sunnuntai 3. tammikuuta 2016

2016: Läskimaija Final Season

Kuluneiden kahden kuukauden aikana olen saanut jälleen kokea, kuinka heikko loitsu on.  Ei siihen tarvittu kuin joulua edeltävä kuukausi, sen sotkemat ruokailutottumukset, tyräkriisi ja sairaala,  joulu ja uusivuosi.

Painoni oli lokakuussa 97,5kg. Tänään 104,55 kg.

Olennaista kuitenkin on, että motivaatio kunnon ylläpitoon on romahtanut ja muutenkin mietin mitä järkeä missään on.  Olen ajautumassa viime kesäkuussa kuvaamaani pahanolon vorteksiin.

Tänä aamuna repäisin auki  Rovaniemen Kahvipaahtimon Tuomaksen minulle lähettämän Vantaan maratonin juhlakahveepaketin. Join vajaan litran Morpheus-pavuista paahdettua kahvia ja tein päätöksen.



"This is your last chance. After this, there is no turning back. You take the blue pill—the story ends, you wake up in your bed and believe whatever you want to believe. You take the red pill—you stay in Wonderland, and I show you how deep the rabbit hole goes. Remember: all I'm offering is the truth. Nothing more." // Red pill and blue pill - Wikipedia



Mikäli jatkan samaan tapaan kuin viimeiset kaksi kuukautta, lihon kuukausittain reilut 2.5 kiloa ja painan vuoden 2016 päätteeksi 132,16 kiloa. Oloni on kokonaisvaltaisen surkea.

Jos sen sijaan havahdun nyt, painan ensi elokuussa 88 kiloa. Tunnen itseni todella vahvaksi ja energiseksi sekä henkisesti että fyysisesti. Vuoden päätteeksi murtaudun matriisista.

Tämä on se vuosi, jonka aikana otan punaisen pillerin.

Aloitan matkan kuuden viikon mittaisella alkusysäyksellä saadakseni kelkan oikeille raiteille.

Tervetuloa mukaan! Myydään kesälomamatka - keskellä talvea.


6 kommenttia:

  1. Hmm, 88...
    ..voisin tulla mukaan tuohon.

    Samansuuntaisia on tapahtunut itselläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonii! Tästä se taas lähtee. Selkeesti helpottaa kun ei oo yksin liikenteessä!

      Poista
  2. Moi. Oliko niin, että tämä alkusysäys kohti oikeaa suuntaa tapahtuu sulla, ateriakorvikkeilla? Vai matkaatko normi ruoalla..
    Voisin liittyä joukkoon. Alkupiste sijaitsee noin 121 kohdilla... Päätepisteestä ei tarkkaa ajatusta mutta alle 95 kohdilla vois olla hyvä. . .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro! Syön ihan tavallista ruokaa. Syömisissä päätavoite on syödä niin, ettei synny ahmimistarvetta - siis hyvin säännöllisesti. Ahmiminen on minulle painonkertymisen pääsyy ja minulla ahmimiskohtaukset iskevät erityisesti iltaisin. Noihin iltahetkiin minulla on nyt säännööllisen syömisen lisäksi muutama täsmä ase vähäkalorista ruokaa kuten tomaattimurska-chili-savunaga-keittoa tai raakaa keräkaalia.

      Tyypillinen päivä arkipäivänä on about tällainen (esimerkiksi)

      1) aamupala noin klo 7-8:
      - rahkajogurtti (Esim. Ehrman jogurttirahka, 0,9% 250) + runsaasti kahvia

      * ennen lounasta lyhyt liikunta noin 10-15 min

      2) lounas noin klo 12

      - hyvin usein paistinpannulle kaalia, paprikaa, herkkusieni, kolme kananmunaa, feta-olivii paketista puoleta. Savunagaa lisäksi.
      - kahvia

      * kahdelta lyhyt liikunta noin 10-15 min

      3) välipala noin klo 14
      - kahvia
      - rahkajogurtti

      4) päivällinen noin klo 1630
      - täyttävä normaali kunnon päivällinen
      - kahvia

      * liikunta 30-60 min

      5) illalla 20-24

      - 2* tomaattimurskapurkki kattilaan, runsaasti savunagaa
      - rouskuteltavaksi keiton päälle kaalia
      - juon 1.5 litraa kivennäisvettä

      Yöuni 7-8h.

      Taiteen sääntöjen mukaan saisi olla vielä yksi välipala aamiaisen ja lounaan välissä eli yhteensä kuusi ruokailua päivässä mutta syön mieluummin vähän reilumman lounaan.

      Tällä syömisellä paino tippuu minulla hyvää tahtia. Minulla on paljon vähemmän ahmimishalua kuin normaalisti ja en koe menettäväni mitään kun en syö.

      Kirjoitan tästä tarkemmin blogiin tarkemmin lähipäivinä.

      Tsemppiä projektiisi, kirjoitahan kuulumisia!

      Poista
  3. Tsemppiä punaisen tabun viitoittamalle matkalle! Päätös on jo iso askel.

    VastaaPoista