keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Sisäsoudun SM 2000m: heittäkää se tuleen!

Operaation hermokeskuksen pitkillä kolkoilla käytävillä laahustavat univormumiehet ovat viime  kuukausina kurtistelleet. Kulmia.  Märältä betonilta haisevan käytäväverkoston neuvottelutilassa joukko harmaahiuksisia vakavia miehiä kävi keskustelun :

"Kyllähän se läski jaksaa juosta pitkään, jos ei  muuta vaihtoehtoa  ole ja jos sen paras kaveri juoksee vierellä ja pitää sen pään kasassa. "

"Hidas se on. Eikä se tee mitään koskaan täysiä. Ja se keskeytti Kolilla."

"Se on pantava kentälle. Tuleen. Kovuutta, perkele. Muuten Operaatio epäonnistuu. "

"NSA:n pojat ilkkuvat meille jo".

"Ottakaa yhteys."

Sisäsoudun 2000m on  juuri sitä:  parhaimmillaan (tai pahimmillaan) n. 6-8 minuuttia anaerobisella kynnyksellä ja sen yli. Rajalla. Kukin veto on kova, mutta ei kuitenkaan niin kova että voimantuotanto tyrehtyy omaan mahdottomuutensa.  Lihaksia hyödynnetään laajalla skaalalla. Noin 60 % tehosta tuotetaan jaloilla, erityisesti reisillä, loput 40% keskivartalon lihaksilla ja käsillä. Kovaa vedettäessä noin 3 minuutin kohdalla iskevä laktaattihyökyaalto on terävämpi kuin vaikkapa juoksussa. Se vyöryy laajalla rintamalla ja voimalla.

Eipä siis ihme, että  komentokeskuksen vakavat pojat innostuivat ajatuksesta.

Aloitin matkan kisapaikalle Helsingin Urheilutalolle tekemällä koukkauksen Pirkkalaan, josta nappasin kyytiin Seppo Järvisen. Miehen nimi ja naamakin oli tuttu jo mm. Nastolan täysmatkalta vuodelta 2012.  Seppo on kiertänyt triathlon- ja soutukisoja jo 80-luvulta alkaen.  Juttua riitti tauotta  perille asti.   Matka meni yhdessä hujauksessa, ja pian astuimmekin jo sisään Helsingin Urheilutalon ovesta. 

Kiitos  Sepon Opelin kannentiiviste!  Pitkälti nimittäin sen ansiota lienee, että aika- ja tapahtuma-avaruuden säikeet asettuivat yhteismatkan kannalta suotuisiin asetelmiin.

Leveitä selkiä, väkeviä käsivarsia. Voimaa. Naiset 40+ tekivät juuri oman kisansa viimeistä tuhatta metriä. Jähmetyin katsomaan naamoja, joihin levisi päättäväisyyden lisäksi tuska.

Tuon näyn jälkeen säntäsin hätäpissalle.

Ryhdyin tutkailemaan lämmittelyvaihtoehtoja. Valmentajaltani Yodalta olin saanut ohjeen ryhtyä toimiin noin puoltatuntia ennen kisaa.

Pääsin elämäni ekaa kertaa pöristämään wattbikeä. Ei se ihan oudulta peliltä tuntunut. Nimittäin vastus muodostetaan samaan tapaan ilmalla kuin Concept 2 -soutulaitteissakin. Pöristelin sellaiset kymmenen minuuttia. Ihan lopuksi yritin säikäyttää viereisellä pyörällä polkevan herran veivaamalla pari kertaa täysiä 5 sekuntia. Ei säikähtänyt.

Kävin vielä vähän lämmittelemässä myös soutulaitteella, ja pian jo kuuluttaja kertoikin "Miehet 40+ startti, 10 minuuttia".

Ehdin soutulaitteelleni rauhassa panikoimaan toisena kilpailijana. Minua ennen oli kerennyt vain jo useammalta vuodelta Ergomaratonilta tuttu arkki-vih...ystäväni Mikko Ylönen. Vaihdettiin siinä parit sanatkin, jonka jälkeen keskityin hermostuneisiin mutta mahdollisimman näyttäviin viimeisiin teräviin lämmittelyvetoihin.

