lauantai 4. toukokuuta 2019

Tunnelmia Etelä-Karjalan sotilasmarssilta

Osallistuimme lauantaina 27.4 Pertun ja Juhan kanssa toista kertaa Etelä-Karjalan sotilasmarssin maantiemarssille partionimellä Tres Morons. Samaan aikaan järjestetään yön yli kestävä sotilashenkisiä tehtäviä sisältävä maastomarssi, lue siitä lisää täällä (www.sotilasmarssi.com)

"Maantiemarssi starttaa klo 6. Kilpailukeskuksena toimii Myllymäen laskettelukeskus Lappeenrannan Joutsenossa.   Maantiemarssin matka on 50 km. Marssin hyväksytysti suorittamiseen on aikaa enintään 12 h. Osallistujan on kannettava repun kaltaisessa kantolaitteessa vähintään 10 kg taakka mukanaan. Painoliivit tms. eivät ole sallittuja. Reitti kulkee tiellä ja erilaisilla urilla, eikä se sisällä tehtäviä, eikä varsinaisia suunnistusosuuksia. Marssille osallistuvan partion koko on 1-4 henkeä. Marssin aikana on tarjolla vesihuolto rajoitetusti. Ulkopuolinen huolto on kielletty. "

Sotilasmarssi on siintänyt haaveissa tärkeänä etappina.  Vaikka vuoden aikana on tapahtunut paljon, en vielä maaliskuun alussa uskonut juoksevani.  Tuntui, että olen rehkinyt selän hyvinvoinnin eteen parhaani mukaan, mutta se ei ole aivan riittänyt. Lähenevä marssi sai miettimään olisiko vielä jotain tehtävissä.  Päätin kokeilla painonpudotusta. Huhtikuun loppuun mennessä taakka keveni 10kg, erityisesti vyötäröltä, ja sillä oli selkään kohdistuvalle rasitukselle ratkaiseva merkitys. Kyllä minä sen tiesin jo kauan sitten, en vain ollut saanut aikaiseksi. (ks. maan vetovoimasta)

Silti, tuntuu uskomattomalta, että pääsin osallistumaan. 






Tuossa tapahtumassa ja tässä kerran vuodessa kokoontuvassa kokoonpanossa on jotain taianomaista. Voisi ajatella, että ryhmässä jokaisen heikko hetki murentaa menoa ja summana aika määrittyy kunkin huonoimmat hetket huomoiden.

Tänäkin vuonna kävi kuitenkin niin että jokainen meistä oli yhdessä enemmän.

Pokaali mukaan. Yksi kerta olisi voinut olla sattumaa.

Sabaton. Vettä ojasta. Korpimiesten takaa-ajo. Voitto. Ei  kilpailusta tai Korpimiehistä, vaan mielelle.



keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Parasta aikaa

Eräs ihminen sanoi lukeneensa tätä blogia pitkästä aikaa. Ymmärsin hänen tulleen siihen käsitykseen, että selkävaivat kaatoivat juoksijan, ja nyt elämä on ikäänkuin odotusta kakkosluokassa, jos joskus voisi olla kuin ennen. Olen selvästikin onnistunut ilmaisemaan itseäni huonosti.

Onnellista aikaa ei ole se, kun kaikki on helppoa, ihan tuttua ja sujuu ongelmitta.  Päinvastoin.  Liian helppo elämä tekee levottomaksi ja onnettomaksi.

Parasta on se, kun kohtaan ongelmia ja joudun tekemään jotain uutta ja erilaista. Tulen onnelliseksi, kun siedän hankaluutta, ja teen kovasti töitä tilanteen eteen ja silloin tällöin onnistun.

Olin kyllästymässä vanhoihin juoksu-hommiin.  Tavoitteiden asettaminen ja siten liikunta alkoi tuntua väkinäiseltä.  Teki hyvää suistua siltä raiteelta, ja saada uudenlainen näkövinkkeli ja motivaation lähde liikuntaan. Suistumista on vaikea harkiten toteuttaa, koska mukavuudenhalu on väkevä. Usein vasta jälkikäteen huomaa, että se mikä tuntui aluksi ongelmalta olikin tarpeen ja hyvä juttu. Tässä kävi nyt niin.

Lyhyesti sanottuna, olen onnellinen.



tiistai 15. tammikuuta 2019

Hörhöilystä motivaatiota

Ystäväni Perttu, jonka kanssa mm. osallistuimme viime vuonna Etelä-Karjalan Sotilasmarssille, vetää treeni-ryhmää Tamperelaisille Insinööreille.  Ryhmän tavoitteena on osallistua toukokuussa Helsinki City Runiin.

Perttu kysyi, voisinko tulla kertomaan mitä liikunnan harrastaja voi itsestään mitata ja mitä mittaamisesta voi hyötyä.

Jaan tässä maanantaina 14.1.2019 pitämäni  esityksen Powerpoint-slidet, josko niistä olisi jollekulle iloa.
























sunnuntai 30. joulukuuta 2018

2019: tavoitteet ovat kirkkaan häilyviä

Vuodenvaihteessa on tapana miettiä tavoitteita ja suunnitelmia seuraavalle vuodelle. En tiedä onko tuo tapa hyvä tai huono, mutta kuitenkin löysin minäkin itseni tavoitteita miettimästä. Erityisen suunnitelmallinen olen yleensä ollut liikunnan osalta, johon elämän osa-alueeseen tämä blogi rajautuu.

Esimerkiksi reilut kolme kuukautta sitten syyskuussa olen kirjoittanut tällaisen "muistion".


En edes enää muistanut tuon kirjoittamista.

Nyt kun mietin asiaa, tuo ei ole tavoitteeni vaan olen oikeastaan kirjoittanut suunnitelman siltä varalta, että nykyinen motivaation lähde eli selän ongelmat poistuisivat ja yhtäkkiä tarvitsisin jotain muuta tilalle.

Minua ei juuri nyt kutkuttele maratonit, triathlonit tai soutukilpailut. En ole uhrannut sellaiseen ajatustakaan. Ei ole tarvinnut, koska motivaatio liikkua on selän takia muutenkin väkevä.

On innostavaa huomata miten ja mikä oma tekeminen ja tekemättömyys vaikuttavat selän kuntoon. Itseasiassa minulla on vain yksi liikunnallinen tavoite ja motivaatio vuodelle 2019: kyetä liikkumaan. En kaipaa sen päälle toistaiseksi mitään.


perjantai 28. joulukuuta 2018

Vuosi 2018: hommat uusiksi

Keväällä asiat menivät uusiksi kun huomasin että selkä kipeytyy milloin mistäkin puuhasta.



Ja siitä kaikki mielenkiintoinen alkoi.  Huhtikuussa menimme Pertun ja Juhan kanssa katselemaan  Etelä-Karjalan sotilasmarssin meininkejä.  Mutta mitä ihmettä, me voitettiin koko maantiemarssi-sarja. Siitä varsinaiset ihmeet kuitenkin vasta alkoivat.



Kiertopalkinnossa Suomi-konepistoolin lipas!
Maantiemarssi oli kirsikka menneen kakun päälle, ja viimeinen pala sillassa uuteen aikaan ja selän kuntoutus-projektiin.

Selän kanssa on ollut välillä vaikeaa, ja välillä vähemmän vaikeaa.

Kivun ja ahtauma-diagnoosin varsinainen seuraus  on kuitenkin ollut se, että minulla on ollut parempi ja syvempi motivaatio liikkua ja tehdä asioita hyvin. Kun jouduin kesken koiran ulkoilutuksen pysähtymään kivun takia selälleen polun varteen, minun ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, pitäisikö yrittää parantaa tilannetta.




Nyt huomaan yllätyksekseni, että olen liikkunut enemmän kuin aiempina vuosina.

Aloitin helmikuussa ohjatun pilateksen ja sain avuksi personal trainer Matin. Olen Matin johdolla valinnut ja opetellut kuntosalilla tehtävät liikkeet alusta alkaen. Harjoittelen pääosin kehonpainolla, kahvakuulilla ja pienten painojen kanssa.

Päiväni alkaa usein pienellä pilatessessiolla, ja päivän mittaan pidän vetreyttä yllä tarpeen mukaan. Kuntosalilla puuhaan muiden muassa tällaisia asioita:









Asiat menevät huminalla eteenpäin.  Vuoden päättyessä olen virkeämpi ja paremmassa kunnossa kuin yleensä tähän aikaan vuotta.  Yksi pieni hankaluus toi mukanaan monta uutta iloista asiaa.

Guinness World Records 2019

Siedettävää, ja ennätyksellisen ihanaa vuotta 2019! 




perjantai 23. marraskuuta 2018

Maan vetovoimasta

Siltä varalta että jollakulla muullakin joskus olisi selkäkipuja, ajattelin nyt tuoda julki laajamittaisen tutkimukseni tulokset.

Elikkä. Otetaan tämmöiset kolme asiaa:

1. Ihminen, jolla on selkäranka.
2. Maan vetovoima
3. Massan keskipiste

Demonstroin kuvalla.



Jos ihmisen massan keskipiste on  lähellä selkärankaa ja massa ei ole kovin hyytelömäistä, niin se on hyvä homma.

perjantai 9. marraskuuta 2018

Motivoiva mahdoton

Katsotaanpa, osaanko avata tämän.

Olen pitänyt melko todennäköisenä, että ihminen ei ole käynyt kuussa. Jos 50 vuotta vanhalla tekniikalla päästiin kuuhun onnistuneesti monta kertaa, sen pitäisi olla vuoden 2018 kalustolla lastenleikkiä.

Nyt ymmärrän, että meitä ei ehkä olekaan huijattu.

Kuuhun ei menty siksi, että se on mahdollista, vaan siksi että sitä pidettiin mahdottomana.
Kuuhun ei ole menty vuoden 1972 jälkeen, koska se olisi mahdollista.



Kuvan lortti ei tehnyt ensimmäistä triathlon täysmatkaansa, juossut Skotlannin nummilla tai maratonia reppu selässä siksi että se on mahdollista, vaan siksi että se tuntui mahdottomalta.

Suurin esteeni nyt, kun ruikutan kipeästä ala-selästä ja ihmettelen siihen osallista puntarin 118.2 kilon lukemaa, ei siis ole se että arvelisin muutoksen olevan mahdotonta.  Varsinainen haaste on motivoituminen päivittäin  yksinkertaisiin asioihin, jotta pääsisi tavoitteeseen, jonka tietää mahdolliseksi.

Avain paradoksiin on vielä aika-ajoin hukassa, mutta nyt sentään tiedän mitä etsin.