perjantai 23. marraskuuta 2018

Maan vetovoimasta

Siltä varalta että jollakulla muullakin joskus olisi selkäkipuja, ajattelin nyt tuoda julki laajamittaisen tutkimukseni tulokset.

Elikkä. Otetaan tämmöiset kolme asiaa:

1. Ihminen, jolla on selkäranka.
2. Maan vetovoima
3. Massan keskipiste

Demonstroin kuvalla.



Jos ihmisen massan keskipiste on  lähellä selkärankaa ja massa ei ole kovin hyytelömäistä, niin se on hyvä homma.

perjantai 9. marraskuuta 2018

Motivoiva mahdoton

Katsotaanpa, osaanko avata tämän.

Olen pitänyt melko todennäköisenä, että ihminen ei ole käynyt kuussa. Jos 50 vuotta vanhalla tekniikalla päästiin kuuhun onnistuneesti monta kertaa, sen pitäisi olla vuoden 2018 kalustolla lastenleikkiä.

Nyt ymmärrän, että meitä ei ehkä olekaan huijattu.

Kuuhun ei menty siksi, että se on mahdollista, vaan siksi että sitä pidettiin mahdottomana.
Kuuhun ei ole menty vuoden 1972 jälkeen, koska se olisi mahdollista.



Kuvan lortti ei tehnyt ensimmäistä triathlon täysmatkaansa, juossut Skotlannin nummilla tai maratonia reppu selässä siksi että se on mahdollista, vaan siksi että se tuntui mahdottomalta.

Suurin esteeni nyt, kun ruikutan kipeästä ala-selästä ja ihmettelen siihen osallista puntarin 118.2 kilon lukemaa, ei siis ole se että arvelisin muutoksen olevan mahdotonta.  Varsinainen haaste on motivoituminen päivittäin  yksinkertaisiin asioihin, jotta pääsisi tavoitteeseen, jonka tietää mahdolliseksi.

Avain paradoksiin on vielä aika-ajoin hukassa, mutta nyt sentään tiedän mitä etsin.



sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Omenalla päähän!

Huonot uutiset: selän suhteen tuli pitkästä aikaa takapakkia, kun eilen kokeiltiin voisiko  kuntosaliharjoituksiin lisätä maastavedon.  Aiemmin ongelma on ollut se, että keskivartalon hallinta pettää, selkä pyöristyy ja sitten napsahtaa. Oltiin oikein varovaisia, Matti vahti tekemisiäni koko ajan, ja tangossa oli vain minimipainot, mutta silti kuitenkin hallinta petti ja nikama luiskahti kivuliaasti.

Koska painoa oli vain vähän, haavojen nuoleminen ei näytä onneksi nyt kestävän paria päivää pidempään. Selkä ei enää ole järkyttävän kipeä.

Hyvät uutiset:  koska selkä oli haaverin takia pirun arka, tein koiraa ulkoiluttaessa havainnon: kännykän katsominen sattuu alaselkään aivan helvetillisesti. Mahtavaa!



Olipas huippujuttu että tarjoutui mahdollisuus tehdä tämä havainto. Kuntosalilla Matti muistuttaa minua jatkuvasti: katse eteenpäin jotta rangan luonnollinen asento säilyy. Olisihan ollut mahdotonta tajuta, että sama biomekaaninen totuus pätee myös Easyfit-salin ulkopuolisessa maailmankaikkeudessa.

Ihmisen pää painaa noin 4,5 - 5 kiloa. Minä olen ällistyttävä suuri jättipää.  Olen päivittäin useita vuosia kantanut  tuota yli viiden kilon taakkaa kuvaan piirtämäni keski-linjan etupuolella twitterin, instagrammin, facebookin, pokemonnin ja walking dead our worldin takia - lähes koko ajan katse alas, kännyyn.

Surffasin, ja asiaa on tutkittu (Assessment of stresses in the cervical spine caused by posture and position of the head). Lyhyesti:

  • Kun pää on 15 asteen etukenossa, se aiheuttaa kävellessä rankaan n. 12 kg vastaavan kuorman.
  • 30 asteen etukenossa kuorma on noin 18 kg.
  • Kuorma kasvaa edelleen etukenon kasvaessa: 45 asteen kulmassa 22 kg, 60 asteen kulmassa 27 kiloa.

Auts. Omenalla päähän -tyyppinen elämys!


torstai 1. marraskuuta 2018

Onlinesta Offlineen

Olen muutama viikko sitten poistanut kännykästäni kaikki some-appsit.

Merkittävä ero facebookin, instagrammin, twitterin ja kaikenmoisen muun nykysomen ja ennenvanhan välillä on se, että ennen vanhaan tietoa tuli vähemmän, ja lisätieto mielenkiinnon aiheista  piti itse hankkia.

Nykyään valtaosa informaatiosta pusketaan silmille ilman minun aloitettani. Algoritmit arvioivat miten ja mihin minut saa reagoimaan, seuraavat miten reagoin, ja parantavat kykyään tuntea minut klikkaus klikkaukselta.

