sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Ahmimishäiriö, aina valmiina

Eilen oli painonhallinnallisesti vahvaa tekemistä ihan
iltaan asti. Ostin elokuviinkin vain 1.5 litraa C+Magnesium vissyä. Hyvä poika!

Ainostaan elokuvissa mätin puolikiloa irtokarkkia. Kotiin tultuani söin muulta perheeltä ylijääneet kaksi jättiannosta intialaista takeaway ruokaa. Iloisen jälleennäkemisen syömishäiriöni kanssa kruunasi se, että sulatin komediaelokuvaa katsomaan kokoontuneelta  perheeltä salaa chili-tomaatti-keittooni pussillisen edam-juustoraastetta. Söin siis myöhään illalla arviolta noin 5000-6000 kcal. Se vastaa  esimerkiksi noin viittä Hesburgerin megahampurilaista.

Tänä aamuna olen hakannut itseäni henkisesti. Heikko paska on se, joka pilaa viikkojen ja kuukausien työn vain siksi että on ollut vähän flunssainen olo ja arjen rutiinit ovat horjuneet.  Viikon mittaan kuitenkin on käynyt niin, että oirehtiminen ja aaltoliike on lisääntynyt.

Toisaalta, tekee hyvää tuntea itsensä eikä luulla tulleensa muuksi. Bedman lurkkii sisälläni aina valmiina ja tarttuu hanakasti jokaiseen oljenkorteen ruokkiakseen syömishäiriöni hallitsemattomaan rehotukseen.

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä kovasti! Saman kanssa kamppailevana en voi kun lähettää sympatiat sinne päin. Tiedän kokemuksesta, kuinka paha henkinen ja fyysinen krapula kohtauksesta tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen havainnut, että jälkihoitona julkinen ripittäytyminen on hyvä asia. Jos jatkaa salahommia, niin asia vain kärjistyy kärjistymistään.

      Poista
  2. Terve. Oletko seurannut kolesterooli/verensokeri ym arvojasi painonpudotuksen ja kunnon paranemisen aikana?

    Kyllä on kovin tutun kuuloinen tuo kuvailemasi ahmimiskohtaus ja sitä seuraava @#=tutus.

    Samaa tapahtuu myös täällä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verensokeri oli tämän blogin ja muutoksen aloitushetkellä vuoden 2009 lopussa sillä tasolla, että jos olisi siellä pysynyt olisi varmaankin aloitetettu lääkitys. Nykyään se on hyvä, mutta varmastikin yhä edelleen saisin sen kohtuu nopeasti rikottua.

      Kolestroli jne. arvot ovat aina olleetkin ok. Noin kerran vuodessa ne on tullut mitattua.

      Poista