sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Uusi Lahti-juoksu - hui, juoksu luista!

 Lisäpainojuoksuharrastukseni sai alkunsa jo viime vuoden syksyllä, mutta vasta maaliskuun lopulla synapsit ja ajatukset lukittuivat kohteeseen: Tehtävä avaruudessa syntyi.

Ja nyt, melkein vuotta myöhemmin: se on siinä, kovat viimeistelyjuoksut rinkan kanssa on tehty!

29.8 Tampere maraton
10.9 Tampere puolimaraton (2:13:57)
16.9 Espoo Rantapuolikas (2:05:05)
25.9 Uusi Lahti-juoksu (2:00:30)

Minä olen tältä projektilta jo suurimman palkintoni saanut. Se on motivoinut minut haastamaan itseni ja olen nauttinut  selviytymistaistelun tunteesta. Lisäksi olen pari kertaa nähnyt a-haa pilkahduksen kun olen kertonut jollekulle siitä kuinka hykerryttävältä minusta tuntuu ajatus siitä että ylipainoiset ovatkin oikeastaan supervahvoja. Sitä ei vaan huomaa, ennenkuin painon heittää selkään.

Tänään juoksin viimeisen raskaan harjoitusrinkkapuolimaratonin Uusi Lahti-juoksussa. Se sujui siis hienosti.

Lähdössä järjestelykuntaan kuulunut  Riku Marttinen punnitsi rinkkani siltä varalta, että meno maistuu. Maistui se.

Viimeisen neljän viikon aikana tekemäni neljä raskasta juoksua tuntuvat viimeistelleen hermotuksen tai jotain joka vaaditaan siihen että lihakset ja juoksutekniikka hyväksyvät ajatuksen rinkan kanssa juoksusta ja toteuttavat sen kevyimmällä mahdollisella tavalla.

Nyt tarvitsee vain osata ottaa sopivan rennosti kaksi jäljellä olevaa viikkoa Vantaan maratoniin. Vantaalla on kaikki edellytykset selvitä hengissä ja ajoissa maaliin. 


Kuva: Uusi Lahti-juoksu




SM-maratonin voittanut Aki Nummela haastattelussa.
Pidän mahdollisena, että mikäli ensi viikonloppuna alkaa hermostuttaa liikaa, osallistun Pirkan hölkkään. Mutta enintään kevyen repun kanssa, jossa on PALJON eväitä. :D

tiistai 20. syyskuuta 2016

Laihduttamisesta, syömisestä, ahmimisesta ja lisäravinteista

Silloin tällöin joku kysyy, että miten olen laihduttanut. Lyhyt vastaus on, että minulla avain laihtumiseen on se että minä en laihduta.

Jos  on taipumusta ahmimiseen, kuten minulla, ei kannata "laihduttaa". Raju laihduttaminen on hyvä keino hankkia ahmintahäiriö. Jos ahmintahäiriö on jo valmiiksi hankittuna, niin laihduttaminen tai tiukka syömisten kontrolli on tehokas keino vahvistaa sitä. (ks. Mielenterveystalo: irti ahminnasta)

Aina joskus kuitenkin vieläkin teen sen amatöörivirheen että yritän laihduttaa. Näin kävi mm. vuoden vaihteen julistuksessani. Onneksi laihtuminen ei kuitenkaan ollut projektin päätavoite, vaan vain yksi keino sen saavuttamiseksi.  Onneksi tajusin virheeni ajoissa, ja luovuin mielettömästä painonpudotusharhastani ja keskityin sen sijaan  tavoitteeseen. Rinkkajuoksutavoitetta kohti pyrkiessäni olen laihtunut muutamia kiloja tänäkin vuonna. Laihtuminen itsessään ei ole tavoite, se on sivutuote siitä että menee jotain oikeaa tavoitetta kohden.

Toistolla tehoa. Olen siis laihtunut vuodesta 2009 reilut 50 kiloa siksi, että en ole laihduttanut.

Vaikka tähän nyt kirjoitan pari erikoisuutta syömisestäni en kannusta koittamaan samaa. En edes tiedä onko näillä asioilla ollut vaikutusta omankaan ahmintani kurissa pysymiseen, mutta viimeiset kahdeksan kuukautta ovat sujuneet ongelmitta. Iso osatekijä on  varmasti kuitenkin  myös se, että olen todella motivoitunut onnistumaan rinkkaprojektissani.

* Lievä erikoisuus: lounas arkipäivisin, noin neljänä päivänä viidestä, on tällainen:

 - paistinpannulle rasiallinen herkkusieniä tai vastaava määrä kanttarelleja, 4 kananmunaa, feta-olivii-juusto -rasia.

* Friikki-tason erikoisuus: iltapala, on lähes jokapäivä tällainen

-  2 prk (5dl) tomaattipurskaa,
-  1 prk (4dl) tomaattichilimurskaa
-  runsaasti chiliä (esim. poppamies savunaga, tai mitä tahansa)

=> sekoitetaan
=> mikroon

Syön siis joka ilta n. 1.5 litraa chili-tomaatti-keittoa. Joku voisi sanoa, että sehän se vasta onkin ahmimista. Ehkä onkin, mutta siksi en ahmi jotain muuta. Minulla jää siitä hyvä, tyytyväinen ja energinen  olo. Ahmisesta sen sijaan jäisi hävettävä, väsynyt ja itseensä pettynyt olo.

Muutoin syön terveellisesti, normaalisti ja melko säännöllisesti noin 5 ateriaa päivässä.

Käytän tilaisuuden myös tunnustaakseni syömäni lisäravinteet.

En ole tähän päivään mennessä juuri lisäravinneasioista viitsinyt kirjoitella, koska minusta etenkin tässä asiassa kannattaa käyttää ihan omaa harkintaa eikä varsinkaan antaa painoarvoa kenenkään sattumanvaraisen maallikkonettihörhön jutuille. Ihan vain avoimuuden takia kerron siis, että:

- Olen syönyt jo monta vuotta säännöllisesti beta-alaniinia. Se nostaa ehkä lihaskestävyyttä.

- Syön säännöllisesti Vogelin Vital Power kapseleita. Ruusujuurta, kaurauutetta ja magnesiumia.

- Syön Zinkosan sinkkitabletteja, niissä on sinkin lisäksi C-vitamiinia. Erityisesti syön silloin, jos olo tuntuu flunssaiselta.  Flunssan sairastaa näin ehkä  muutaman päivän lyhyempänä. (hs.fi)

- Ja punajuurihommistani olenkin jo kertonut.

Älä ota tästä esimerkkiä. Todennäköisesti ruokavalioni ja syömäni lisäravinteet ovat yksittäin haitallisia ja yhdistelmänä hengenvaarallisia. Itse olen päätynyt tähän tällä hetkellä hyväksi havaitsemaani kombinaatioon harjoittamalla  tantrista internet-googlailua ja haitilaista woodoota.

Miksi sitten edes kirjoitin tämän, jos ei kerran ollutkaan tarjota maagista ohjenuoraa ja reseptiä seurattavaksi?

Minusta tuntuu, että ainakin itselläni niksi on se että löytää ihan omat  rutiinit, tavat ja tottumukset joilla "löysin rantein" saa pidettyä syömisen järkevänä päivätasolla.   Eikä niiden tapojen ja tottumusten tarvitse olla mitenkään ihmeellisiä hienosti nimettyjä dieettejä, tieteellisiä tutkimuksia ja ulkoa asetettuja totuuksia. Riittää, että omaan systeemiinsä uskoo. Vaikka se olisi sitten niinkin omituinen, kuin omani.


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Espoon Rantapuolikas - Sparta!

 Tampereen puolimaratonilla viime viikonloppuna syntyivät ainekset uuteen Guinnessin maailmanennätykseen aiheena nopein puolimaraton kantaen 27.2 kg (60 paunaa) rinkkaa ja juoksu oli aivan huikean mahtava kokemus. Maalissa mielettömän palkitseva olo, ja juuri sellainen selviytymiskamppailu, joka motivoi harjoittelemaan.

Tosiasia kuitenkin on, että ilman Fredrikiltä ja Pertulta matkan vaikeina kohtina saamaani tukea en tiedä miten olisi edes käynyt. Härmälän nousujen jälkeen olin aika pihalla, tuntui että kone keitti yli päässä, jaloissa ja keskivartalossa ja en ollut kaukana kippaamisesta. Tämä yhdistettynä loppuaikaan 2:13:57 pani oikeasti miettimään, onko minulla mahdollisuuksia selvitä maratonista yhtä painavan rinkan kanssa ja ainakaan alle nykyisen ennätyksen 4:39:09.

Tiedossa oli kyllä, että Tampereella ei ollut ihan optimaaliset olosuhteet kolmesta syystä:

a) lähdössä huomasin että energiageelit olivat tippuneet pakettiautoon
b) olin kerennyt käydä vasta parilla juoksulenkillä pariviikkoisen flunssan jälkeen
c) Tampereella oli vuodenaikaan nähden kuuma, jotain 20 astetta.

Erityisesti lämpö on rinkan kanssa juostessa  todellinen ongelma. Tehoa ensinnäkin on käytössä  huomattavasti isompia wattimääriä, kuin lisäpainotta juostessa, Käytännössä maksimaalista ylläpidettävää tehoa koko ajan, poistettavaa lämpöä syntyy paljon. Samanaikaisesti rinkka selässä estää hieman lämmön haihtumista. Kun ja jos sitten kriittinen lämpötila kehossa ylittyy, tuntuu siltä kuin hetkessä tehoista tippuisi noin 30%, tajunnan tila laskee ja meno hyytyy. Päässä soi ydinhälytyksen summeri: "core meltdown core meltdown!". Tältä tuntui Tampereelta 15-20 km kohdalla.

Siksi oikeastaan jo maanantaina päätin, että homma on uusittava Espoossa ja käytännössä koettava että jos a), b) ja c) ovat kunnossa, niin homma hoituu. Ei ole ollenkaan sama asia luulla tietävänsä, että voi onnistua... oli pakko mennä kokeilemaan. Tuntui siltä, että minun on saatava onnistunut juoksu, että voin päässäni ajatella selviäväni maratonista.

Strategia Espooseen oli: Sabaton soimaan ja täysiä alusta loppuun. Söisin  kolme geeliä 5, 8, ja 14 km kohdalla ja pidän tahdin toivoen että yli viisi astetta viileämpi sää estää core meltdownin.






Kuva: ONEVISION.fi




En muista paljoakaan siitä, mitä juoksun aikana tapahtui. Ajatukset olivat jollain meta-tasolla. Sabatonin rytke oli ajanut itse-suggestion tilaan ja viimeisen kilometrin aikana soi Sparta. Hoin päässäni "Sparta, Sparta, Sparta. Sparta. Sparrrta. Sparrtaaa. Maaliviiva. SPARRRTAAAAA!!!!" se tulikim täysi suusta ääneen. Mitalinojennukseen valmistautunut nuori mies hyppäsi täysin oikeutetusti säikähtäen puoli metriä taaksepäin.


Espoossa vatsalihakset kestivät, enkä kokenut samanlaista täydellistä juoksutekniikan romahdusta kuin Tampereella. Lähetän siis Guinness World Recordsille tuloksen 02:05:05.

Kisa-strategia Vantaan maratonennätysyritykseen on nyt selvä. Varovaisuus alussa ei auta mitään. LÄhden lähes maksimitehoilla, se on suurinpiirtien 5:45 /km vauhtia rinkan kanssa. PIdän vauhdin niin pitkään kuin pystyn. HYvällä tuurilla selviän näin jonnekin 25-30km paikkeille. Loppumatkan menen niin kovaa kuin pystyn. Hyvällä tuurilla maaliin asti.

Sparta!

perjantai 16. syyskuuta 2016

Tampere Puolimaraton 2016 - lääkitys ON kohillaan!

27.2 kg (60 paunaa) rinkan kanssa juoksemani Tampere Puolimaraton kuvakertomuksena. Lue lisää Aamulehdestä täältä ja  täältä.
Kiitos Perttu ja Fredrik!
 













Lääkitys ON siis kohillaan! Huomenna ohjelmassa puolimaraton Espoon Rantamaratonilla. Toimitan todistusaineistoa Guinness World Recordsille vasta ensi viikolla, siltä varalta että Espoossa sattuu vahinko.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Live-seuranta: nopein puolimaraton kantaen 60 paunan (27.2kg ) rinkkaa

http://www.fatventure.com/gwr/
Vähän meni taas viimetinkaan, mutta enpä ole vastaavasti kerennyt juuri juoksentelua jännittää tai muutenkaa panikoida. Rakensin XXL:stä saamiini Thule Urban Glider -juoksurattaisiin live-studion.

Rattaissa on kiinni
- Garmin Virb-action kamera, joka tallentaa HD-kuvaa.
- iPhone, joka lähettää live-videota Facebook-sivulleni.
- samoin iPhone lähettää Endomondoon profiili-sivulleni live-reitin ja syketietoni.
- iPad: johon rinnassani ja jalassani kiinni oleva Runteq Zoi juoksuanturi lähettää mittaamansa juoksutekniikka tiedon. Käsitteleni tulokset täällä blogissa erikseen juoksun jälkeen.
- toinen Ipad: johon käyttämäni mBody -shortsit lähettävät lihasten jakauma (oikea/vasen, etureisi/takareisi) sekä kuormatietoa. Tutkitaan näitäkin eriskeen juoksun jälkeen.


Kokosin linkt yhdelle sivulle osoitteeseen http:/www.fatventure.com/gwr/


perjantai 2. syyskuuta 2016

Miten tuli reenattua, eli uskonvoiman lataus.

Nyt on enää viikko Tampere Puolimaratoniin ja ensimmäiseen Guinness-ennätysyritykseen ja kuukausi loppukoitokseen Vantaan Maratonilla. On alkanut mietityttää se mitä, ja miten on tullut tehtyä ja onko se riittävästi. Jaksanko juosta ensi viikonloppuna puolimaratonin 27.2 kg rinkan kanssa kovaa. Yhteensä kannan noin 130 kiloa. Kokomaratonille toivon laihtuvani  pari kiloa lisää, silloin   yhteispaino on  vain noin 127 kg. Tampereen maratonilla viime viikonloppuna kuitenkin opin, että rinkan kanssa matka on vieläkin pidempi.

Tuntuu  pikkuisen sankarilliselta ajatella, että avainasemassa menestyksen kannalta olisi esimerkiksi  liki nääntymykseen päätynyt 15 km kovavauhtinen rinkkajuoksu Sorvan kylään ja takaisin. Tai että jos epäonnistun, se johtuu jopa pari viikkoa kestäneestä flunssasta.

Todellisuudessa nämä lähihistorian tapahtumat ovat mitättömiä. Jos ja kun onnistun Tampere Puolimaratonilla, se johtuu pääasiassa siitä, että olin vuonna 2009 melko lihava, ja siitä että enää en ole ihan niin lihava.


Ja se minusta tässä juuri onkin parasta. Olen ihan normaali ennen tosiläski ihminen, ja siksi pystyn nyt juoksemaan melko painavan rinkan kanssa maratonin. Jos edelleen harrastaisin uhkapelaamista, uskaltaisin lyödä vetoa että esimerkiksi polvieni nivelet eivät olisi kestäneet rinkan kuormaa jos eivät ne olisi tottuneet ja kasvaneet sietämään paljon isompaakin painoa vuosien mittaan.

Kirjoitan  nyt tähän itselleni kuitenkin pari asiaa myös viimeaikojen treenaamisesta, joista lataan uskoa onnistumiseen.

Ensinnäkin, luulen että neljä vuotta talvisin harrastamani sisäsoutu on tuonut kestoa keskivartalolihaksiin.

Toiseksi,  se että aloitin viime syksynä katastrofiin päätyneen Operaatio Smör:in oli tosi hyvä juttu. Silloin jouluaatonaattona sairaalassa maatessa se tuntui surkealta virheeltä, mutta tämän vuoden kannalta se oli parasta mitä saattoi tapahtua. Sain siinä tietenkin  kolme kuukautta kovaa hyvää  treeniä kun lisäsin rajusti ja nopeaan tahtiin painoja liiveihin.  Sen päälle on ollut hyvä tänä vuonna rakentaa. Vielä parempi juttu oli sairaalaan joutuminen. Muutoin tuskin olisin viitsinyt harjoitella rauhassa ja koittaa välttää loukkaantumista, muiden muassa askelta ja lihastasapainoa viilaten. Itseasiassa, tuskin ilman tyrä-gatea olisi edes alkanut ärsyttää oma tyhmyys siinä määrin, että olisin saanut päähäni aloittaa tätä projektia.

Kolmanneksi. Endomondon harjoitusohjelmat toimivat minulla tosin hyvin. Tämä on jo kolmas vuosi, kun juoksentelen kohti Vantaan maratonia tällä reseptillä. Tein joskus keväällä 17 viikon ohjelman ja olen noudattanut sitä noin niinkuin selkärankana harjoittelulleni. Tosin sillä erolla, että noin 50% harjoitusohjelman juoksuista olen korvannut rinkkajuoksuilla ja muutenkin olen säveltänyt melko paljon fiiliksen mukaan.  Punainen lanka on kuitenkin kokoajan ollut ja se on tärkeää.

Tältä näyttää viimeinen kuukausi:



Neljänneksi voimanlähteeksi läväytän keskimääräisen juoksunopeuden diagrammin vuodesta 2010 alkaen, jolloin otin ensimmäiset juoksuaskeleet.