Kännykkä sytkyttää notifikaatioita alituiseen, ja nostaa syötteessä esiin sen, mitä algoritmi käskee. Toiminta automatisoituu, ja muuttuu rutiiniksi. Some eli esim. Facebook liimaantuu kiinni hermostooni aktiiviseksi osaksi joka saa minut toimimaan ja ohjaa käytöstäni. Minä en hallitse Facebookin käyttöä, vaan Facebook hallitsee sitä miten, milloin ja mihin minua käyttää.

Se, mitä juuri kirjoitin, on kuvottava ajatus.

Minun ei tarvinnut muuttaa puumajaan ja luopua kaikesta elektroniikasta tai edes Facebookista. Tajusin, että riittää kun irrotan itseni silmukasta.

Poistin appsit, ja en yksinkertaisesti käytä somea kännykästä. Minulla on erillinen tietokone vapaa-ajan käyttöön. Käytän some-palveluita ainoastaan siitä ja esihistorialliseen tapaan eli selaimella.



Käyn katsomassa kerran päivässä, viikossa tai silloin kun huvittaa joitain asioita jotka  minua kiinnostavat eli vaikka USA:han muuttaneen ystäväni kuulumiset, vähän samaan tapaan kuin kävisin postilaatikolla koivukujan päässä.

Vapaa.  (Katso myös: HS.fi Addiktion algoritmi)

lauantai 27. lokakuuta 2018

Iloisia aikoja, Läskimaija

Olen ymmärtänyt, etten selkäydinkanavan ahtautumisen takia en ehkä enää koskaan juokse maratonia. Ensin harmitti, ja taistelin ajatusta vastaan.

Mutta se on niin, että erinomaiselta ei tunnu se, että kaikki on helppoa ja vaivatonta. Erinomaisen hyvältä tuntuu se, kun selviää ongelmasta, tai ongelmasta huolimatta.

Olen innostunut ja saan liikunnasta enemmän iloa kuin vuosiin.

Tänään kuntoutuksessa auttava valmentaja sanoi että "olet kehittynyt aivan helvetisti." Tajusin sen itsekin, ja se tuntui mahtavan palkitsevalta. Eikä puhuttu esimerkiksi voimasta tai nopeudesta, vaan siitä että pystyn tekemään keppikyykyn ilman että alaselkä rutisee ja lanneranka pyöristyy.

Tavallinen riittää, ja joskus voi tanssia.


lauantai 15. syyskuuta 2018

Guinness World Records Q&A

Guinness World Records 2019 suomenkielinen painos julkaistiin viime viikolla. Tiesin, että jotain vuoden 2016 Vantaan maratonista 60 paunan rinkan kanssa on kirjaan tulossa koska kirjan päätoimittaja Craig Glenday otti talvella yhteyttä ja haastatteli.

Oli mukava yllätys huomata, että juttu löytyi kirjasta koko sivun kokoisena ja saada julki ajatus, että oikeastaan ylipaino kuntoremontin lähtötilanteessa on hyvä juttu ja suuri mahdollisuus.


Haastattelu  löytyy  Guinness World Records 2019-kirjasta (esim. cdon.com-verkkokaupasta). Ihan kaikki ei mukaan mahtunut, ja ne kysymykset ja vastaukset ovat tässä:

How difficult is it running with the pack versus running without? And how difficult was it to beat the previous record time? 

  The record was held by a Japanese army instructor and I kept thinking: here I am, a binge eating nerd, trying to beat a trained Ninja. I had a great support/record witness group running with me, and they kept my mind in shape when it got hard. 

What training do you do in the run-up to a marathon? Do you have a special programme, or special diet?

Based on my experiences, I have crafted a wizard for training for weighted marathons. It spits outs training programs for backpack marathons. I find also that part very interesting, planning, fine tuning and executing the plan towards the race. 


Do you want to break any more records? Which ones and why?

I am now on a two-year route which hopefully ends to a backpack marathon in under 3 hours.  Go to www.guinnessworldrecords.com, and search for "fastest marathon carrying a pack", and try to guess which one it is ;)
I am doing this to have a long term goal, and when the record attempt date gets closer,  to raise funds for a good purpose (to be announced) 

No siinä se tulevaisuuden toive ja tavoite tulikin nyt julki. Ihan kiva oikeastaan, ettei tullut kirjaan asti naulittua.

Tällä hetkellä minulla on käynnissä selän kuntoutusprojekti, ja keskivartalon lihasten vahvistaminen. Olen kokeillut juosta vain satunnaisesti, ja tilanne on tavallaan ärsyttävä mutta kutkuttava: juoksu on kevyttä, ja pystyn juoksemaan harjoitteluun nähden tosi kovaa mutta alaselkä ärtyy vielä juoksusta.

Jos kaikki menee niinkuin toivon, vuoden 2019 alussa pääsen taas harjoittelemaan juoksua kunnolla, ja tilanteesta jossa keskivartalon ja muut juoksua tukevat lihakset ovat jäätävän kovassa kunnossa.

Tavallaan tuntuu vähän samalta kuin ison ylipainon kanssa vuonna 2009. Jos käännän ongelman eduksi, niin se johtaa mahtavaan lopputulokseen.

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Toinen erä: selkäranka ja kohtuus kaikessa

* Tammikuussa lopetin tämän blogin kirjoittamisen, koska sille ei ollut tarvetta. Koska nyt on, kirjoitan.

Keväällä selkä kipeytyi toistuvasti ihan normaalista arjesta.

Hakkasin pari kuukautta päätä seinään, kunnes sain avukseni kuntosaliohjaaja-Matin. Painot jäivät telineisiin, ja alettiin keskittyä perustuksiin: asentoihin, liikeratoihin ja kehonhallintaan.  Asiat alkoivat liikkua oikeaan suuntaan, ja Matin kannustamana menin myös magneettikuvaukseen ja selkäasioihin erikoistuneelle lääkärille.

Kuvista ilmeni, että alaselässä on muutoksia. L4 ja L5 nikamat elävät tietyissä liikkeissä, ja liukuminen tapahtuu tavalla, joka kaventaa valmiiksi ahdasta selkäydinkanavaa. Tämä ahtaus ilmenee mm. kävellessä jalkojen puutumisena, pistelynä ja voimattomuutena.


Kun kerroin lääkärille rinkkajuoksuista ja aiemmasta suuresta ylipainostani, hän sanoi muutosten vaativan vuosia ja vuosikymmeniä, joten syy on luultavasti istumatyön ja aiemman liikkumattomuuteni summa ja ylipaino on siinä toiminut kertoimena. Rinkkajuoksu on ollut vain pieni korsi kamelin selkään.

Arvelen, että kohtuullinen rinkan tai lisäpainojen kanssa harjoittelu on hyödyllistä. Kun rasitus on hallinnassa, tapahtuu lähinnä suotuisia muutoksia ja kehitystä. Vuoden 2016 kuudenkymmenen paunan Guinnessin rinkkamaratonennätys ja siihen harjoittelu sujuivat ongelmitta ja hyvin: hallitusti, suunnitellusti ja vaiheittain.

Rinkkajuoksunkin haitat kuitenkin voittavat hyödyn,  jos jatkan juoksua vielä, kun kuorma ei ole enää hallinnassa. Silloin kun lihakset eivät enää tue riittävästi, selkärankani notkuu hervottomasti ja vääriin suuntiin. Näin minulla kävi esimerkiksi viime vuoden 80 paunan ennätysyrityksessä.

Ei tuo epäonnistunut ennätysyritys kuitenkaan aivan hukkaan mennyt. Ehkä nyt vihdoin sain riittävän hyvän opin siitä, että väkisin maaliin runnomisessa ei ole mitään sankarillista. Se on pelkästään tyhmää. Ja että minun ei kannata ollenkaan lähteä viivalle, jos jo etukäteen arvelen, että en ole harjoitellut tarpeeksi hyvin. Järkeily ja maratonin keskeyttäminen voi olla hankalaa, kun aivoni ovat jo urheilun hormonihuuruista sekaisin ja tavoite mielessä.

Oikeanlainen liike on lääke, ja sellaiset hommat, joissa selkä ei pysy kontrollissa saavat jäädä pois.  Voin luoda selkärangalle paremmat olosuhteet  muun muassa opettelemalla suotuisat liikeradat ja oppimalla tunnistamaan sen, missä asennossa minä ja selkäni milloinkin olemme, vahvistamalla vatsalihaksia ja oppimalla käyttämään niitä aktiivisesti, poistamalla lonkankoukistajien kireyttä, lisäämällä  liikkuvuutta ja pysymällä aktiivisena läpi päivän.

Olen löytänyt pilateksen, liikkuvuusharjoitukset ja soutanut ja pyöräillyt enemmän kuin aiempina vuosina. Juoksukin maistuu välillä. Juostessa on paljon helpompi pitää ranka täpäkkänä ja keskivartalo tiukkana kuin kävellessä. Kävely on vaikea laji ja kassajonossa seisominen  kaikista vaikein.

Julkinen blogikirjoittaminen on minulle ajattelun työkalu. Kun  asiansa yrittää esittää ja argumentoida siten että joku toinenkin ymmärtäisi, asiat joutuu päässään käsittelemään valmiiksi  kokonaisuuksiksi, lopputuloksiksi, syiksi ja seurauksiksi.  Muuten huomaan jauhavani samoja asioita uudestaan ja uudestaan ja änkyröiväni turhanpäiväisiä pikkuseikkoja. 

Ehkä kirjoitan jotain jatkossakin, jos se tuntuu hyödylliseltä.