tiistai 9. kesäkuuta 2015

Oravanpyörän sähköistämisestä

Olen imenyt sisääni tutkimustietoa, lehtiartikkeleita ja oheiskuhinaa aiheesta athlete burnout.

Materiaalia on tarjolla runsaasti (ks. mm. Pubmed-tutkimustietokanta-haku  burnout + athlete). Oikeastaan tuon "athlete" -sanan voi poistaa hakuehdoista, koska riippumatta siitä mistä aiheesta tai ammatista on kyse, lopulta sieltä pohjalta löytyy samat melko yksinkertaiset asiat.  Synteesinä oppimastani tiivistän kaikkea kiivasta harrastamista ja työntekoa sekä niistä nauttimista ja jaksamista koskevan avainkysymyksen:  

Onko liikkeellä pitävä  voima sisäsyntyinen vai ulkolähtöinen?  Sisäsyntyinen motivaattori  ehkäisee loppuunpalamisen, kun taas ulkosyntyiset motivaattorit toimivat katalyyttinä loppuunpalamiselle. 

Tämä pitää havainnollistaa, koska muuten nuo kaksi riviä menevät hups vain ohitse.

Ole orava.

Orava löytää oravanpyörän, kiinnostuu ja menee pyörän sisälle. Melkein sattumalta se saa pyörän pyörimään.  Orava nauttii, ja päättää juosta toisenakin päivänä. Mitä kovempaa orava juoksee, sitä huisimpi vauhti. Pyörään latautuu liikkeellä pitävää liike-energiaa, mutta lopulta se on oravasta kiinni, pyöriikö pyörä.

Aika kuluu, sähkökin keksitään.

Eräänä päivänä oravanpyöräänkin sitten kytketään sähköt. Orava juoksee, pyörä pyörii taas, melkein kuin itsestään.   Tulee ilta, ja oravaa alkaa väsyttää. Tuttuun tapaansa orava keventää askeltaan mennäkseen levolle.  Mutta sähköistetty oravanpyörä ei pysähdy.   Orava juoksee mukana. Yllättävän pitkäänkin se juoksee. Lopulta kuitenkaan ei.  Pian ilta-auringon kultaaman maiseman rikkoo säännöllisesti toistuva ääni: *MÄTKIS*.

Miten tämä liittyy mihinkään?

Ensi kerralla, kun tuntuu, että nyt ei kyllä huvita pyörittää pyörää, älä hyvä ihminen kytke siihen sähköjä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti