torstai 10. marraskuuta 2016

Ennenkuin unohdan.

Asetin itselleni tehtäväksi kirjoitaa seuraavan ahmimistarpeen iskiessä seitsemässä minuutissa jotain siitä minkälaista ahmiminen on.

Seitsemässä minuutissa siksi, että se on tyypillinen ahmimishetken kesto. Tästä tulee varmasti paskaa, turhaa sutta ja sekundaa mutta enpa ainakaan ahmi. Kirjoitusvirheitä en korjaa, maailma on täynnä virheitä.


Olen kuluneen viikon aikana kuukauden liikuntatauon jälkeen yrittänyt potskisella itseäni hiljakseen liikkeelle ja liikahdella ihann kevyesti, 15-30 minuuttia hikisempää liikuntaa koiranulkoilutuksen lisäksi joka päivä. Jos saisi vähän niitä liikahteluhormooneita liiikkeelle ja kutkutsusta siihen ssuuntaan että jotain tekisi mieli taas alkaa liikunnallisesti tavoitella. No ei siitä sen enempää.

Tänään vaimo on reissussa, isä hoitaa hommat! Päivä lähti normaalisti, aamulla ylös kellon soidessa, koira ulos, lapset kouluun, töitä kotikonttorilla tehden, vähän soutlaitetetta välissä. Ainiin, lounaallakin repesi jo, piti syödä normaali herkkusieni-kananmuna-olivi-feta-lounas, mutta aineksia ei ollut niin söinkin vahingossa seitsemän possunpihviä seitsemän voileivän päälle. Ensin piti paistaa vain kaksi niistä mutta maistoin, kuuma nopea hellanlevy, ja kontrolli meni. Sosiaalista kontrollia ei tänään ole.

Päivä jatkui normaalisti, sain ihan hyvin töitäkin aikaan. Jätin tuttavalle hassunhauskan puhelinvastaajaviestinn. Söin asiallisesti kyläpaikassa, oikein esimerkillisesti jopa voidaan sanoa! Käytiin asioimassa kaupassa lasten kanssa, hassutteltiin ja höpsöteltiin. No siinä ne menivät omiin puuhinsa, pikku leivän vetäsin kaapista. No toisenkin. Saattoi siinä mennä ehkä kahdeksan. Meni paketillinen makkaraa ja 300 g juustoa.

No niin. Askarruttaahan se hitusen muka järjellä, logiikalla ja tilastollisilla todennäköisyyksillä elämää perustelevaaa olentoa, jos itse omin käsin  noin kahdessa kolmessa vitunlyhyessä hetkessä tunkee sisäänsä sanotaanko nyt jotain varmaan kuusituhatta kilokaloria. Toisaalta, elukoitahan tässä ollaan. Muuten on mennyt ihan oppikirjan mukaan. Että täytyy vaan ihmetellä, että miten hyvin homma pysyikin kuosissa silloin kun minulla oli esimerksi tuo rinkkajuoksu projekti tai joku muu vastaava juttu, josta olen ollut todella motivoitunut. Kai se on niinkuin joku  keinoselkäranka joka minulta normaalisti puuttuu joka kasvaa silloin kun tajuaa, että ei helvetti sentään en minä koskaan tavoitteeseni pääse jos tungen tämän ensimmäisenkään särpiminen suuhunui. Vuorokaudessa on 1440 minuuttia, niistä 14 aikana tuhoan unelmani. Ei toimi.

7 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti