lauantai 10. maaliskuuta 2012

Trans Gran Canaria 24km - ensikosketus vuorijuoksuun

Kuinka ollakaan, sattumalta ennen talvilomalle Gran Canarialle lähtöä huomasin, että saarella järjestettiin samaan aikaan juoksutapahtuma. Niinpä ilmoittauduin ja osallistuin  Transgrancanaria ultra-juoksun nössöalajaostolle suunnatulle 24km Starter -matkalle.Se oli raskas mutta hieno kokemus.



Saavuimme Gran Canarialle, Maspalomasiin, keskiviikko-iltapäivällä. Torstai-aamulla kävin auringon noustessa lyhyellä, reilun neljän kilometrin lenkillä Atlantin rantaan ja takaisin. Aamiaisen jälkeen lähdimme pojan kanssa hakemaan Las  Palmasista kilpailunumeroa  lauantaista juoksua varten. Olimme paikalla hyvissä ajoin, ja  pian kädessä olikin puuhapussi joka sisälsi rintalapun.

124 juoksijaa läpäisi 123 kilometrin juoksun vuorten yli saaren päästä päähän, 175 juoksijaa 96 km, 494 maraton-matkan ja minun lisäksi 566 muuta vuoristo-juoksun ensikertalaisille suunnatun 24 km matkan. Tällä lyhyimmälläkin matkalla korkeuseroa kertyi 1700 metriä. Reitti kulki Terorista Las Palmasiin.

Muita suomalaisia en oman matkani osallistujalistasta pongannut, ja kaikkiaan ei-espanjalaisiakin vain kymmenkunta. Omituista, kun tapahtuman materiaali oli tarjolla myös englanniksi ja järjestelyt toimivat hyvin ilman espanjankilen taitoakin ja kyseessä oli kuitenkin suosittu turistikohde. Ehkä ihmiset keskittyvät enemmän sitten löhöilyyn.

Lauantai-aamuna kännykän kello herätti 06.25. Söin aamiaiseksi jugurttia, pari paahtoleipää ja huuhtelin ne alas rasvaisella maidolla ja tuoremehulla. Laitoin selkääni 1,5 litrain Camelbak-reppuni, johon olin ladannut greipinmakuista Gatorade-juomaa. Gatorade oli lisäksi 0.5litraa pullossa, johon olin sekoittanut placebo-cocktailin: n. 2 teelusikallista l-arginiini jauhetta. Olin nappaillaut ao. tuotetta jo edeltävän 10 päivän aikana iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Sillä pitäisi olla samankaltaisia hapenkulutusta vähentäviä vaikutuksia kuin punajuurimehulla (joku tutkimus). Merkittävin ero on se, että aine maistuu siltä miltä kuvittelisin biolan-kanankakan maistuvan. Tarkoitus oli juoda tämä litku tunti ennen juoksun alkua. Riittävän nestevaraston lisäksi järjestäjän pakolliseen varustelistaan kuului avaruuspeite, muovimuki, matkapuhelin ja sadetakki.

Noin seitsemän onkokaikkimukana-tarkistuksen jälkeen huomasin olevani ajoissa pysäkillä, josta nousin bussiin noin puolivälissä Las Palamasiin sijaitsevalle lentokentälle.

Muutaman minuutin köröttelyn jäälkeen havahduin ajatuksistani, bussin vierttä käveli kaksi hyvin väsyneen näköistä playboy-pupua ja revennyt balettihame päällään laahustava iso mies. Bussipysäkillä nukkui punahilkka, pää metsästäjän haarovälissä leväten. Hetken tuumailtuani ajattelin näyn olevan vähintäänkin kohtuullisen järkeenkäypä ja  vielä enemmän kun muistin että Playa del Inglesissä oli alkaneet edellisiltana Drag-queen-henkiset karnevaalit.

Las Palmasin lentokentällä huomasin taitavasti heti taksijonon, ja istuin takseista ensimmäiseen. Kuski näytti kuitenkin asiasta ainoastaan hämmentyneeltä ja huitoi kädellään. Nämä kuskit olivat tauolla. Oikeakin taksijono sitten löytyi, kuljettaja oli arviolta noin 70-vuotias mies ja autonsa n. puolet nuorempi Opel. Kun osoite oli "selvillä' mies latasi CD-soittimeen levyn. Kaiuttimista ei alkanut pulputa espanjanlaista kansantanssimusiikkia vaan vihaista, joskin erittäin mukaansatempaavaa räppiä. Tunnistin aseenlatausääniä ja ainakin sanat "kommunista" ja "unida". Jotain tällaista:



Moottoritien mutkaisemmilla osuuksilla auton taka-akseli vispasi villisti. Las Palmasissa kuski pysäytti autonsa keskelle tietä ja kävi kysymässä ohjeita  perillelöytämiseen. Audiotorion edessä seisoi jo muutamia kymmeniä muitakin juomareppuisia odottelemassa bussikuljetusta, ja lisää putkahteli eri suunnista. Osallistujakunnasta näytti puuttuvan minun lisäkseni muut ylipainoiset. Puolimaratoneilla olin tottunut siihen, että meitä elämysmatkailijoitakin on aina vähintään kourallinen. Itsetuntoni kohosi kuitenkin yllättäin kun pieni ohi kulkenut tyttö osoitti kysyen rinnassani olevaa Suomen lippua ja hänen isänsä vastasi "una professionell'. . Ilmeestä päätellen isä kuitenkin pian tajusi virheensä.

