lauantai 3. joulukuuta 2016

Mogwai päivänvaloon

Riiviöt (Gremlins)-elokuvassa vuodelta 1984 Billy-poika saa joululahjaksi söpön pikku olion, Mogwain, ja sen hoito-ohjeet. Tärkein sääntö on "sitä ei saa missään nimessä ruokkia keski-yön jälkeen". Oheinen klippi kertoo, miksi.

Ahmimishäiriön kenties suurin voimavara on salailu. Sama se on varmaan kaikkien ongelmien kanssa.  Sillä surkealla hetkellä, kun jostain syystä olin hereillä yksin puolenyön jälkeen, kukaan ei nähnyt, ja ne nakkipaketti, tuliais-Toblerone, juustokimpale, sinappiputkilo, 10 leipää ja tonnikalapurkki vain olivat siinä.  Viisitoista minuuttia  myöhemmin möngin sänkyyn.




Kuvitellaan, että kärsit ahmimishäiriöstä. Löydät itsesi tuosta yllä kuvatusta tilanteesta: olet sammunut kohtuuttoman ylensyönnin, pöhön ja verensokeriryöpyn  sänkyysi sammuttamana, sitten aamulla yökötykseen, itseinhoon, häpeään ja avuttomuuden tunteeseen heränneenä, mikä helvetti minulla oikein on?

On seuraavien tapahtumien kannalta ratkaiseva hetki. Esitätkö, että kaikki on ok? 


Lopputuloksena inhoat itseäsi, aamiaista et pysty syömään, yököttää, lounaskin jää väliin ja päivälliselläkin pitää syödä vähän kevyemmin että eiliset kalorit saa säästetyksi, salailukin on raskasta, vituttaa. Illalla toistuu sama kuin eilen, mutta kovempana. Sama seuraavana aamuna. Mutta kaikille esität, että kaikki on ok. Häpeät itseäsi päivä päivältä enemmän.

Vai kerrotko herättyäsi vaimollesi, ystävällesi, facebookille tai blogillesi miten kävi? Minulla on ongelma.

Tullaan Mogwain hoidon toiseen sääntöön: 
"se ei saa joutua kirkkaaseen valoon, ei etenkään päivänvaloon, missä se voi kuolla. "

Keskiviikkona 23.11 kävin Nurmelan Juhan aloitteesta Lohjan Diabetesyhdistyksen tilaisuudessa puhumassa ahmimishäiriöstäni ja sen hallinnasta.



Etukäteen pelotti hirveästi mutta minusta tuntui että se on tehtävä.  Kokemus oli mullistava. Jo valmistellessani materiaalia esitystä varten opin paljon. Opin paljon mm. ahmimishäiriön syntyolosuhteista sekä niistä asioista, jotka ovat auttaneen sen kahlitsemisessa. 

Jouduin avaamaan omat salailun verhoni täydellisesti. Suorastaan tunsin kuinka oma ongelmani kärventyi, kun se joutui kirkkaaseen valoon.

Lohjalla eräs kuulijoista kertoi ettei ole ikinä aikaisemmin kertonut omasta syömishäiriöstään kellekään.

Nyt kun on kulunut kaksi viikkoa tuosta Lohjan mullistuksesta, olen tajunnut vielä yhden asian.  Olen haastanut itseäni fyysisesti, mutta miksi en uskalla haastaa itseäni sosiaalisesti. Mitä oikeastaan pelkään? 

Mitä väliä, vaikka olenkin sosiaalisesti kömpelö ja todennäköisesti sanon jotain naurettavaa. Minua ei hävetä syömishäiriöni eikä siitä puhuminen. Montaa muuta ihmistä vielä hävettää.

Jos sinulla on jokin yleisö, joka on kiinnostunut kuulemaan syömishäiriöstä ja sen kanssa selviämisestä, ota yhteyttä: jussi@fatventure.com

4 kommenttia:

  1. Olen niin alhaalla että en edes tajua hävetä yöllisiä ahmimissessioita... Yleensä koitan pitää itseni kurissa pitämällä jääkaapin mahdollisimman tyhjänä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tilataan perheen viikon ruuat Prisman Kauppakassi-palvelusta. Tavallaan sama juttu. Ei ole tarvetta hommata kesken viikon jääkaappiin mitään nopeasti syötävää. Vaikka homma onkin nyt hallinnassa, kyllä tämä tosiaan on vähän niinkuin shakkia pelaisi. Siirtoja on mietittävä etukäteen. Tsemppiä sulle :)

      Poista
  2. Onko mahdollista ahmimishäiriössä päättää mitä syö? Eli söisi tuhdin proteiinisetin, josta tulee kylläiseksi, mutta josta ei ole juurikaan haittaa..

    Oma yöspöttelyni on sitä että syö illalla hieman liian kevyesti tai aterian ja nukkumaanmenon välillä on liikaa aikaa(jos olisi mennyt aiemmin nukkuun niin olisi pystynyt nukkuun ongelmitta) ja sitten yöllä iskee kalvava nälkä, ei pysty nukkuun ennenkuin tulee kylläiseksi. Ei tekisi mieli syödä, mutta kun ei vihtis maata valveilla, nälästä kärvistellen. Tämä onnistuu parhaiten lämpimällä proteiiniruualla. Jos sellaista ei ole saatavilla, niin hiilariruualla nälkä tyydyttyy vasta ähkyssä, eli kun vatsa on ahdettu fyysisesti täyteen. Mun tapauksessa samaa on tuo ylensyönti, vaikka sinällään ei tekisi yhtään mieli, Tiedän toki ettei kalvava nälkä ole todellinene tunne, koska ihan niin nälissään siinä ei pitäisi olla. Nykyään tuo on aika harvinaista, koska olen ajanut sisään tietyt rutiinit ja varotoimenpiteet sen välttämiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa muiden puolesta, mutta itse en sillä hetkellä ole oikein millään lailla ratissa jos tuo häiriösyöminen alkaa. Se voi silloin hyvin alkaa jollain "sallitulla", mutta ei lopu siihen. Jälkikäteen se tuntuukin äärettömän tyhmältä, että ei pysty hallitsemaan edes omia käsiään ettei ne kahmisi sitä ruokaa suuhun.

      MUTTA! Etukäteen voi vaikuttaa hyvin monella tavalla, ja nimenomaan rutiinien kautta. Itselleni tärkeimpiä:

      - säännöllinen syöminen, luokkaa 6 kertaa päivää. (Tällä systeemillä olen jopa pystynyt joskus ylläpitämään miinuskaloreita jonkin aikaa. )
      - nukkumaanmeno samaan aikaan muun perheen kanssa. Tai jos olen yksin, nukkumaan kun järkevä "tekeminen" loppuu.
      - ei alkoholia
      - säännöllinen liikunta. Vaikuttaa itselläni ratkaisevasti mieliaan, varmaan ihan konkreettisesti hormonien kautta.
      - sosiaaliset kontaktit.

      On muitakin asioita kuten itsellä jokailtainen isomassainen mutta kaloriton tomaatti-voimakas-chili-jokuproteeini -keitto, mutta perusasiana nämä viisi juttua tukevat toisiaan itselläni. Ja jos pidän niistä huolen, niin enpä ole tainnut sellaisena jaksona ikinä ahmia. Tai no parempi olla sanomatta ei-ikinä, mutta en ainakaan haitaksi asti.

      Poista