lauantai 14. joulukuuta 2013

Paljon uutta hyvää, ja yksi wanha kehno

Viikko sitten sain sekä Operaatio: Kotkanpesä -toimeksiannon että siihen liittyvän joulukuun harjoitusohjelman. Silmäilin toki innostuneena ohjelmaa jo siinä heti samantien, mutta en totta totisesti tajunnut kuinka paljon kaikkea siinä oli. Uutta, ja jännittävää.

Minua ei oikeastaan näin ennakolta ole ollenkaan jännittäneet harjoitusohjelman fyysiset haasteet. Henkiset sitäkin enemmän. Aloitin liikuntaurani talven pimeimpinä hetkinä marraskuussa 2009, silloin kun kukaan ei nähnyt, vähän niinkuin puoliksi salaa, ja piilossa. Tulevassa harjoittelutavassa on paljon pelottavaa.... sosiaalista ja niin edelleen.

Kolme ensimmäistä päivää toimivat pehmeänä laskuna uuteen: juoksua, soutuergoa, sisäpyöräilyä trainerilla ja uintia. Vaikka lajit ja vehkeet olivat tuttuja, olivat treenit  erilaisia, selkeästi eri tehoilla, joko kunnolla rauhassa, tai sitten selvästi kovemmalla sykkeellä. Ja soutuergo+pyörätraineri -yhdistelmätreeni, miksi en ole sitäkään tajunnut  tehdä koskaan aikaisemmin.

Neljäs päivä, asteen kovempi rasti.  Ikinä tämän (oho, jo!) reilun neljän vuoden aikana en ole harjoittanut mitään ihme-uinti-pelle-tekniikka-kikkailuja. No ok - tuli liioiteltua, kävin minä pari kertaa triathlon-seuran treeneissä pari vuotta sitten, ja yritin käyttää jotain pulliksiakin tai mitänenyt on - mutta ei siitä mitään tullut paitsi nenä kipeäksi kun ne pulpahtelivat milloin mistäkin suunnasta koipien välistä torpedon lailla hyökäten.

Ensin säikähdin, että näinkö taas: pullikset sinkuloivat siellä milloin omaan ja milloin jonkun viereisen radan vesijuoksijan otsaan!  Mutta sitten huoahdin helpotuksesta - yksikään monirivisestä uintitreeni-ohjeesta ei ollut suoraan luokiteltavissa varsinaisesti ihme-uintipelle-tekniikkakikkailuksi. Laudan kanssa potkut, ne kyllä olivat jo rajatapaus. Kun sitten veteen pääsin, niin aikahan menikin aivan hujauksessa. Paljon nopeammin kuin pelkkää matkaa uidessa. Sen verran kuitenkin olin lopuksi sekaisin, että unohdin hienon juomapullo-treenohjelma-automatiikka-innovaationi  uimahallin suihkutiloihin.

Viides päivä. NYT JOTAIN RAJAA! Treffit kuntosalilla klo 08:00. Jos maailmassa on joku toinen paikka, kaikkien niiden muiden paikkojen ja sosiaalisten tilanteiden lisäksi, jossa en tunne itseäni kotoisaksi, niin se paikka on kuntosali.  Mielikuvissani kuntosali on nimittäin paikka, jossa testosteronia hikoilevat härän ja laumanjohtajagorillan välimuodolta näyttävät miehet kolistavat  Twingo-tyyppisen auton painoisia rautoja. Se on se paikka, jossa aivan liian tiukkoihin trikoisiin tai mikroshortsheihin pukeutuneet naiset pakottavat maalaispojan katsomaan nöyrästi alaviistoon samanaikaisesti kun alati kiihtyvään tahtiin levittävät ja sulkevat kiinteitä hikisiä reisiään nimenomaan tähän asiaan tarkoitetussa laitteessa. Se on se paikka, jossa edellisistä syistä löydät itsesi  salin  perimmäisestä nurkasta, jostain aivan käsittämättömästä laitteesta, aivan ihmeellisestä asennosta. Sitten heilautat käsiäsi ja jalkojasi ja yhtäkkiä löydät itsesi totaalisesta lukkotilanteesta, koska olit mennyt laitteeseen ylösalaisin tai vähintään nurinperin.

