sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Yhtälön kalibrointia

Olen kirjoittanut tänne kolme juttua, jotka olen poistanut hetkeä myöhemmin. Ne ovat olleet pikkunäppäriä postauksia, joissa kerron jotain kivaa tulevasta harjoittelusta ja suunnitelmista. Turhanpäiväisiä kiiltokuvakirjoituksia, vaikka sinänsä totta.

Kirjoitin kiiltokuvat, koska olen näppäillessäni välttänyt kirjoittamista mitään ikävää.  Tätä lukevat monet tutut, miksi droppaisin kenenkään tunnelmaa?

Muistin aamulla yhden ajatuksen.  Idea on tuttu ainakin Nokian verkkopuolen nykyiseltä johtajalta sekä kirjoista  Onnellisuuden yhtälö (Mo Gawdat, Googlen kehitysjohtaja) ja  Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan (Mark Manson, rääväsuu, joka kirjoittaa elämänohjeita, mutta raflaavammin).

Vaakakuppeihin laitetaan:
(Omat teot  ja kokemukset) vs (Käsitys miten ihanaa ihmisillä yleensä on)

Jos vasemmalla puolella on enemmän, olet onnellinen.  Somessa kerrotaan enimmäkseen mukavia asioita, ikävät jätetään usein kertomatta. Tarkkailijalle välittyy vinksahtanut kokonaiskuva.  Monet kokevat itsensä ympäröivän maailmaan verratessa onnettomiksi.  Alla yhtälön kalibrointiin tarkoitettu tilannekuva.

Koiran kanssa iltalenkillä laahustaessa ainut aistielämys on luotaantyöntävä homeen haju. Silmillä ei havaintoa voi pimeyden takia varmistaa, mutta hajusta päätellen useat suomalaiset talot ovat homeessa. Niitä ei kai ole suunniteltu kuukausien vesisateeseen. Herään usein kivuliaaseen virtsaamistarpeen tunteeseen.  Taudin toteamisen peruskivi on tyypilliset oireet. Peräaukon kautta tunnustellen eturauhanen tavallisesti aristaa. Eturauhastulehdus on tämän ikäisillä, lähempänä kuolemaa kuin syntymää olevilla, miehillä melko yleistä, piinaava pitkäaikainen ongelma. Suonikohjut ovat kipeytyneet, koska olen pimeyden halvaannuttamana viime viikkoina liikkunut vähemmän kuin tarpeeksi. Reiden suonikohjut eivät ole tämänikäisillä miehillä yleisiä, mutta jos taustalla on massiivista ylipainoa, ei se ihme ole. En ole kuntoillut viimeaikoina, koska on ahdistavaa mennä kuntosalille joka on myyty aivan liian täyteen. Vuoden vaihteen jälkeen moni muu vielä jaksaa yrittää. Minä innostun yleensä vasta silloin, kun muut luovuttavat. Maaliskuussa.  Täysi kuntosali on kuin hammaslääkärin tuoli ja sen kirkkaat valot. Pimeitä vapaita nurkkia ei ole.  Ei pakopaikkaa, on mentävä lähelle muita. Tuntuu että ne katsovat ja vertaavat. Ei ne varmasti oikeasti katso, uskottelen. Mutta ne katsoo, ja ajattelee "kylläpä minulla menee hyvin, tuokin liikuntakyvyttömyyttä lähestyvä läski oli vielä marraskuussa ihan hyvässä tikissä ja tavoitteli lehden mukaan guinnesin ennätystä, mutta nykyään se on tuollainen tursahtanut urpo".  Ne katsoo ja näkee Tokmannillakin, jos ostan tarjouksesta Suffeli-pusseja. Ei pitäisi tuon ostaa enää suffeleita ainakaan.  Minä en oikein enää näe. Kännykän taskulampun avulla näen melkein lukea pakkaustekstejä ihan hyvin. Pimeässä näen huonosti.  Homeiselle koiranulkoilutuslenkille lähtiessä tervehdin naapuria. Oli pakko, koska se pysyi itsepäisesti paikallaan vaikka odotin piilossa sivurakennuksen takana. Se olikin  postilaatikko.  Onneksi, mikä helpotus.

lauantai 11. tammikuuta 2020

Suonikohjuista elämänfilosofiaa

Ne aloittivat manifestinsa vuonna 2008 ajaessani työmatkaa Oulusta takaisin Tampereelle Renault Scenic -merkkisellä henkilöautolla.  Olin tuolloin 34-vuotias, ja yhtäkkiä minulla oli oikeassa reidessäni massiivinen suonikohjuröllykkä. Olin istunut tuona päivänä 20 tuntia. Tienviitassa luki Kärsämäki, auton penkki painoi reittä ja tykyttävä kipu voimistui seuraavat 400 kilometriä.


