Paljon hyvää munkkia!

// Läskimaijalla on nyt Facebook-sivu. Löydät sen täältä!

Erinäiset taudit ja rasitusvammat on voitettu. Kevätaurinko möllöttelee taivaalla päivä päivältä kuumempana huutaen "Ulkoile!". Viimeisen parin viikon aikana olen hiljalleen alkanut totuttamaan jalkoja juoksuun.

Maanantaina täytin 40 vuotta. Juhlistin merkkipäivää heräämällä vähän ennen kuutta, pakkaamalla juomarepun ja lähtemällä juoksemaan munkkikahveille kohti Pyynikin näkötornia. Osuin Rajasalmen sillalle hieman auringonnousun jälkeen. Sekä maisemat että  tunne sisällä rinnassa olivat täydelliset.

Sillan kahvilasta leijaili sieraimiin tuoreen kahvin tuoksu.  Siitä tuli mieleen selässä roikkuva juomareppu. Päätin nauttia kunnon siemaisut Gatorade-juomaa. Juomarepun putki oli kuitenkin umpijäässä, ja sulatusyrityksistä huolimatta juomat jäivät reppuun.

Juoksentelin sitten juomatta ja syömättä loppumatkan keväisessä auringonpaisteessa kohti näkötornia ja kahvilaa. Kahvilan edessä odottivat yllätyksekseni Vaimo ja Jason. Munkki kannettiin naaman eteen höyryävän kuumana. Se, ja Rio Cola maistuivat aivan pökerryttävän hyvältä.

Kun läksin jatkamaan matkaa näkötornilta takaisin kotiin päin, huomasin oikean nilkan sisäsyrjällä nopeaan tahtiin lisääntyvää rasitusta, ja päätin sitten varmuuden vuoksi pääosin kävelllä loppumatkan. Matkaa tuli mittariin  jotakuinkin tasan 40km. Kyllä jäi hyvä olo koko päiväksi.

Ja nilkkakin alkaa jo olla likimain kunnossa parin päivän hoidon jälkeen.

Jason aloitti avantouintiharrastuksen jo alkutalvesta, ja nyt henkiset olosuhteet olivat täydelliset sille, että tilaisuuden tullen uskaltauduin eilen mukaan Rauhanniemen kansankylpylään.

Paikka on hämmästyttävä. Parkkipaikalta tutkailtuna niemenkärjessä sijaitsevat kansankylpylän keltaiset rakennukset näyttävät aivan normaaleilta. Mutta kun rakennuksen kulman taakse astuu, siirtyy aivan kuin toiseen maailmaan.

Höyryävät ihmiset seisovat tai istuvat tyytyväisen näköisinä uimahoususillaan pihalla lumihangessa, joillakin on päässään pipo, joillakin tossut. Nenään leijailee saunan ja makkaran tuoksu. Ilmassa väreilee rauhallisuus ja kiirettömyys.

Yritin määrätietoisesti rakentaa paniikkia, mutta ei se näissä olosuhteissa kyllä mitenkään onnistunut. Ei edes avantoon ensimmäistä kertaa kävellessä. Etukäteen kuvittelin, että veteenkastautumista voisi jotenkin hyvinkin tarkkaan jälkikäteen kuvailla ja sillä fiilistellä, mutta ei se oikeastaan ollutkaan se varsinainen juttu. Vähän niinkuin wasabin kanssa, varsinainen hyvänolon tunne tulee aaltoina, jälkikäteen. Tuntui siltä, että aina uuden avannossa käynnin yhteydessä nämä hyvänolon aallot ikäänkuin vain keräsivät voimaa ja kasvoivat.

Yhtä asiaa pystyn kuitenkin etäisesti kuvailemaan, ainakin mieslukijoille. Avannosta nousun jälkeen tuntuu  nimittäin siltä, kuin kivekset supistuisivat ja  romahtaisivat punaisen jättiläisen tavoin valkoiseksi olemattoman pieneksi kvarkiksi, ja sitten häviäisivät kosmisen pihahduksen myötä lopullisesti. Tätä tunnetta lukuunottamatta olo tuntuu jo noin kymmen askelta avannosta nousun jälkeen kokonaisvaltaisen lämpimältä.

Kvarkki-varauksella suosittelen avantouintia lämpimästi. Itse ainakin menen uudestaan!