Mutta, mitä. Salilla oli noin puolentusinaa ihan tavallista ihmistä. Normaali, ystävällinen tunnelma. Ei härkiä, ei mikroshortseja. Joku tuttukin. Ja megayllätys: jotenkin ihmeen kaupalla Kotkanpesä-valmentajani oli kyennyt löytämään kahdeksan liikettä jotka a) jokainen olivat ymmärrettävissä joko pyöräilyä, juoksua tai uintia auttaviksi ja b) ne olivat omaksuttavissa. Hämmästyttävää. Ainoastaan maastaveto saattaa vaatia joitakin kymmeniä vuosia, ennenkuin osaan sen oikein.   Näillä liikkeillä mennään nyt pidemmän aikaa.

Välipäivän jälkeen tuli viikon ehdottomasti ennakolta kovin juttu.  Aamupäivällä ohjatut uintitekniikkatreenit ja iltapäivällä YHTEIS-polkupyörätraineritreeni. Suoran ohjauksen vastaanottaminen, uintitekniikkatreenit, ja tiivis yhteisharjoitus. Näitä EI harjoiteltu sosiaalisen metsämörrin koulutuskurssilla! Aivan käsittämätöntä, ensinnäkin: uintitekniikka-hommat kolisi - siis tuntui, että sain siinä jotain alustavaa pientä ahaa-elämystä useisiinkin asioihin (käsiin, vartalonasentoon ja KÄÄK! potkuihin).

Sitten toisekseen, traineri-yhteistreenit olivat aivan mahtavat. Jos joku, niin eikö se ole mahtavaa kun kymmenkunta aikuista ihmistä raahaa polkupyöränsä ja harjoitusvastuksensa, ehkä arviolta, n. 12 m², tilaan ja sitten nuo ihmiset polkevat sitä pyörää tunnin, rajusti! Mahtavaa! 

Kun vielä ennen treenien alkua olimme säätäneet ajoasentoa melko paljonkin, penkkiä ylös, oli pyörän polkeminen yhtä juhlaa. Sen lisäksi, että päässä pyöri ajatus siitä että ilmavirtaus hidastaa vauhtia  Eaglemanissä vähemmän, tuntui ajoasento paljon väljemmältä.  Asento kallistuu varmaan jatkossa vielä hieman jyrkemmin, mutta tältä se nyt näyttää. 

Ensimmäinen ohjelman mukainen treeniviikko on nyt siis takana. Ja näin jälkikäteen en voi kuin ihmetellä kuinka taitavasti se oli muodostettu. Jotenkin, asteittain, pikkuhiljaa nämä jutut on tulleet vastaan ja vain yhdessä viikossa olen päässyt sisään jo tosi moneen uuteen asiaan ihan konkreettisesti. Käsittämätöntä.

Nyt viime päivinä olen myös saanut muistutuksen siitä, mikä se minun todellinen viholliseni ja demonini on.  Se, joka minun on voitettava jotta voin suorittaa Operaatio: Kotkanpesän. Se on ahmimishäiriö. Olin saanut nyt taas pari viikkoa pidettyäni itseni hyvin kurissa ja nuhteessa. Paino on tippunut säännönmukaisesti. Iso apu siinä on ollut tämä voimakas sitoutuminen Kotkanpesään. Ohjelma, rutiinit ja tulevaisuuden ennakoitavuus.

Keskiviikko-iltana jokin kontrollissa taas repesi. Tai ei jokin, vaan tiedän tasan tarkkaan mikä. Vaimo oli reissussa - ja sitä kautta rutiinien suojaverkko ja taivas repesi. Parissa päivässä - tai tarkemmin sanottuna todella pahasti revenneessä illassa -  olen tuhonnut taas usean viikon työn. Tai ehkä en ole, mutta siltä nyt tuntuu.

Totuus on, että tämä minun ahmimishäiriöni kurissapitäminen vaatii itseltäni liki täydellistä keskittymistä ja siinä onnistumista. Jonkinlaista selkeää päämärää, ja uskoa myös siihen syyhyn  miksi siinä pitää onnistua. Tänä vuonna tuo selkeä päämäärä on  ollut hieman hukassa. Ja se näkyy tässä käyrässä jonka julkistan nyt. Karua katsottavaa. Painoni on tällä hetkellä korkeammalla  kuin vuosi sitten. Itseasiassa, se ei nyt tässä näy, mutta juuri äsken kellotin korkeimmat lukemat 14 kuukauteen.


Toinen asia, jonka tiedän nyt, on se että ongelmat nauttivat ja kasvavat salailusta. Siksi, vaikka toisaalta ajatus siitä, että tämänkin tekstin lukevat jotkut ihan tutut ihmiset, tuntuu pahalta, niin en salaile tätä asiaa.

Täten nimeän sinut, ahmimishäiriö-demonini. Sinä olet tuon oheisen videon puskissa lymyävä pirullinen Predator.

Ja tästä päivästä alkaen, julistan sodan alkaneeksi.  Nyt Predator, rasva ei pelkästään tummu. Higgsin bosonillakin on enemmän elinaikaa kuin tuolla ylimääräisellä rasvalla kehossani. 

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä yhteistreeneihin ja kaikkiin muihinkin! Ai että oli taas hauska lukea tätä :) Mä olen kerran muuten kaatunut trainerin kanssa tuollaisessa yhteistreenissä. Luit oikein, kaatunut_trainerin_kanssa. Ei siinä kyllä muu kolhiintunut kuin itsetunto :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kyllä tuo trainerilla kaatuminen on ihan kuviteltavissa oleva tilanne nyt kun mainitsit! Jos vaikka se eturenkaan oleva läystäke antaa periksi kun samaan aikaan kurkottaa jostain aavistuksen liian kaukaa TV:n kaukosäädintä.... :)

      Poista
  2. Tuosta kuntosalista. Juuri kirjoittelin pitkästä aikaa omaan blogiin - ja lähdin sitten blogikierrokselle, vain todetakseni, että jälleen löytyi yhteinen tekijä: mäkin olen pitänyt kuntosalia ihan mahdottomana paikkana, siis nimenomaan niiden laitteiden hallitsemattomuuden myötä! Ja juuri viime viikkoina löytänyt ihan uuden maailman, kun salihommat ovat alkaneet kulkea.

    Rokkenrol!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Ja ainakin itselläni jotenkin motivaatiota nyt lisää olennaisesti se, kun nuo lihaskunto/voima -jutut on selkeesti kytkeytyneet pyöräilyyn, juoksuun ja uintiinkin... yhtäkkiä niiden painojen siirtelyssä on jotenkin enemmän järkeä! Aivan mahtavaa muuten, että sulla taas jalat kestää juoksua - näemme siis mitä ilmeisemmin taas ensi kesänä eri tapahtumissa!

      Poista
  3. Mietiskelin tuossa viimeeks eilen kun ite huhkasin 2h kuntosalireenin, että voi pojat mitä tää reeni mahtaakaan tehdä juoksu-ja pyöräkunnolle! Oli niiiiin mahtavaa ja nyt muistona kipeät pakarat ja takareidet ja sehän on vaan hyvä asia se! :) Jotta hyvälle se on siullekkiin! ja kuhan etenet nyt vielä tovin tuon ohjelman kanssa niin saletisti se painokin alkaa tippumaan ihan huomaamatta nimimerkillä kokemusta on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Toivon ja uskonkin kyllä että vaikka liikunnan määrä ja kalorikulutus ei ohjelman seuraamisen takia varmaankaan nouse aiempaan verrattuna, vaan ehkä jopa laskee, niin homma pysyy muutenkin paremmin raameissaan. Ja se on ihanvarma, että kaikissa kolmessa lajissa tapahtuu kehitystä. Ja tän kun tietää ja päivät eaglemaniin tikittää aina herätessä yhdellä eteenpäin - kyllä jaksaa tsempata! :)

      Poista