Tämä oli yksi tilanteista, jotka saivat uskomaan että kehoni on rusentumassa massiiviseen ylipainoon, olemattomiin yöuniin, työnarkomaniaan ja tolkuttomaan syömiseen. Kun pari vuotta myöhemmin olin sitten saanut liikunnallisen elämäni uusille raiteille, päätin kaksia asiaa:

1. suonikohjut jääkööt majakaksi ohjaamaan elämääni. Ne kipeytyvät, jos en pidä huolta itsestäni. Kun pysyn liikkeellä, lihaspumppu nostaa verikertymän jalasta, ja poistaa paineen ja kivun reidestä.

2. en enää koskaan sekaannu Renault Sceniciiin.

Molemmat ovat olleet erinomaisia päätöksiä.

Nyt on kuitenkin aika luopua toisesta.  Suonikohjuni operoidaan viikon kuluttua. Uskon olevani jo niin kokenut merimies, että tunnen kehoni hyvinvointia vaanivat karikot ilman suonikohju-majakan alati sykkivää kaitsentaa.

Reidessäni on yksi epäkuntoon mennyt laskimo, joka ruokkii ja täyttää koko reiden kokoisen verisuoni-röllykän. Veri menee painovoimalla alas, mutta ei nouse vikaantuneen läpän takia takaisin ylös vaan pakkaantuu reiteen. Suonikohjujen operoinnin jälkeen saan kuukaudeksi komean kokopitkän hoitosukan ja rajumpi alaraaja-liikunta on katkolla helmikuun puoliväliin asti. Sen jälkeen oikean raajani verenkierto on parempi kuin 12 vuoteen.

Vietin vuodenvaihteen ulkomailla. Muun muassa nämä kaksi näkymää jäivät mieleen.

Tarkoituksellisesti murskattu auton kori, Dawes Point, Sydney, Australia

Kovakuntoisia reilusti 70-vuotiaita surffareita, Mon Repos Beach, Australia.


torstai 28. marraskuuta 2019

Reset, rebuild

Tiistaina tehtiin tämän vuoden viimeinen testi Tampere-Pirkkalan lentokentällä, eli työnnettiin mailin verran lopulliseen työntökuntoon viritettyä paritonnia painavaa autoa.

Lyhyesti: vauhti ei vielä riitä.

Lokakuulta alkaen on tehty useita testityöntöjä. Ollaan oltu lähellä voimassaolevaa Guinnessin ennätysaikaa (15:21), niin lähellä, että ehkä "pöljänä päivänä", rajulla yrityksellä, täydellisessä olosuhteissa ja jos vielä x, y & z niin ennätys rikkoontuisi.  Olemme kuitenkin yhdessä Nokian Renkaiden kanssa päättäneet että näytämme kyntemme vasta,  kun pystymme nykyiseen ennätykseen normisuorituksella ja minä päivänä tahansa.

On siis välikiitosten aika. Nokian Renkaiden lisäksi haluan kiittää erityisesti Kroatian vahvinta farmaria ja ennätystä nimissään yli 10 vuotta pitänyttä Mario Mlinarićiä innostuksesta tähän asti. Olen nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan, ja selkäni on ollut täysin oireeton useita kuukausia. Se on niin hyvässä kunnossa, että voin juosta halutessani maratonin.

Kesällä 2019

Pidän nyt kuukauden huilia tavoitteellisesta treenistä. Seuraavaksi tehdään PT-Matin kanssa suunnitelma, ja vuoden alussa otetaan muutaman kuukauden rynnäkkö kohti entistä kovempaa kuntoa. Asetelmat ovat nyt aikalailla väkevämmät kuin viime vuoden alussa, jolloin homma oli vielä pitkälti selän kuntoutusvetoista.

Keväällä päivitetään Guinness World Recordsin webbisivu. Sivustolla on melko raskastöinen sisällönhallintajärjestelmä.


perjantai 22. marraskuuta 2019

Läskimaijan 10-vuotissynttärit Veronassa

Juoksin viime sunnuntaina Veronan maratonin. En siksi, että olisin harjoitellut maratonille, vaan siksi että se tuntui hyvältä tavalta, paikalta ja ajalta muistella kymmenen vuotta sitten alkanutta matkaa kohden parempaa vointia.

Mietin maratonin aikana mitä kaikkea vuosien aikana on tapahtunut. Lyhyt versio: kymmenen vuotta sitten olin 36 vuotias, 155 kiloinen, fyysisesti romahtamassa, henkisesti epävarma ja ruoskin itseäni mm. ahmimishäiriön keinoin. Nyt olen 46 vuotias, elämäni parhaassa ja paranevassa kunnossa ja painolla ei ole minulle merkitystä.

