ja päätin tehdä projektin päätteeksi omatoimisesti lisäksi myös ahtaan- ja korkeanpaikan fobiatestit.

Käytännön tahtotilan ja mielen asettaminen treenaustilaan osoittautui kuitenkin vaikeaksi, vaikka tavoite oli jo. Otin parin viikon aikalisän, jona aikana lisäsin kevyttä liikuntaa pikkuhiljaa. Se auttoi,  tahto löytyi ja hiljalleen momentti kasvoi ja pyörä lähti taas pyörimään.

Suuri apu oli siitä, että haasteen heiton jälkeen valmennusyritys Takomotrainingin Miitri innostui haasteesta: Takomo tarjoaa ammattilaisten tekemän viikottaisen ohjelman, joka johtaa tarvittavaan kuntoon. Harjoitusojelma on ilmaiseksi saatavana aina kunkin viikon ajan.  Jos et ole vielä mukana, niin nyt kannattaa.

Pysähdy hetkeksi ja mieti: pieni päätös, motivoivaa ja elämää ilostuttavaa puuhaa, ja lopputuloksena reilun kolmen kuukauden kuluttua olet kovassa kunnossa. (Harjoitusohjelma: http://www.takomotraining.com/112-challenge, Facebook-haastekeskusteluryhmä)

Oma matkani alkoi tällä viikolla. Hommasin jäsenyyden paikalliselle kuntosalille. Olen tehnyt treeniohjelman kaksi kertaa ja tänään tein lähtötasotestin.

Kyykky: 45 kg / 60s

- minimitaso: 23 toistoa (lisäpisteet: 30/34 toistoa)
- tulokseni tänään: 19 toistoa
- parannettava vähintään: 4 toistoa

Positiivinen ylläri. Tein tällä viikolla elämäni ekat kyykkyliikkeet. Luulen, että tämä hoituu kuntoon.

Penkki: 45 kg / 60s


- minimitaso: 25 toistoa (lisäpisteet: 30/38 toistoa)
- tulokseni tänään: 19 toistoa
- parennettava vähintään: 6 toistoa

Positiivinen ylläri, en ole treenannut penkkiä koskaan. Luulen, että tämä hoituu kuntoon.

Vatsalihakset: 60s


- minimitaso 34 toistoa (lisäpisteet: 43/48 toistoa)
- tulokseni tänään: 33 toistoa
- parennettava vähintään: 1 toisto

Iso yllätys, etten ylittänyt minimiä reilusti. Olen tehnyt 4*50 toiston sarjoja 10kg levypainon kanssa. Mutta, nepä ovat olleet vain vinoja vatsalihaksia. Näemmä nämä ovat yllättävän eri juttu. Luulen, että homma hoituu!

Leuat: 60s


- minimitaso: 6 toistoa (lisäpisteet: 10 / 14 toistoa)
- tulokseni tänään: 1 toisto
- parannettavaa: 5 toistoa

Positiviinen ylläri! Painan nyt 110 kg ja en ole ikinä treenannut leukoja. Ehkä soututreenauksesta on ollut tähän jotain apua. Uskon, että projektin päätteeksi minun on mahdollista saada juuri ja juuri 6 toistoa.


ERITTÄIN MOTIVOIVAA! Uskon, että kaikki on tehtävissä.

- Kyykky, penkki, vatsat: tavoittelen minimitason sijaan lisäpiste-tasoa
- Leuat: tavoittelen minimitasoa ja olen ikionnellinen kun sen teen.

Ps. Kuuma vinkki sinulle, joka päätit lähteä mukaan haasteseen. Mene Takomon sivuille, ja tulosta ensimmäisen viikon ohjelma talteen. Se on ilmaiseksi tarjolla vain ensi keskiviikkoon asti. Näin pääset hyvin vielä matkaan mukaan! Tästä: http://www.takomotraining.com/112-challenge


lauantai 12. marraskuuta 2016

Kumpi asettaa rajat: keho vai mieli?

Tein viime viikolla Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 Facebook-ryhmässä kysymyksen, jossa oli vain yksinkertaiset kaksi vaihtoehtoa.  ” Kumpi näistä asettaa rajat sille mitä teet ja mihin pystyt: mieli vai keho?”


Ennakko-oletukseni oli, että vastaukset todennäköisesti kasaantuvat jossain määrin enemmän  jommallekummalle puolelle. Tai  ehkä ylipäätään olen itse yksin tämän kysymykseni kanssa. 