Tänä vuonna harjoituslenkkieni keskinopeus on ottanut suurimman hypyn ylöspäin koskaan, siitä huolimatta että olen juossut vuoden juoksuista noin 30-50% rinkan kanssa. Nopeuden kasvu ei oikeastaan ehkä johdu niinkään siitä, että juoksukuntoni olisi jotenkin dramaattisesti parantunut. Enemmän kyse on siitä, että olen ruvennut ajattelemaan että "sitä oppii juoksemaan sitä vauhtia, mitä juoksee." Jos opetan ja turrutan kropan puuduttavaan junnaavaan väkisin jollain mitättömällä sykealueella pysyvään juoksuun, niin samalla hilaan luontaista juoksuvauhtiani alaspäin ja liikeratoja  siihen sopivaksi. (Lue lisää kerettiläisiä ajatuksia maratonharjoittelusta).

Äskeisen kappaleen lausunnolla ei varmaankaan ole kovin laajaa tieteellistä pohjaa, mutta aivan sama. Minun päähäni se toimii, ja placebon ja itsesuggestion voima on suurin. Siksi olen pyrkinyt nykyään vain nauttimaan juoksusta, ja minulle se tarkoittaa kovempaa vauhtia. Matalasykkeistä liikuntaa hankin muilla keinoin, vaikkapa soutamalla tai nurmikkoa leikkaamalla,  kävelemällä ja pihatöitä tehden.

Ajatusleikit on tärkeitä onnistumisen kannalta ja siksi kirjoitin tämän.

Samanaikaisesti fakta on se, että olen tavallinen keski-ikäinen ahmimismishäiriöstä kärsivä ex-läski, joka epätoivoisesti etsii alati erikoisempia keinoja ja syitä jaksaa pysyä ruodussa yksi päivä kerrrallaan. Kyllä sekin antaa voimaa.

maanantai 29. elokuuta 2016

Tampere maraton: rasvaretki

 Reilu viikko sitten sunnuntaina kirjoitin Facebookiin näin:

"Kaippa tässä voi pikkuhiljaa teeskentelyn lopettaa. Harmittaa vietävästi. Kolmeen viikkoon en ole nyt kunnolla treenannut, kuin yksittäisiä kokeiluita vaikka just nyt pitäisi sitä kuntoa kaivaa esiin. Oli jokin ihan tavallinen flunssa, mutta siitä jäi jotain. Lihaksia kolottaa, eivät palaudu juoksukokeiluista, tavallinen nurmikonleikkuukin on liikaa. Tekisi vain mieli nukkua. Lähinnä tuntuu kuin joku rihmasto kiertäisi lihaksia ja koko kroppaa kuristaen..."

Eipä ole  ensimmäinen kerta, että juuri sillä hetkellä kun v-käyrä saavuttaa raja-arvonsa, alkaa käänne parempaan. Jo tiistaina juoksu tuntui mielettömän hyvältä. Keskiviikkona uskalsin jo heittää  rinkan selkään ja sain vahvistuksen siitä, että flunssa on mennyttä.


Niinpä päätin, että menen Tampere maratoniin juoksemaan yhden kierroksen,  ehkä puolimaratonkin 20 kilon rinkan kanssa.

Ennen flunssaa äärimmäisessä voimantunnossa olin lupautunut juoksemaan 4h20min tavoiteajan jäniksenä.  Stadionin kisakonttorissa minua odottivat numerolapun lisäksi ihanat pitkät vaaleanpunaiset pupun korvat.

Onneksi olimme jo ennen juoksua sopineet Mikan kanssa, että juoksemme samaa matkaa ja että jos ja kun minulla meno hyytyy, niin hän jatkaa ja vie junan maaliin.

Tampereella reitti juostaan neljänä reilun kymmenen kilometrin siivuna  Pyhäjärven rantamaisemissa ja mm. Arboretumin läpi. Maisemat olivat tänä vuonna normaaliakin piristävämmt Rauli-myrskyn piiskatessa järveltä vettä juoksijoiden niskaan ja rakentaessa kaatuneista puista esteitä reitille. Muutamassa kohdassa sai tehdä ihan tosissaan töitä, että pääsi eteenpäin. Minusta kuitenkin tuuli toi  enemmän  energiaa kuin otti, ja vesikylvyt ja puhuri lisäsivät lämmönhaihdutusta tehokkaasti.