Verona on kaunis. Historia näkyy ja tulee iholle.

Veronan Areena (roomalaisajan amfiteatteri)

Julian parveke

Maratonista. Se oli kuin muffinssi, nautin kovasti.

Koska olin harjoitellut juoksua vain kymmenkunta tuntia (*) ja vain edeltävien kuuden viikon aikana, minulla ei ollut tavoitteita tai muita turhia paineita. Toisaalta tiesin, että yleiskunto on parempi kuin koskaan ja odotin kiinnostavaa tutkimusmatkaa.

(*) juoksukyvyn herätyskuuri: juoksen vain kun olen virkeä, melko usein mutta vain vähän kerrallaan, n. 15 minuutin lenkkejä, semisti kovaa, päätavoitteena oma paras juoksutekniikka. Näiden minuuttien aikana oppiminen on tehokasta ja kaupan päälle tulee hyvä olo. (Muuta liikuntaa kuin juoksua harrastan paljon. Edellinen vastaava juoksukuuri oli huhti-toukokuussa ennen Etelä-Karjalan sotilasmarssia).

Lähdin sitä vauhtia, jota olin lyhyillä lenkeilläni juossut. Juoksin sitä vauhtia niin kauan kun jaksoin, ja sitten juoksin vähän hitaampaa. Viimeiset kilometrit juoksin kovaa, mukavuusalueen ulkopuolella, koska keksin haluta keretä maaliin alle neljän tunnin.


Maratonista on tapana sanoa, että jokainen on omanlaisensa. Tämä oli fyysisesti vaivaton ja henkisesti ihana. Katselin maisemia, lueskelin muistoja kuin kirjaa ja nautin.

Maaliin reippaasti
10-vuotispointit: tee virheitä ja opi, löydä oma juttusi ja nauti.

tiistai 12. marraskuuta 2019

Maraton on muffinssi

En oikeastaan pidä lenkkeilystä, ja sen takia olen juossut tänäkin vuonna vain vähän.  Minusta on tylsää juoksennella samoja  kotoa lähteviä reittejä. Kotipihasta voi lähteä kahteen suuntaan, joko Sorvaan tai kylille päin.  Se tuntuu usein pakkopullalta.

Kun ensimmäisiä kertoja muutama vuosi takaperin huomasin syöväni pakkopullaa, tuntui jotenkin vaikealta hyväksyä se ja tehdä jotain muuta. Ihminen, tai ainakin minä-ihminen, on monesti sillä tavalla omituinen.

On kiva tutustua kaupunkeihin juosten. On mukavaa osallistua erilaisiin tapahtumiin.  Pidän juoksemisesta kulkuneuvona, ja se on pääasiallinen syy miksi haluan ylläpitää juoksukuntoa.

Olen valmis Veronan maratonille. Se on pulla jonka haluan ahmia.

Kuvassa Putin ja muffinssi, ne eivät varsinaisesti liity asiaan mitenkään.

perjantai 8. marraskuuta 2019

Born from jets

Viimeksi tänne kirjoittaessani olimme juuri aloittaneet testejä lopullisella suorituspaikalla.

Kolme viikkoa sitten menin ensimmäiseen täysimittaiseen testityöntöön Tampere-Pirkkala lentoaseman kiitoradalle itsevarmana maailmanvalloittajana. Sen jälkeen on tehty lukuisia uusia testejä ja opittu paljon. Useita minuutteja.

Nokian Renkaat on tehnyt sinnikkäästi ja päättäväisesti töitä kanssani. Olen melko varma, että ennätys syntyy. Olen aivan varma, että ei syntyisi jos Renkaat ei olisi tässä mukana.

Viikon päästä sunnuntaina juoksen maratonin Veronassa. Ei se välttämättä huono homma ole. Maratonilla ihminen oppii näkemään kärsimyksessä kauneutta.  Olen tehnyt parhaan cooper-juoksuni maratonin jälkeisellä viikolla.

Viikko Veronan jälkeen työnnän autoa, todella kovaa.