125 ryhmään kuulunutta liikuntaharrastajaa vastasi kysymykseen. Kaikista vastaajista 52% oli sitä mieltä, että keho asettaa rajat, 48% kallistui mielen puolelle. Useampi vastaaja kertoi vaihtaneensa vastausta muutamaan kertaan. Yksikin olisi riittänyt siihen, että tulos olisi ollut 50-50. 

Mistä tämä kertoo?  Varmaankin vähintään siitä, että molemmat tarvitaan, ja ilman toista on vain avuton puolikas. 

Kävin vastaajien listan läpi, ja laskin miesten ja naisten määrät. Ero on selvä jopa tällä otoksen koolla. Miehistä selvä valtaosa on sitä mieltä, että keho asettaa rajat. Naisista taas niukka enemmistö näkee mielen roolin rajojen asettajana tärkeämmäksi. 



En ole oikein niitä ihmisiä, jotka uskovat miehen ja naisen olevan lähtökohtaisesti kovinkaan erilaisia, mutta tutkitustikin eroja on

"For instance, on average, men are more likely better at learning and performing a single task at hand, like cycling or navigating directions, whereas women have superior memory and social cognition skills, making them more equipped for multitasking and creating solutions that work for a group. They have a mentalistic approach, so to speak."  http://www.uphs.upenn.edu/news/news_releases/2013/12/verma/



Niin tai näin. Itse uskon, että kehostaan voin nauttia täysimääräisesti vain venyttämällä mielen rajoja. Itseäni innostaneessa tutkimuksessa professori Samuel Marcora sai tuloksen: rasitustason ja suorituksen vaativuuden tunne tulee päästä, ei kehosta. Samoin tutkikmuksessaon todettu, että kuviteltu voimaharjoittelu lisää fyysistä voimaa. 

"Perception of effort is the main limiting factor. The higher the athlete's perception of effort, the closer it brings them to exhaustion." http://edition.cnn.com/2015/10/20/sport/brain-training-push-performance/

”If Marcora’s theory is correct there will be some interesting practical applications for runners. For example, if it’s true that fatigue comes from brain activity instead of muscle activity, it should be possible to induce fatigue just by thinking about running. And if this is true, then it may be possible for runners to increase their fatigue resistance (i.e. fitness) through visualization exercises, which may serve as a complement to physical training or even as a substitute during periods of injury. Already studies have shown that imagined strength training increases muscle strength.”

Jos haluat dipata syvemmälle aiheeseen, suosittelen mm. näitä linkkejä. 

- Scientific American: Your thought can release abilities beyond normal limits:
- CNN: Training the braind to push the body beyond its limits
- Impossible HQ: Physical limits reveal mental limits
- Breaking Muscle.com Overcoming Self-Imposed Limitations: Mind Training Strategies From Gym Jones
- Running.competitor.com: Is perceived effort all in your brain & Endurance Fatigue – perception is everything.

Ajatus siitä, että monet rajat ovat itseasiassa mielen asettamia on itselleni äärimmäisen innostava. Rinkkamaraton-projektilla sain maistaa näiden henkisten rajojen tutkailua. Fyysisesti en todennäköisesti ollut vielä lähelläkään rajoja vaikka itsekin kyseenalaistin koko homman mahdollisuuden.

Minusta alkaa tuntua siltä, että vuonna 2017 haluaisin myös käydä tyrkkäämässä kumoon jonkin toisen kehon painoon ja liikkumiseen liittyvän raja-aidan, jonkin sellaisen jonka näin päässäni rajaksi kun vuonna 2009 aloitin liikkumisen raskaasti ylipainoisena.

torstai 10. marraskuuta 2016

Ennenkuin unohdan.

Asetin itselleni tehtäväksi kirjoitaa seuraavan ahmimistarpeen iskiessä seitsemässä minuutissa jotain siitä minkälaista ahmiminen on.

Seitsemässä minuutissa siksi, että se on tyypillinen ahmimishetken kesto. Tästä tulee varmasti paskaa, turhaa sutta ja sekundaa mutta enpa ainakaan ahmi. Kirjoitusvirheitä en korjaa, maailma on täynnä virheitä.