Matka Teroriin kesti reilun puolituntia. Aikaa juoksun alkuun oli vielä yli tunti. Kävin Sparissa yrittämässä ostaa aurinkovoidetta pantomiimiesityksellä. Esitys onnistui, mutta voidetta ei ollut. Cappucinon juotuani löysin Pharmacian, jossa esitin saman voitelupantomiimi esityksen ja lisäsin vielä vielä oppimani sanan "sol". Täsmensin vielä englannilla "small and strong". Näin sain puikon 50+ -voidetta jossa luki "sensitive areas". Vaikka voide olikin oletettavasti tarkoitettu erityisesti genitaalialueille, levitin runsaasti niille alueille joita vaatteet eivät peittäneet.

Lähdössä oli espanjalaisittain orgastiset karnevaalitunnelmat. Matka alkoi pisimmillä yhtäjaksoisella jyrkällä nousulla, mitä olin koskaan kokenut. Koska olin lähtenyt aivan porukan häntäpäästä, oli meno kuitenkin sen verran verkkaista, etten kokenut jääväni jalkoihin. Hieman ennen ensimmäisen nousun loppua, arviolta jossain 4km kohdalla, mies jonka olin katsonut ruumiinrakenteeltaan ainoaksi sopivaksi vertailukohdaksi kääntyi sivuun polulta ja oksensi voimakkaasti. Oksennuksen ihmettelyyn ei kuitenkaan jäänyt enemmälti aikaa, koska mäen laella alkoi kapea kenties vedenjuoksutukseen tarkoitetun uoman vierellä kulkeva polkuosuus, jonka oikealla puolella oli runsaahkosti semijyrkkää pudotusta.


Nousut ovat helppoja. Alamäet reisiä raastavia. Ainakin ilman kunnollista tekniikkaa, ja luottamusta itseenstä kohtuu jyrkkää mäkeä painaa helpommin ylös kuin alas. Saattaa olla, että tuntemukseen vaikutti se, että matkassa oli pääosin näitä alamäkiosuuksia, mutta jokatapauksessa: kylläpä voi ihminen tuntea itsensä urpoksi töpöttäessään taaperoankka-tyyliin mäkeä alas.

Noin 12km jälkeen ohitse alkoi painaa molemmin puolin saaren toiselta puolelta lähteneitä 123 km juoksijoita. Heillä oli järjestäin tekniikka hallussa, eikä maastonmuodot juurikaan vaikuttaneet menoon. Erityisen uskomattomalta tuntui se, että nämä kaverit nielivät maastoa varmaankin aivan alitajuisesti, olihan takana jo reilusti yli kymmenen yhtämittaista juostua tuntia.

Tultiin johonkin pieneen kyläntapaiseen, josta juostiin vuorenrinnettä alas talojen seinämien vierttä pitkin. Sieltä tultiin helvetin kuumaan ja jollekin mätänevälle (ehkä ihmisulosteita?) haisevan kanjoniin, jonka pohja oli täynnä mukulakivimaisia lohkareita. Jossain siellä huomasin, että oli oikeastaan helpompaa loikkia lohkareiden yli juosten kuin kävellen, riittävän vauhdin kanssa askelpaikan valintaan oli enemmän mahdollisuuksia.

Reilun 16km kohdalla oli matkan ainoa huoltopiste. Koska olen perso ruualle, vedin naamaani muutamissa sekunneissa 5 banaaninpuolikasta ja kolme appelsiinia. Juomareppuun tankattiin puolitoistalitraa vettä. Meno maittoi taas ihan kivasti, vaikkakin pian taukopaikan jälkeen edessä oli jälleen pitkähkö nousu - tällä kertaa asfaltilla.

Arviolta 20 km kohdalla saavutin lähdössä ihastelemani kolmikon joka koostui kärryissä istuvasta raajarikkoisesta (mutta muuten huippukuntoisen näköisestä) miehestä sekä kahdesta teräsmiehestä, joka työnsivät kärryjä. Meinasin äityä sentimentaaliseksi kun ajattelin, että mikähän lie tarina heidän matkansa taustalla. Osallistuin rattaiden työntämiseen pienen tovin, kunnes tultiin alamäkiosuudelle. Eikä siitä kestänyt kauaa, kun päässäni alkoi soida Irwinin sanat "Ooo Las Palmas, Oo Las Palmas!" - nimittäin kaupunki siinsi jo horisontissa.


Sain kohtuullisen normaalin hitaan hölkkävauhdin päälle, vaikka erityisesti kuumissa kohdissa joissa ilma makasi tuntui jotenkin siltä että keuhkot lysähtävät kasaan. Oikeastaan viimeiset kilometrit tuntuivat erittäin  raskailta. Kun tultiin maalialueelle, juoksin viimeiset parisataa metriä kovaa ja korkealle askeleella ja se tuntui hienolta. Maalikorokkeelle nousun jälkeen minut ohjattiin kuvattavaksi korokkeen reunalle, olennaisinta lienee että en tippunut siitä.

Aikaa kului reilut kolme ja puoli tuntia. Etukäteen arvelin, että tämä olisi helpohko nakki - mutta kyllä tämä otti paljon kovemmalle kuin viime syksyn tasamaa-maraton Amsterdamissa. Kipinä tästä syttyi. Epäilen osallistuvani tämänkaltaiseen joskus toistekin, jossain.

Juoksun jälkeen reidet olivat kolme päivää ennätyksellisen jumissa, mutta kotiinlähtö aamuna pystyin toteuttamaan toisen Kanaria-juoksuhaaveni, henkilökohtaisen TransNudistArea -juoksun Atlantin rantaa Maspalomasista Playa del Ingelsiin ja takaisin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti