lauantai 31. joulukuuta 2016

Karhun elämää: painomuutoksen jakauma vuoden sisällä

Leikin tänään Excelin kanssa vakuuttaakseni itseni jälleen kerran siitä, että painon suhteen ei ole syytä hötkyilyyn. Vasta kun kaavio piirtyi eteeni sisäistin tiedon, joka on aiemmin ollut tunne.

Elän karhun elämää ja vuosirytmissä.

Tässä kaaviossa vuosittaisen keskipainoni vuodesta 2009 kuluvaan vuoteen 2016. Kuluvan vuoden kuukausina olen painanut  noin 51 kiloa vähemmän kuin vuonna 2009.


Tämän olen tiennyt ennenkin. Mutta se, mikä löi minut ällikällä, on tieto jonka sain kun katsoin jokaiselta vuodelta (2010-2016) painoni joulukuussa ja elokuussa. Painoni keveneminen tapahtuu aina keväisin, nousu syksyllä.

Jos vuodessa olisi vain syksyn ja alkutalven pimeät kuukaudet, en olisi laihtunut.  Päinvastoin, olisin nyt vielä 22,66 kg lihavampi.  Jos vuodessa taas olisi vain lisääntyvän valon ja kesän kuukaudet, olisin laihtunut 64,9 kg.


Koska kuitenkin vuosi on kokonainen ja kokonaisuus, on painoni vuosina 2010-2016 keventynyt reilut 42 kiloa.  Vuositasolla näin:


Arvatenkin vuoden sisäinen painonvaihtelu on itselläni ahmimishäiriön johdosta erityisen voimakasta.

Monesti sitä kuulee ihmisten ähisevän tuskisaan kun paino pimeän syksyn aikana nousee.

Mutta ehkäpä olisi ylipäätäänkin helpottavaa ajatella että tällainen vaihtelu on enemmän luonnollista kuin luonnotonta.

"Onhan tää karhun elämää,
saa päivät mettä kämmentää.
Voi turhat huolet, murheet unohtaa.
Mä sanon karhun elämää, ei enempää ei vähempää.
Ja elän sitä päivän kerrallaan."