Jokaisella neljästä kierroksesta oli aivan oma luonteensa.

- Ensimmäisten kymmenen kilometrin aikana rinkan kuormitus kasaantuu jalkoihin. 
Kahdenkymmenen minuutin paikkeilla herää kysymys, tasaantuuko rasitus koskaan ja riittävätkö voimat juoksuun.  En  tiedä mitä siinä sitten tapahtuu. Jotenkin alkushokin jälkeen meno kuitenkin kevenee.  Kenties liike muuttuu taloudellisemmaksi tai ehkä riittävästi energiaa tulee käyttöön.

- Toisen kierroksen puolessa välissä tuntuu mielettömän kevyeltä.  Ratinan stadionille johtava alamäkiosuus vain tehostaa tätä tunnetta. Tottakai jatkan kolmannelle kierrokselle. En enää edes muista, että oli tarkoitus juosta vain kymppi tai enintään puolimaraton.

 - Kolmas kierros. Alussa on raisu myötätuuli, mutta Arboretumin vastatuuliosuudella tapahtuu vatsalihaksissa selvä käänne. Ryhti pettää. Edessä on noin 3km hyvin lievästi nousevaa reittiä. 26. kilometrin kohdalla tunnun painuvani kasaan kaksinkerroin. Vatsalihakset alkavat kramppailla. Hetkeä myöhemmin  myös selkälihakset.  Kaikki muuttui muutamien minuuttien aikana. Ihmettelen, mistä se johtuu. Jätän rinkan pois selästä soutustadionin kohdalle. Päätän hölkätä Ratinaan ja keskeyttää sinne. Juoksu tuntuu   omituiselta. Äkkinäinen muutos rinkattomaksi tuntuu vähän siltä kuin pitkän laskettelupäivän jälkeen ottaisi monot pois. Ihan kuin olisin lego-robotti, jolla on aivan vääränlaiset koivet. Loikin ylöspäin, en eteenpäin.  Hetkeä myöhemmin minut saavuttaa 4:30 jänis ryhmänsä kanssa.  Jutut on hyvät,  iloiset, ja vatsalihaksetkin lakkaavat kramppailun ja stadionille mennessä jo juoksen eteen, enkä ylös.

- Neljäs kierros. "Kyllä tästä paljon parempi muisto jää, jos en keskeytä vaan juoksen maaliin.". Näen jossain kaukana Mikan selän. Se karkaa minulta viitisen kerkaa, kun vatsalihakset aloittavat kramppailun uudelleen. Pysähdyn toistuvasti juttelemaan sekavia mutta siinä hetkessä omasta mielestäni järkevän ja hauskan oloisia asioita järjestäjille.  Viimeisen alamäkiosuuden alkaessa näen vielä kertaalleen Mikan oranssin paidan ja päätän että olisipa hieno juosta maaliviivalle yhtä aikaa. Sen teemme.  Hieno päätös.

Nyt kun on maratonista on kulunut kaksi päivää, olen tosi iloinen että lähdin Tampereelle ja erityisen kiitollinen siitä että olen tosi tyhmä.

Käteen jäi:

1)  tajusin, että en ottanut juoksun aikana mitään  energiaa, ja joinkin enimmäkseen pelkkää vettä.  Syytin aluksi ennenkaikkea myrskyä vatsa- ja selkälihasten antautumisesta, mutta todennäköisesti ne raukat eivät vain kyenneet tuottamaan riittävästi tehoa koska polttoaine loppui kesken. 

2) ykkönen oli jälkikäteen ajatellen idioottimainen tyhmä temppu, ja vähän riskaabelia. Olisin voinut ajaa ehkä itseni liiankin loppuun. Mutta toisaalta se oli tosi  hyvä juttu, pelkällä rasvanpoltollakin energia melkein riittii.

=> Vantaalla syön ainakin 400g hiilareita. 

3) rinkan painopiste on aavistuksen liian korkealla.

4) puolimaratonin verran kulki ilman mitään tunnetta energian loppumisesta. Tämän tiedon kanssa on paljon helpompi lähestyä tulevaa  Tamperen puolimaratonin  ennätysyritystä.

5) silloin, kun vatsan ja koko keskivartalon tukilihakset antoivat myöten, ja rinkka painoi kropan kasaan tunsin itseni  yhtä läskiksi, voimattomaksi ja surkeaksi kuin seitsemän vuotta sitten. Mahtava ja yhtäaikaa raivostuttava tunne.  Ei enää koskaan lisäkiloja nahan alle.