perjantai 28. heinäkuuta 2017

Rinkkamaratonin hyötykuorma - apurinkka.fi

Olen nyt kahdeksannella viikolla.  "Pienen pavun kokoisen alkion suu ja sieraimet ovat jo alkaneet muodostua. Pää ja sydän ovat suuria muuhun vartaloon verrattuna." (Vau.fi - 8. raskausviikko)

Toisinsanottuna olen edennyt harjoitusohjelmassa hyvin. Kunto nousee kovaa vauhtia mutta tällä hetkellä tiedän vasta vain päässä ja sydämessä, että voin.

Voin juosta lauantaina 14.10. uuden Guinnesin ennätyksen maratonille 80 paunan (36.3kg) rinkan kanssa, kovempaa kuin British Royal Marines kommando Michael Barker. Michael paransi ennätyksen 5 tuntiin 43 minuuttin 24 sekunttiin viime vuonna Lontoon maratonilla.

Voin, koska keho seuraa päätä, ja pää seuraa sydäntä. Siksi uskon, että yhdessä voimme onnistua myös projektin toisessa osassa, Apurinkka-maratonissa. (http://www.apurinkka.fi/)

www.apurinkka.fi

Apurinkka-maratonin tavoitteena on kerätä 8540 euroa,  4270 kpl kahden euron kolikkoa Suomen Punaisen Ristin Katastrofirahastoon. 4270 kolikkoa painaa saman verran kuin ennätysyrityksessä kantamani  rinkka.

Uskon, että yhdessä saamme täyteen kokonaisen rinkallisen apua, jonka SPR jakaa sinne missä sitä eniten tarvitaan.  Ulkomailla Katastrofirahastosta autetaan mm. aseellisista konflikteista ja luonnonkatastrofeista kärsiviä. Kotimaassa Katastrofirahasto auttaa mm. tulipaloissa äkillisesti kotinsa menettäneitä ja tukee Vapaaehtoista Pelastuspalvelua etsintöjen järjestämisessä.

Haluan auttaa, ja tulen tekemään aivan kaikkeni että rinkka saadaan tasan täyteen apua.

Nyt on niin, että tarvitsen apuasi! Pyydän, että mietit hetken haluatko sinä auttaa ja lahjoittaa esimerkiksi 2 euroa.

Olen yrittänyt tehdä Apurinkkaan lahjoittamisesta niin helppoa, että sen ei pitäisi viedä paria minuuttia pidempään. Apurinkka-sivulla kerrot summan, nimesi ja sähköpostiosoitteesi vain halutessasi, ja sitten siirryt verkkopankkiin Lahjoita-napista. Kun palaat verkkopankista, rinkan lahjoitussumma on kasvanut. » Siirry Apurinkka.fi:hin lahjoittamaan.

Jos haluat, saat nimesi näkyviin Apurinkka.fi-sivustolle ja harjoittelussa käyttämääni treenipaitaan. Jos sinulla on yritys, urheiluseura, yhdistys tai muu organisaatio jolla on logo ja webbisivu, ne saadaan myös näkyville. Yritysten toivon itse käyttävän harkintaa, minkä suuruinen lahjoitus on järkevä. Sen voin luvata, että tulen pitämään kovaa meteliä niiden yritysten/yhdistysten puolesta, jotka ovat hankkeessa mukana.

» Olen tehnyt maratonille sivuston osoitteeseen http://www.apurinkka.fi/. Kun lahjoitat sivuston kautta, olet mukana Apurinkan täyttämisessä.

ps. tilaan ensimmäisen treenipaidan 1.8.2017, jotta se kerkeää päälleni Helsinki City Maratoniin. Jos haluat nimesi siihen, lahjoita  viimeistään tiistaina 1.8. Painatan uuden paidan vielä ennen ennätysyritystä.