sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Painot säkistä

Joulu on pysähtymisen ja rauhoittumisen aikaa. Muutaman päivän rauhoitusaikana ajatusten pesuvadista kumpusi  muutamia mietteitä pintaan  kuin styroksikikkareet konsanaan. Ne koskevat tätä blogia ja sitä, miten sitä olen tehnyt ja teen jatkossa.

Kärkikolmio.
Jos toimisin rationaalisesti laskelmoiden ja optimoisin blogin tulevaisuutta,  en käsittelisi tätä blogissa vaan hiljaa omassa päässäni. Nyt olisi saumat ties mihin kukoistukseen, DC Rainmakerinkin kanssa on viestitelty ja englanninkielistä maailmanvalloitusta suunniteltu. Nyt kiiltokuva koreaksi ja hassunhauskoja juttuja kuin Suomi-konepistoolista.  Bensaa liekkeihin!

Mutta kun tämä bensanheittoasia on yksi mieltä vaivaavista asioista.

Osa seuraavista asioista tuntuu varmasti jonain toisena hetkenä mitättömiltä ja jopa epätosilta. Nyt ne kuitenkin ovat mielessä pinnalla.

Kirjaan asiat tähän ja annan niiden muhia ensi vuoteen. Jos haluat olla jotenkin avuksi ajattelemisessa, ole hyvä ja kommentoi.

1. Voimavara vai velvoite? Kun aloin kirjoittaa tätä blogia, se oli selvästi voimanlähde, salainen taikavoimani. Jäsentelin, purin ja käsittelin hankalia asioita ilman sordiinoa. En kokenut vastuuta enkä velvollisuuden tunnetta kenellekään. Halusin pelastaa itseni, en ketään muuta.

2. Paino. Minua ärsyttää,  kun joku  mainitsee tämän blogin ja Läskimaijan, esillä on heti kilot. "Laihtunut 40 kiloa". Laihduttakaa vain, jos haluatte mutta eikai kenenkään arvo ole pudotetuista kiloista kiinni. Minä en laihduta. Ahmimishäiriöinen joskus kun kertoo sinulle laihduttavansa, silloin on piru merrassa. Sitäpaitis, itseasiassa olen kerännyt toukokuun jälkeen reilut kymmenen kiloa painoa takaisin. Luultavasti siitä ainakaan kaikki ei ole silti läskiä. Piakkoin rikon 120 kilon rajan. Painon suhteen  haluan sanoa vain, että nautin liikkumisesta sellaisena kuin olen.

3. Ulkonäkö ja pinnallisuus. Koska haluan, että blogi kiinnostaisi myös uusia lukijoita, juttujen pitäisi olla hassunhauskoja, kivoja ja kuvia pitäisi olla. Pitäisi rakentaa itsestään kiiltokuva. Silloin ei voi olla rehellinen, paitsi jos on oikeasti kiiltokuva.

4. Eeppiset seikkailut, mielipuolisuuden ihailu. Lapsena joskus leikittiin sellaista, että ensin hypättiin lantionkorkuiselta kiveltä. Sitten joku rohkeni kiivetä isommalle kivelle ja hypätä. Pian joku, olkoon nyt vaikka Pertti, jo kapusi leikkimökin katolle. "Kyllä sä uskallat, oot kova jätkä". Mutta sitten Pertti, vähän jo häntäluutaan voivotellen mutta kaverien kehuista innostuneena, kiipesi talon katolle. Ei me huudettu: "Mahtavaa, hyppää vaan, me uskotaan suhun."  Pertille sanottiin:  "Älä  hullu vaan hyppää. Tule nyt alas sieltä." Minusta tuntuu, että esimerkiksi juoksussa  arvostetaan äärimmäisyyttä mielipuolisuuteen asti. Pertti palvotaan rammaksi. Olen mennyt siihen vahvasti mukaan.

5. Armoitettu triathlon. Minua vieroksuttaa triathlonin saama kohtuuttomaksi paisunut huomio.   Jos haluaisin olla söpö ja ihana, pitäisi olla triathlonisti. Oikeastaan osin siksi en ole ilmoittautunut ensi vuodelle mihinkään triathlontapahtumaan. Hype aiheuttaa vastareaktion. En ole triathlonisti.

6. Hiljaiset stalkkerit. Minua vaivaa tietoisuus siitä, että tätä blogia lukevat säännöllisesti useat tuttavat ja sukulaiset, mutta he eivät sano mitään edes tavatessamme.  Kun blogia kerran luetaan salaa kuin avointa päiväkirjaa, tuntuu mielenvikaiselta kirjoittaa tänne henkilökohtaisiakin asioita. Aiemmin, kun olin Anonyymi, kukaan ei tiennyt kuka olin.  Kukaan ei lukenut tätä siksi, että saisi lisää tietoa juuri minusta. Nyt tuntuu, että minua kytätään. Minusta olisi reilua edes joskus sanoa, että hei, täällä ollaan.

7. Mitä sitten jää? Kun kerran  kaikki tuo yllä arveluttaa, miksi teen tätä ollenkaan?

Toivottavasti koen tämän touhun jatkossakin itselleni voimavaraksi, enkä velvoitteeksi.

Kiva kun nuo asiat on nyt tässä esillä.  Joulu teki tehtävänsä.

20 kommenttia:

  1. -Sanoisin että hiljaiset stalkkerit on melkeenpä suuri siunaus. Voit kirjoittaa ihan mitä tahansa enemmän tai vähemmän tyhmää netissä ja eikä kukaan ota sitä esille sitten elävässä elämässä. Sehän se nyt olis perseestä jos pitäs alkaa miettiin tarkemmin mitä sitä kehtaa sanoa. Parempi käsitellä asiaa niin että mitä ei tuoda esille niin sitä ei ole olemassa. Jos lähtee arveleen että mitä muut arvelee (mutta eivät sano ääneen), niin se nyt on vaan on melkoisen turhaa touhua.

    -Musta vähän tuntus että kyttääminen kyttäämisen riemusta ois melkoisen työlästä.., Luultavasti hiljaisille tuttavastalkkereille merkkaa aika paljon sekin että kirjoitat hyvää juttua. Mutta onhan noita kaikenlaisia kulkijoita, sitä ei käy kieltäminen. Tosiasia kuitenkin on että on hyvin paljon ihmisiä jotka eivät kirjoita nettiin foorumeille tai muuallekkaan oikeastaan ollenkaan, eli homma ei välttämättä mene niin että ne eivät kirjoita juuri sinun blogiisi mitään, vaan ne ei kirjoita nettiin mitään.

    -Triathlon on paska laji, enkä seuraa blogiasi sen takia. ;)

    -Ulkonäössä ja pinnallisuudessa kannattaa muistaa että mitä kiiltokuvamaisempi tekijämies, niin sen vähemmän tapahtuu minkäänasteista samaistumista, ja sitä kautta sitten kiinnostuskin saattaa hiipua, jos tulokset eivät sitten kuitenkaan ole maailmanhuippua.

    -Eeppiset sankaritarinat on se juttu mistä on helpompi kiinnostua kuin perustreenistä, noin niinkuin luettuna. PK-lenkin tarinan kaarta on vaikea kertoa silleen että sitä voisi kutsua eeppiseksi. Silti se voi olla ihan riittävän kivaa suorittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei asiat tosiaan ole mustavalkoisia. Se on totta. Tarkemmin ajatellen ainakin melkein jokaisesta noista 7 kohdasta irtoaa maalia jokaiseen sateenkaaren väriiin. Hiljaisten stalkkereiden puolesta melkein oikeastaan jo säälittää, en minäkään heiltä oikeastaan mitään kommentteja heiltä edes halua vaatia. Kai tässä on vähän jotain samaa kuin julkisessa alastomuudessa. Jonkinlaisen nimenhuuto- tai seurantasysteemin kyllä ehkä haluaisin, että esim. erilaisissa tilaisuuksissa voisi syttyä punainen lamppu kunkin osallistujan pään päälle sen mukaan että onko hän lukenut päivän hesarin tai minun blogini taikka kyllästetty jollain muulla keskustelua sivuavalla taustatiedolla ;D Ehheh heh. Kiitos!

      Poista
  2. Päädyn kerta toisensa jälkeen Läskimaijan blogiin lukemaan herisyttäviä juttuja arkisista ja nostalgisemmista tapahtumista. Narkkarin sielu, uimarataköyden alitus, Nastolan tri-radan esikoestus, Skotlanti jne. nämä on juttuja, jotka saa minut liikkeelle. Itse olen siinä uskossa, että Läskimaija on edelleen batmanasuste, joka mahdollistaa tietynlaisen ulostulon, vaikka monet tuntevatkin hyväntekijän oikealta nimeltä ja naamalta. Painoasiat eivät ole koskaan olleet kiinnostuksen keskiössä, enemmänkin kirjoittajan oma tuntemus siitä. Blogin perusteella en koe tuntevani sinua paremmin. Saatan tietää mitä teit viime kesänä. Blogiin tulen kuitenkin lukemaan miten ja miksi :). Inspiraation lähde ja kirjallinen viihde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. Nasahti aivolohkoon. Suoritankin illan soutu-tehoilut tämän elokuvan parissa http://fi.wikipedia.org/wiki/Batman_Begins - ehkäpä sieltä saisi oppia taikaviitan käyttöön! Se saattaa olla useankin pontin suhteen ytimessä. :)

      Poista
    2. Aitous, rehellisyys ja omien arvojen kunnioittaminen ansaitsee myös toisten kunnioituksen. Niiden hiljaistenkin. Kiiltokuvia on 12 tusinassa, rosoisia omin käsin piirrettyjä kuvia vain yksi. Olen triathlon koukussa. Ei kaikkien tarvitse eikä pidäkään olla. Tarinoistasi saa virtaa ja niistä tulee poikkeuksetta hyvälle mielelle, joskus oma pääkin alkaa raksuttamaan. Kiitos kun kirjoitat!

      Poista
    3. Päivi: Kiitos! Kyllä minäkin edelleen tykkään triathlonista ja erityisesti sen osalajeista. Triathlonin parraimpia puolia on minusta se, että siinä vaiheessa kun jokin laji tökkii niin voi sujuvasti hypätä toiseen! Oikeastaan minua häirittee kai vaan lajin ympärillä vellova häsääminen, mystifiointi ja hypetys. Tulee tarve ottaa siksi etäisyyttä. Itte urheiluhan on simppeliä kivaa puuhaa. Tässä taidetaan olla joku 3-5 vuotta ameriikkaa perässä niinkuin monessa muussakin asiassa, siellä kai meno alkaa olla taas jo aika seesteistä. Kyllä mullakin on ehkä suunnitelmissa yksi täysimatka ensi kesänä, tai kattoo ny mitenkä saa aikaiseksi mitäkin tehdä tuossa kesempänä :) Hyviä triathlon-treenejä sinulle!

      Poista
  3. Hyviä pohdintoja. Hauskuus ja viihdearvo blogissasi löytyy mielestäni jossain rehellisyyden ja aitouden välimaastosta, hyvin piiloutuneena oikeiden asioiden ja ehkäpä testituloksien väliin. Kiinnostava ja inspiroiva kirjoitustyylisi on se, jonka uskoisin lukijoita kiinnostavan, vaikka kaikki eivät julkisesti julistakaan tätä lukevansa. Juuri olen lukenut siitä, kuinka kommentointi blogeissa on vähentynyt paljon. Itsekin olen laiska kommentoimaan, sama vika. Pointtia tässä kommentissa ei nyt taida olla nimeksikään muuta kuin se että tämä blogi on kyllä hyvää lukemista. Sellaista, että en lue koska tahansa, vaan haen mieluummin kupin kahvia ja rauhoitun hetkeksi nauttimaan. Juuri kuten yllä eräs kommentoija sanoi, inspiraation lähde ja kirjallinen viihde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tästä mieleen, että pukki toi minulle iPadin. Se on moneen asiaan aika kiva kapine, mutta sen pistin merkille että se muuttaa webbisurffailuani tavalla josta en tykkää. Noilla lähmänäytöillä on niin paljon korkeampi kynnys tuottaa tekstiä, että ei tule juuri kirjoiteltua kuin enintään pakolliset muutamat sanat. Sen lisäksi että se varmasti söisi niitä harvoja kommentteja, niin huomasin sen että liikuin netissä aivan eri tavalla. Valmiita helposti klikkailtavissa olevia latuja. Läppärillä tai siis perinteisellä tietokoneeella liikun enempi umpihangessa, jos törmään netissä johonkin kiinnostavaan niin usein lähden sitten hakemaan googlella villisti pommittaen jotain siihen liittyvää. iPadilla en viitsisi. No, tuli pitkä pölötys vähän ohi aiheen, mutta päätin eniveis että en jatkossakaan surffaile lähmänäytöllä, se taannuttaisi villit vapaat webbisurffailut kuin kiskoilla tapahtuvaksi junamatkailuksi. :)

      Poista
    2. Mulla on sama juttu iPadin kanssa - ei oikein tule blogattua niin usein kuin ehkä haluaisi puhumattakaan kommentoinnista muiden blogeihin. Nytkin on ihan kunnon läppäri sylissä.

      Sinulla on vahva oma ääni ja hieno tapa kirjoittaa, toivottavasti et lähde mukaan siihen kiiltokuvatouhuun, niitä blogeja on kolmetoista tusinassa. Oikein hyvä oli myös vaimosi taannoinen kirjoitus triathlon-kisan seuraamisesta, kiitos!

      Minulla on vähän ristiriitaisia tunteita triahtlon-hypestä. Toisaalta sitä on iloinen siitä, että niin moni on löytänyt tämän mahtavan lajin, toisaalta vähän harmittaa ettei se ole enää yhtä pientä ja kotikutoista kuin viisi-kuusi vuotta sitten. Nyt pitää tehdä itsestään (urheilija)brändi, hankkia sponsseja ja tehdä yhteistyötä. Aika moni harrastaja tekee itsekin parhaansa tehdäkseen tästä jotain itseään suurempaa, vaikka kyse on vain uinnista, pyöräilystä ja juoksusta - perusjutuista.

      Poista
    3. Pia: Totta tuokin, hypessä on kaksi puolta. Ehkä se onkin oikeastaan vähän sama asia kuin notkuvasta ruotsin laivan buffetista ruokailessa. Mahantäytettä on rajatta tarjolla, mutta oma vika jos siitä syö itsensä ähkyyn. Minun pitääkin ehkä katsoa itseäni peiliin tässä triathlon-hypen kammoksumisessa(kin).

      Poista
  4. Hyvää pohdiskelua ja olen itsekin miettinyt monista asioista samalla tavalla. Minusta tämä bloggailu on mukavaa ja täysin vapaata vastapainoa kaikelle muulle ja on juuri siksi niin hienoa että voi itse valita mistä ja miten usein kirjoittaa. En lähtisi kahlimaan millään tavalla suuntaan tai toiseen.

    MIetin muuten hetken olenko syyllistynyt tuohon mistä kirjoitat kohdassa 2. Muistaakseni en, minusta sinun blogissasi on aina ollut se hieno piirre että ylipainoisen blogi ei ole yhtä kuin laihdutusblogi. Elämää voi elää ja urheilua harrastaa ihan siitä huolimatta mitä vaaka sanoo. Se on asia jota moni ei tajua mutta toivottavasti blogisi myötä mahdollisimman moni uskaltaa kokeilla niin näkee ja lopulta myös uskoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin muuten, että olen itsekin tuossa blogin alkutekstissä sanonut "jatkaa alkanutta taivaltaan 40 kg kevyempänä" - ilmankos se tarttuu. Hyvä homma oli tämä asioiden pengastaminen, ohjausliikkeitä on jotenkin paljon helpompi tehdä kun mielessä pyörivät asiat altistaa avoimelle tarkastelulle. Kiitos taas! Törmäilläään, kenties jo sisäsouduissa? :)

      Poista
  5. Täällä yksi fani toivoo ettet lopeta tätä ainutlaatuista, hillittömän hassua ja muista erottuvaa blogia. Kaikenmaailman töröhuulien fitness-blogeja on netti pullollaan kyllästymiseen saakka. Ja tottakai haluan nähdä sinut mukana ensi kesänä triathlonissa - eiköhän toi triathlon-hypetys ala pian laantumaan ja sitten me ei enää olla näin "trendikkäitä" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on muuten vissi jos mikä. Trendikkyys on takuulla läsnä vain ohikiitävän hetken. Ehkä pitäisi yrittää nauttia, kenties suorastaan rypeä siinä :)

      Poista
  6. On oikeastaan aika luonnollista että olet alkanut miettiä näitä asioita - olethan jo viisi vuotta ansiokkaasti kirjoittanut hienoa blogiasi. Siinä ajassa asia kuin asia on menettänyt uutuudenviehätyksensä ja siitä on tullut enemmän tai vähemmän rutiinia. Mietit ehkä joka ilta että mitähän helkuttia sitä tänään kirjoittaisi sen sijaan että innosta puhkuen käynnistäisit tietokonettasi.
    Voimavara vai velvollisuus - siinä on oleellinen kysymys. Jos koet että homma on muuttunut velvollisuudeksi, on aika lopettaa, vaikka moni, mukaanlukien minä, jää kaipaamaan juttujasi. Tai ainakin pitää pieni tauko, tai kirjoittaa harvemmin. Mutta ei niin että väkisin keksit jotain kirjoitettavaa. Muista että et ole luvannut kenellekään mitään, eikä kukaan ole maksanut blogistasi mitään, eli sinulla ei ole velvollisuutta kirjoittaa yhtään mitään. Kaiken pitää lähteä intohimosta. Onneksi sitä - intohimoa urheiluun - sinulta, ja meiltä muilta jotka juttujasi ovat lukeneet, löytyy. Ja se on oleellisinta, ei siitä kirjoittaminen.
    Terveisin, Kaljakaija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nimenomaan tämä asia on ytimessä. Yksi asia tässä on se, että oikeastaan minulla on mielessä läjäpäin asioita joista haluaisin kirjoittaa. Kuvaillaan vaikka nyt että eräänlaiset rakennuksen kokonaispiirrustukset ja ajatuksia siitä minkälaisia huoneita siinä voisi olla. Ja oikeastaan nautin paljonkin tämmöistenkin kokonaisuuksien miettimistä. Mutta mitä sitten tulee varsinaiseen kirjoittamiseen, niin en todellakaan ole mikään timpuri. Vaikka minulla olisi minkälainen master plan että tämmöisen tästä nyt rakennan, niin lopulta tekstiä ei synny kuin silloin kun tunne on vahvasti mukana. Se on ehkä vähän asia kuin sen kirja-ajatuksen kanssa taannoin vuosi-pari sitten kun sitä koitin lähestyä. Se ei ole hetken ja yhden illan ajatusten varassa toteuttava asia. Olen ehkä tavallaan tässä viimeaikoina vähän rimpuillut myös vastaavan ajatuksen kanssa, että tavallaan haluaisin jonkinlaista masterplania toteuttaa tämän blogin suhteen - mutta tekstiä syntyy vain hetken tunteesta. Tämä asia pitä päässä arpoa varmaankin jotenkin selväksi ja hyväksyä se, että ei edes yritä kurkkia kovin monen nurkan taa etukäteen. Se on jokatapauksessa selvää, että ajatusten jäsentelyssä kirjoittaminen auttaa. Ja blogimuoto sopii minulle. Joten se lienee oikeastaan jo selvää, että jossain muodossa tämä jatkuu - muoto vain on auki. Voi olla, että loppujen lopuksi tarvitaan vain höyhenen kevyt ohjausliike, niinkuin auton ratissa jäisellä metsätiellä ;)

      Poista
  7. Itse aloin lukea blogiasi noin vuosi sitten ja olen lukenut siitä lähtien. Itselläni on ikää kohta 50-v ja kaikenlaisisa elämän kokemuksia repussa enemmän tai vähemmän. Sinun blogissasi nautin ihan suunnattomasti juuri siitä rehellisyydestä, hersyvästä huumorista (ei ehkä aina ole tarkoitettu huumoriksi:))) ja tietystä maanläheisyydestä. Olet saavuttanut monellakin mittarilla upeita ja hienoja asioita joista moni meistä vaan ehkä haaveilee. Silti blogisi on umpirehellistä myös siltä mitallin toiselta puolelta katsottuna. Ihan omakohtaisestikin on koettu se, että ei se kymmenien kilojen painon pudotus tai tietyn urheilusuorituksen saavuttaminen tuo mitään yltiöpäistä onnea. Elämä on aika paljon mutkikkaampi yhtälö ja siihen ei aina auta vaikka olisit kuinka triathlonisti tai vuoden Painonvartija. Itse toivon että jatkat kirjoittamista ja saamme jatkossakin elää näytön välityksellä niissä eri tunnelmissa ja mietteissä mukanasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentista! Minulle tuli tästä mieleen vähän sama kuin edellisen kommentinkin kohdalla. Tietty aika voimakaskin tavoitteellisuus on tunkenut taustalle. Parhaimmat blogipläjäykset eivät synny (ainakaan minulta) tavoitteellisesti vaan hetkestä. Ja nimenomaan mitalin molemmista puolista. En tiedä pitääkö tavoitteellisuudesta luopua, mutta sen tiedän että hetkelle pitäisi varmaankin antaa enemmän arvoa. Jee! :)

      Poista
  8. Anonyymi kyylääjä ilmoittautuu. Emme kyllä ainakaan tietääkseni tunne sinua tosi elämässä, mutta täällä blogissa olen vieraillut useaankiin otteeseen. Epäilen löytäneeni alunperin blogisi hakusanoilla "lihava juoksee" tms, sillä olen etsinyt vahvistusta omalle kuntoilulle, jonka en halua loppuvan liikakiloihin. Tunnistan myös BED-jutuista itseni. Kiitos avoimista, rosoisista ja epäkiiltokuvamaisista kirjoituksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä blogikirjoitus oli näin jälkikäteen ajatellen manifesti siitä, miksi liikunta on tärkeää. Keho saattaa vielä jaksaa ehjänä vaikka vain löhöäisi, mutta minulla mieli jaksaa paljon vahvemmin kun sitä ravitsee liikunnalla. Vähän harmittaa, että nimittelin kyylääjäksi. Luettavaksihan nämä on tarkoitettu - kiitos kun luet! Jatketaan juokemista :)

      Poista