"Seuraavaksi vuorossa kauan odotettu Superlähtö, miehet 40+ avoin", kertoi kuulutus. Lähtömme olikin kaikista suosituin, 21 soutajaa oli siihen ilmoittautunut, 14 oli päässyt viivalle.

"GET READY!"

"GO!"

TSUMP, TSUMP, TSUMP. Soudin niin perkeleesti. Ja aivan liian kovaa. Soutulaitteen näyttö näytti 1:20-1:35 / 500m lukemia

"Ensimmäisen 200m jälkeen tilanne on Xxxx, Yyy ja Läskimaija"....

Mitä? Menen aivan liian kovaa. Laskin nopeuden 1:4x lukemiin.

Vilkuilin vasemmalla sivulla soutavan mittaria. Samaa tahtia.  Ja Ylöstä. Ylönen näyttää kovalta. Tietenkin.

1000 metrin kohtaa olin odottanut kauhulla.  Ja sieltä se tuli. Pelkäämäni laktaattivorteksit vetivätkin voimalla puoleensa ja kohti turmiota. Nopeus yritti valua kohti 1:5x alkuista lukemaa. Selvisin jotenkin 500 metriä.

1500m kohdalla kiskaisin kaasuhanasta, vauhdit nousivat selvästi. Sain pidettyä. 1750m kohdalla kiskaisin lisää. Kiihtyi vielä vähän.

6:44.4.  ja sijoitus 9.  - kovempaa kuin koskaan, mutta silti jäi kaivelemaan olisiko välillä 500-1500m ollut tehtävissä jotain. Mitaleista jäin lähes 20 sekunttia, eli valovuoden.

Ylönen uhkasi iskeä takaisin maratonmatkalla huhtikuussa. ;D


2 kommenttia:

  1. On tuo vaan hurja laji - ja huikeaa vauhtia veditkin! Kyllä on alakropassa jerkkua. Kyykyissä 200 kiloa taitaa olla lähempänä maksimia kuin satanen?

    En kyllä ymmärrä miten pystyit vielä lopussa kiristämään, yleensä jos on aloittanut liian kovaa niin paha olo vain kertautuu ja matka hidastuu. Hyvä tieto että pystyit tavallaan palautumaan suorituksen aikana. Huomaa että soudettu on - ja paljon.

    Concept2 on ystävä ja vihollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihana laji! Erityisen mukavaksi jumppailuvälineeksi sen tekee monipuolisuus. Eikä siis pelkästään se, että ensinnäkin rasitus jakaantuu hyvin pitkin kroppaa vaan erityisesti siksi, että lajin luonne muuttuu aivan tyystin, kun intensiteettiä vaihtaa. Erityisen hurja ja ihana reenin on esim. tämä: 10 sekuntia all out SIIS AIVAN TÄYSIÄ - minuutin palautus - toistetaan 20 krt. Kuormitusta tulee reilut kolme minuuttia... kuulostaa helpolta :) ks. http://www.peakcentre.ca/rowing/peak-power-the-limiting-factor-to-rowing-performance/ Sitten taas pk-vauhtinen maratonsoutu, se on taas ihan eri puuhaa kuin tuo, mutta omalla tavallaan ihanan kamalaa sekin. .

      ... en tiiä kyykkymaksimeista, kun en oo semmotteita tehny. Mutta täytyy noin muuten sanoa, että noin vuodenvaihteessa kun aloitin jonninmoisen voimaharjoittelun, niin alun nikottelun jälkeen se on kyllä muuttunut yhdeksi suosikkipuuhista. Nuo mun voimaharjoitteet on semmotteita enempi suoraan pyörään, juoksuun tai uintiin auttavia. Esimerkiksi penkille yhdellä jalalla ponkaisut, nykyisin jopa jonkin verran painoa niskassa :)

      ... Jos tuut ergomaratonille huhtikuussa, tarjoan pullakahveet kanttiinista! :) http://www.ergomaraton.fi/

      Poista