Kuva: Teemu Sainio / Nokian Renkaat

Kuva: Teemu Sainio / Nokian Renkaat
Kuva: Teemu Sainio / Nokian Renkaat



Kuva: Ville-Veikko Heinonen / Alasinmedia

Kuva: Ville-Veikko Heinonen / Alasin Media Oy

Kuva: Ville-Veikko Heinonen /Alasin Media Oy

Kuva: Ville-Veikko Heinonen / Alasin Media Oy

Kuva: Teemu Sainio / Nokian Renkaat

Kuva: Teemu Sainio / Nokian Renkaat

Kuva: Teemu Sainio / Nokian Renkaat

Kuva: Teemu Sainio / Nokian Renkaat



lauantai 19. lokakuuta 2019

Autontyöntöharjoittelun loppukiri ja Veronan maraton

Autontyönnön Guinnessin ennätysprojektissa on viimeiset harjoitusviikot menossa. Viimeisten kolmen viikon aikana olen siirtänyt harjoitelun painopistettä sellaisiin hommiin joiden toivon parantavan hapenottokykyä  ja vauhtikestävyyttä jotta jaksaisin pitää hyvää vauhtia yllä koko mailin ajan. Olen alkanut juosta. Viime viikonloppuna kävi niin, että

- huomasin juoksun olevan jo aika hauskaa
- hoksasin että Läskimaija täyttää 17.11. kymmenen vuotta
- 17.11. järjestetään Veronan maraton

Autontyöntön ja maratonin väliin jää siis luultavasti kaksi viikkoa. Ilmoittauduin. Miksipä ei! Maratoniin valmistautuminen sopii mainiosti tähän kohtaan ja siirtää ajatukset tulevaan. En kerkeä jännittää autontyönnön yksityiskohtia liikaa.

Kysyin Facebookissa arvauksia ja ennustuksia loppuajaksi, näillä spekseillä:

- mies, 46 vuotta, päivän paino 110,3 kg.
- juossut heinä-elo-syyskuussa keskimäärin 6,7 km  viikossa.
- maraton tasan kuukauden kuluttua, 17.11.

Vastauksia tuli reilut 40, ne jakautuvat näin:




Aion juosta kovaa lähdöstä maaliin, ja jos se ei onnistu, keskeytän. Olen nimittäin huomannut, että selkä ei kipeydy juoksusta jos pidän tiukan,  jäntevän ja nopean juoksuasennon.  Jos hidastan vauhtia ja annan ryhdin pettää, alaselkään alkaa sattua. Käskyt eivät kulje täysillä jalkoihin, persaus puutuu ja juoksu menee sekaisin.

Minun ei ole mahdollista juosta maratonia reilusti yli neljään tuntiin. Selkä ei yksinkertaisesti kestä sellaista menoa. Minun on juostava nopeusalueella 04:45 - 05:30 /km. Tuolla nopeudella keskivartalon tuki pysyy kunnossa ja asento hyvänä.

On siis saatava kestävyys sellaiseksi, että pystyn ylläpitämään tuota vauhtia maratonin ajan. Ei ongelma, seitsenkohtainen esoteerinen harjoitusmetodi auttaa!

1. Paino 

Tavoittelen n. 5kg painonpudotusta maratoniin mennessä. Juoksu on kevyempää kun painaa vähemmän. (laskuri)

2. Keuhkojen kapasiteetti

Kun rasvakudos keuhkojen alueella vähenee, keuhkojen kapasiteetti kasvaa ja hengittäminen on kevyempää. (ks.  https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/26869243 ja https://www.ncbi.nlm.nih.gov/m/pubmed/10952368)

3. Juoksutekniikka ja lihasten oppiminen 

Vaikka en ole juossut, olen viettänyt aikaa jalkojen päällä. Autoa työntäessä voimaa tuotetaan verrattain paljon, mutta ei samalla tapaa terävästi kuin juostessa.  Huomaan jokaisella juoksulenkillä, kuinka tekniikka hioutuu kohdilleen ja lihakset oppivat tuottamaan voimaa tarpeeseen. (Luettavaa)

4. Sauna ja veriplasman määrä 

Saunominen kolmen viikon ajan kolme kertaa viikossa  heti harjoittelun jälkeen nostaa veriplasman määrää. Olen saunonut edellisten kahden viikon aikana kymmenen kertaa. Se on sitäpaitsi ihanaa.

Kuvituskuva "It came from the lake."
5. Hyvin syöminen ja suolistobakteerit

Olen hellinyt suolistobakteereitani  viimeiset kuukaudet mm. pavuilla, hapankaalilla, turkkilaisella jugurtilla, punajuurimehuilla ja kuidulla.  (Endurance exercise and gut microbiota: A review)

6. Punajuurimehu

Punajuurimehu on taikajuomani. Olen juonut sitä puolen litran pullollisen päivittäin neljän viikon ajan. (Linkkejä tutkimuksiiin)

7. Placebo

Olen placebo-mies. Kun uskon, että joku juttu toimii, niin se toimii. (Placebo Power / breakingmuscle.com)

Laskelmieni mukaan  näillä keinoin ja järjestelmällisen harjoittelun avulla kestävyyssuorituskykyni paranee maratoniin mennessä n. 985%. Lopputuloksena juoksen maratonin Veronassa hämmästyttävän kovaa. Tai keskeytän.