Olen kuluneen viikon aikana kuukauden liikuntatauon jälkeen yrittänyt potskisella itseäni hiljakseen liikkeelle ja liikahdella ihann kevyesti, 15-30 minuuttia hikisempää liikuntaa koiranulkoilutuksen lisäksi joka päivä. Jos saisi vähän niitä liikahteluhormooneita liiikkeelle ja kutkutsusta siihen ssuuntaan että jotain tekisi mieli taas alkaa liikunnallisesti tavoitella. No ei siitä sen enempää.

Tänään vaimo on reissussa, isä hoitaa hommat! Päivä lähti normaalisti, aamulla ylös kellon soidessa, koira ulos, lapset kouluun, töitä kotikonttorilla tehden, vähän soutlaitetetta välissä. Ainiin, lounaallakin repesi jo, piti syödä normaali herkkusieni-kananmuna-olivi-feta-lounas, mutta aineksia ei ollut niin söinkin vahingossa seitsemän possunpihviä seitsemän voileivän päälle. Ensin piti paistaa vain kaksi niistä mutta maistoin, kuuma nopea hellanlevy, ja kontrolli meni. Sosiaalista kontrollia ei tänään ole.

Päivä jatkui normaalisti, sain ihan hyvin töitäkin aikaan. Jätin tuttavalle hassunhauskan puhelinvastaajaviestinn. Söin asiallisesti kyläpaikassa, oikein esimerkillisesti jopa voidaan sanoa! Käytiin asioimassa kaupassa lasten kanssa, hassutteltiin ja höpsöteltiin. No siinä ne menivät omiin puuhinsa, pikku leivän vetäsin kaapista. No toisenkin. Saattoi siinä mennä ehkä kahdeksan. Meni paketillinen makkaraa ja 300 g juustoa.

No niin. Askarruttaahan se hitusen muka järjellä, logiikalla ja tilastollisilla todennäköisyyksillä elämää perustelevaaa olentoa, jos itse omin käsin  noin kahdessa kolmessa vitunlyhyessä hetkessä tunkee sisäänsä sanotaanko nyt jotain varmaan kuusituhatta kilokaloria. Toisaalta, elukoitahan tässä ollaan. Muuten on mennyt ihan oppikirjan mukaan. Että täytyy vaan ihmetellä, että miten hyvin homma pysyikin kuosissa silloin kun minulla oli esimerksi tuo rinkkajuoksu projekti tai joku muu vastaava juttu, josta olen ollut todella motivoitunut. Kai se on niinkuin joku  keinoselkäranka joka minulta normaalisti puuttuu joka kasvaa silloin kun tajuaa, että ei helvetti sentään en minä koskaan tavoitteeseni pääse jos tungen tämän ensimmäisenkään särpiminen suuhunui. Vuorokaudessa on 1440 minuuttia, niistä 14 aikana tuhoan unelmani. Ei toimi.

7 min.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Elämäntapamuutosta ei ole ja nykytilan säilyttäminen on mahdotonta.

Vain kuukausi sitten juoksin Vantaalla ennätyksen rinkan kanssa. Voisi ajatella, että se oli kovinkin voimauttava kokemus. Niin se olikin, siihen asti kunnes saavuin tavoitteeseen menin voimalla eteenpäin. Sen jälkeen olen antautunut virran vietäväksi.

Meinasin ensin visualisoida tätä mustalla aukolla, ja sen ympärillä kaartelevalla satelliitilla. Tai hitaasti kohti koskea virtaavalla joella. En löytänyt täydellistä videota, joten pitäydytään faktoissa.

Mitään elämäntapamuutosta ei ole. Minun on täysin turha tuuduttautua ajatukseen, että jokin olisi perustavalla tavalla nyt toisin kuin aiemmin elämässäni. Olen sama mies. Sama ahmimishäiriö. Sama synkkä virta.

Nykytilan säilyttäminen on mahdotonta. Virta virtaa, uin tai en.  On täysin turha ajatella, että voin jotenkin maagisesti ja helposti säilyttää nykyisen kunnon ja henkisen motivaatiotason.

Paljon on kuitenkin muuttunut sitten marraskuun 2009? Miksi? Siksi, että olen aina asettanut tavoitteeksi seuraavan vastavirrassa näkyneen kiven, hypännyt koskeen ja uinut sitä kohti.

On vain yksi johtopäätös: Aseta tavoite, ja ui sorsa, ui!