sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Operaatio Smör: viikko 2 - välillä laiskotellen paras

Operaatio: Smör on käynnissä.

Tulevien kuukausien aikana sukellan muistoihin siitä, miltä tuntui olla entinen minä. Lisään päälleni 2 kg erissä painoa kunnes lopulta kannan 120 kpl voipakettia vastaavan kuorman. Silloin juoksu tuskin enää onnistuu,  mutta selviänkö edes jokailtaisesta 5 km:n koiranulkoilutuslenkistä kävellen?

Ensimmäisen viikon jälkeen minulla oli kannossa 10kg lisäpainoa.  Sen jälkeen olen käynyt vain kahdella lisäpainotetulla juoksulenkillä: 15km kahdentoistakilon lisäpainon kanssa, ja 12.6 km neljäntoista kilon painolla.

Se ei johdu siitä, että olisin kyllästynyt projektiin.

Päinvastoin.

Olen surffaillut viimeiset kaksi viikkoa pubmedin tutkimustulostietokantaa ja löytänyt paljon mielenkiintoista mielen sytytysainetta. Tutkimuksista voi vetää sen johtopäätöksen, että reilusti lihavat ihmiset ovat oikeastaan supermiehiä ja naisia. Supervoimat kuitenkin paljastuvat vain jos he heittävät rasvaisen viittansa menemään.


Oikeastaan tämä on niin mielenkiintoista että haluan päästä kilojen lisäyksessä mahdollisimman pitkälle ehjänä.  Se onnistuu vain jos kroppa kerkeää tottua taakkaan.

Ensi viikolla saan käyttööni kunnolliset painoliivit. Yllätyksekseni eniten yllättyneitä kuorman kanssa juoksemisesta ovat olleet keskivartalon lihakset. Raskaan repun tasapainottaminen ja kropan hallinta juostessa on kovaa vatsalihastreeniä.  Saatan vain ajatella, mitä tapahtuisi jos esimerkiksi kaatuisin jäisellä asvaltilla ja yrittäisin pysäyttää liikkeen vatsalihaksilla...

... taidan myös ruuvata lenkkareihin nastat.