Tampere maraton 30.8.2014

// Johdon tiivistelmä: "Satakymmenenkiloinen keski-iässä liikuntaharrastuksensa aloittanut henkilö juoksi maratonin alle neljään tuntiin" - Ime siitä, Google!
 
Syvälle mielen juurakoihin on nimittäin imeytynyt omat sekä Googlesta kaivetut epäluulot kilojen lamauttavasta vaikutuksesta. Ovat ne hiljalleen hälventyneet ja osin kadonneetkin.  Kuitenkin juuri ennen Tampere-maratonia mm. törmäsin tietoon, että kilpamaratoonari painaa  56.2kg  ja laskuriin,  joka kertoo kuinka tolkuton määrä energiaa kilojen liikuttamiseksi pitää tuottaa. On tuhat ja yksi keinoa horjuttaa uskoa itseensä.

Juoksuvyön löydät täältä

Ilmoittauduin Tampere-maratoniin siksi, että salainen haaveeni on ollut niistää noilla epäluuloilla nenää.

Lauantaina herätessäni edellisten päivien hiilaritankkauksen aiheuttama vetämätön pöhö oli kadonnut. Tilalla oli jonkinlainen outo päättäväisyys. Startti oli vasta 12:15, joten ei ollut normaalia kiirettä mihinkään. Söin rauhassa parit kananmunat, ananas-mango-smoothien ja banaanin. Kurlasin ne alas jo perinteeksi muodostuneella punajuurimehulla. Puin päälleni Nikander.fi:sta testattavaksi saamani Fitletic-juoksuvyön eli tarkemmin Buffalo Sotilaan taisteluvyön. Kumosin kurkusta alas mahtiannoksen kofeiinia.  Keskittynyt mieli ja lannevyö.

Tunsin itseni intiaaniksi.

Vaistot johdattivat pysäköimään Pyynikin minigolf-radan viereen. Löysinkin heti parkkipaikan ja kerkesin ajoissa lähtöpaikalle, Ratinan sillan alle, vaikka hainkin kahdesti vainua pensaasta.

Tepastelin ylväästi muiden juoksijoiden joukkoon. Aikaa oli hyvin. Niinpä tein kuten toiset, heilauttelin huolettomasti käsiäni ja otinpa muutamia juoksuaskeleitakin. Yhtäkkiä huomasin, että kaikilla muilla oli numerolapuissaan yksi numero enemmän. Hornan kekäleet!

"Joo, maratonin lähtö on Stadionilta, tästä lähtee vain kymppi." Olin stadionilla viisitoista minuuttia ennen starttia, mutta ehdin käydä kolmesti vessassa.

Jänikset olivat iloisia.

Ennen starttia kiihkomielisimmät 98 % osanottajista lämmitteli.

Joukot alkoivat ryhmittyä lähtöä varten. Sijoittauduin "< 04:00" merkatun pupun perään.

*BANG!* Tai *WHISSLL*!" - en muista. Lähtö sujui hyvin, eikä minkäänlaista ruuhkaa  muodostunut. Juoksentelin jäniksen perässä muutaman kilometrin. Tuntui kuitenkin paremmalta idealta säädellä vauhtia lievissä ylä- ja alamäissä oman mielen mukaan, joten erkaannuin jäniksestä ja päätin sen sijaan vain seurata sykettä. Juoksisin max. 150-sykkeellä, ainakin jos ei jänis ohita.

Juoksu tuntui kepeältä. Reitti oli mahtava, ja entuudestaan tuttu. Tiesin mitä on tulossa. Yhtäkkiä huomasin että vauhti pysyi. Näin mentiin 30 kilometritä, 31, 32, 33, 34, 35. Vihdoin odottamani hyytymä tuli. Taistelin sitä vastaan pari kilometriä, mutta sitten huomasin ettei mikään oikeastaan ollutkaan muuttunut. Kiihdytin uudelleen vauhtia ja kaikki sujui hyvin.  // reitti, sykkeet, jne. tarkemmin ovat Endomondossa

Kilometri ennen maalia näin Jasonin tyttäreineen. Mahtava olo. Vielä pieni mäki, ja sitten urku auki ja kohti stadionia. // video Facebookissa

03:50:41. Vanha ennätys parani noin 40 minuuttia.
Painoin seuraavana aamuna 110.1 kg.