torstai 18. syyskuuta 2014

Iloinen ahmatti

On ollut yhtä ilotulitusta tämä viimeviikkojen meno ja erityisesti tänne blogiin postailu.  Nyt kerron mitä tapahtui tiistaina ennen nukkumaanmenoa.

Sain Tampereen Puolimaratonilla kuvaamani videon valmiiksi. Se viimeinenkin pirullinen videoklippi, joka jostain syystä aina kaatoi editointiohjelman, suostui viimein asettumaan paikalleen.

Perhe meni nukkumaan. Kello  23:45 video alkoi muuntua MP4-tiedostoksi. Valmiusprosentit etenivät, 1.....2....3...tuskallisen hitaasti, noin kaksitoista sekuntia per prosentti. 10...eikö tämä koskaan valmistu.

17...  hain kolme päivällä syömättä jäänyttä perunaa. Pyyhkäisin päälle reilusti flooraa.
19 ... kas vain, mureita savukinkkusiivuja. Laitanpa pari perunan päälle.
23 ... oho, söin koko paketin. Erittäin mureaa savukinkkua.
28 ... hei, banaani.
32 ... hei, toinenkin banaani, hei hei!
38 ... wow. vaniljajugurttia, vajaa litra. Se on lasten lempparia aamupalalla murojen kanssa. Oli.
45 ... kas, tonnikalapurkki. Tää on terveellistä.
52 ... siivu pandan valkosuklaalevystä. Nämä ovat tuliaisia koiranhoitopaikkaan.
53 ... toinenkin siivu.
58 ... äh, kyllä mä puolet syön.
78 ... vielä vähän.
88 ... sama syödä loputkin.
100 ... !!

Iloinen ahmatti, 1v.
Konvertointi valmis, tiedosto muuttui muodosta toiseen.

Minä olen silti edelleen BED-man, ahmija. Tätä ei ollut tapahtunut viikkoihin, mutta tapahtui taas.

Yksi asia on kuitenkin  muuttunut verrattuna vuosien takaiseen. Olen onnellinen BED-man. Siksi ahmin harvemmin.

Olen oppinut, että parasta mitä voi tehdä ahmimiskohtauksen jälkeen on olla murehtimatta sitä.  Olen jopa alkanut uskoa omaa itsesuggestiotani, että oikeastaan tämä on osa minua. Oikeastaan ehkä juuri siksi energiatalouteni on ilmeisen toimiva myös kestävyysliikunnassa.

En anna sen masentaa itseäni. Sille masennus on ruokaa. Ja se ahmii  mielellään.


7 kommenttia:

  1. Olipa taas hyvin kirjoitettu. Tunnen muutamia muitakin onnellisia bedejä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloinen tieto! Tuli heti mieleen, että entäpä jos perustais Onnelliset Bedit-yhdistyksen. Mutta, mitäpä sen yhdistyksen kokouksissa tehtäisiin. No. Ahmittaisiin tiätty! ;D

      Poista
    2. Voin ensitilassa liittyä "Onnelliset BEDit" -ryhmään! T. onnellinen satakiloinen!

      Poista
  2. No hö. Mullekin ruokajutut on vähän vaikeita. Koko elämäni tai sanotaanko 15-vuotiaasta ylöspäin olen syönyt vähemmän mitä mieli tekisi ja silti välillä liikaa.

    Ei todellakaan pidä jäädä murehtimaan ja märehtimään tapahtuneen jäkeen, se on varmasti oikea tapa.

    VastaaPoista
  3. Hei! Tää voi kuulostaa susta todella oudolta kommentilta, mutta olen sulle oikeastaan kateellinen. Siis siitä miten rohkeasti uskallat puhua tuosta aiheesta. Itselläni on vähän vastaavanlainen asia joka kulkee mukana elämässä mutta yritän sitä kuitenkin kovasti vältellä ja piilotella. Taisit jossain kirjoituksessa joskus todetakin, että ne ongelmat vaan kasvaa piilottelemalla. Se on varmastikin totta, pelottaa vaan niin paljon tuoda niitä esiin. Oon tosi iloinen sun puolesta, että oot pystynyt käsittelemään tota asiaa ja oot onnellinen :) Noista asioista kannattaakin olla onnellinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Luin viestisi jo eilen, mutta jätin asian muhimaan. Vastauksesta tulee nyt ehkä outo, mutta en pidättele. ) Kommenttisi ei kuulosta oudolta. Kateutta tunnen itsekin, jos jossakin näen jotain sellaista mitä oikeasti haluaisi itselle mutta tuntuu että ei ole mahdollisuutta tai keinoja sen saavuttamiseen. Ei niinkään aineellisissa asioissa, mutta esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa. Kun näkee että jotkut siinä nauttii, osaa olla ja käyttää puhetta ja itsekin ehkä haluaisi mutta ei siitä mitääntule, ei ole mitään välinettä.

      Marraskuussa 2009 kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen, se lähti näin. Aluksi en kertonut kenellekään. Nimimerkiksi valitsin Läskimaija. En vain Mayojen maailmanlopun takia vaan siksi että Läskimaija voisi olla joko mies tai nainen. Kukaan ei voisi tietää kuka olen. Ei se tuntunut olennaiseltakaan. Pidin tietoisesti identiteettini piilossa. Se, että pääsin kirjoittamaan asiasta, vaikkakaan en kellekään ja en kenään, se antoi minulle välineen. Pienen vain, mutta Hobitin käsissä Piikki varteenotettava ase :)

      Pääsin avaamaan solmuja, lähempää ja syvempää. Vähän myöhemmin kerroin pienelle tuttavapiirille että kirjoitan tällaista blogia. Hiljalleen ja välillä vähän tai paljon tahtomattomakin asiasta on tullut julkinen. Pallo vain pyörii alamäkeen. Hiljalleen syömäongelman kouriminen on muuttanut asian sellaiseksi, että koen että se nyt on vain osa itseäni. Oikeastaan on käynyt niin, että alunperin salassapitämästäni ongelmasta on tullut Excalibur, jolla mäiskin muita ongelmia.

      Oikeastaanhan sulla on myös käsissäsi Piikki. Se on esimerkiksi se että kirjoitit tänne blogiin ja kerroit asiasta. Käytä sitä, omalla mukavuusalueella, mutta sen rajoilla ja sitä repien!

      Kiitos, ja tsemppiä!

      Poista
  4. Kiitos tosi paljon vastauksesta. Just toi solmujen avaaminen on se mitä tässä haetaan, ja todella toivon löytäväni siihen keinoja. Sun esimerkin voima on valtava, ja ihan mahtavaa kuulla että nyt mäiskit muita ongelmia tästä saaduin voimin. Toki sun urheilusuorituksista on myös kiva lukea! ;)

    VastaaPoista