Postimies toi pääsiäiseksi läjän lukemista.  Kirjoittelen näistä myöhemmin mitä mieleen jäi.

Syökää mämmiä ja juoskaa!

Veitsen terällä

... on Skotlannin juoksu nyt. Edelliset kolme viikkoa meni kantapäätä potiessa, ja juuri kun sunnuntaina arvioin että nyt sillä voisi alkaa varovasti juosta, iski jo vuoden toinen flunssa. Tämä viikko menee tässä.
Tulee siis näillä näkymin kuukausi juoksutonta aikaa juuri siihen kohtaan, jossa olisi oikeasti pitänyt kelata 70-100 kilometrisisiä viikkoja ja kaikkien aikojen huippukuntoon.

Sen sijaan olenkin nyt siis rapakunnossa.

Ja vaikka olen uintia ja sisäpyöräilyä tehnytkin reilut kymmenisen tuntia per viikko, niin juoksukunto on  kyllä varmasti ihan kuralla jahka nyt edes joskus koiville pääsen.

 Parhaimmillaankin kerkeän saada ehkä ennen Skotlantia alle 40-70-90 km viikot, ja sitten lepoa.

En nyt kyllä luovuttamassa ole, mutta näin kevyellä valmistautumisella on odotettavissa ihan oikea elämys, tai ehkä pikemminkin kuolemus.

Kaksi viikkoa allastelakalla

Kaksi viikkoa sitten juoksin Sorvassa ensimmäisen niukasti ultrajuoksun puolelle menevän hölkän. Ja niinhän siinä kävi, että aktivoin siinä loppumatkasta jonkinlaisen rasitusvamman vasempaan jalkaterään, -ja erityisesti kantapäähän. Ao. kinttu oli oireillut jo pari viikkoa aiemmin koska juoksumäärät olivat rajusti yhtäkkiä nousseet (tammikuussa 268km), mutta kunnon hölmöläisen tapaan ajattelin sen jo kestävän.

Kävin juoksun jälkeen hierojalla, ja siinä piipahti nopeasti fysioterapeuttikin ja pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa kinesioteippejä. Olin oikeastaan melko yllättynyt, kun heti teippauksen jälkeen hierontapöydältä poistuessa huomasin, että ihan kaikken terävin kärki oli kivusta poistunut. (ks. video plantaarifaskiitin kinesioteippaus) 

Ehkä todennäköisimmin kyseessä voisi nyt siis olla plantaarifaskiitti. Voi se tietty olla jonkinlainen pikkuriikkinen rasitusmurtumakin, mutta mistä noita tietää. Lepohan se kaikkeen lääke on, ja mitään kipsauksia sun muita juttuja noihin ei tehdä.

Mutta ei mitään pahaa, ettei hyvääkin. Olen uinut tässä viimeisen kahden viikon aikana reilut 23 kilometriä, useampia yli 3km pätkiä ja kerran 5km. Ja yhteensä enemmän kuin koskaan.

Ja jotain taikaa nuo pitkät uintisiivut ovat tehneet. Siinä parin tunnin uinnin viimeisen 30 minuutin aikana kaikki toimet tuntuvat muuttuvan jotenkin täysin automaattiseksi, hengityksen kaltaiseksi hommaksi. Siten, että itsensä kokee vain lipumassa rauhallisesti jossain gondolissa matkustajana eteenpäin ilman raskasta työntekoa.  Hetkellisesti kävi mielessä, että kääntyyköhän tämä  uiskentelu ihmisellä jotenkin automaattisesti ajanmittaan total immersion -uinnin suuntaan.


... mutta pientä paniikkia tämä parin viikon juoksemattomuus on kuitenkin jo nostanut pintaan, koska tuossa plantaarifaskiitin tapauksessa puhutaan ainakin interwebin luotettavissa tietolähteissä usein kuukausien parantumisajasta. Skotlanti ja 86 km Hoka Highland Fling -juoksu lähestyy vääjämättä ja iskee päälle 23.4. Ja sitä ennen pitäisi ehkä keretä vähän juostakin.


... vaan eipä hätiä mitiä, minulla on käyttössäni ainakin kaksi salaista asetta.  Ensinnäkin, olen kerännyt viimeisen parin kuukauden aikana useita kiloja lisää painoa. Osa on ehkä lihastakin, mutta on tässä kuitenkin ainakin ehkä viitisen kiloa "helpohkosti" tiputettavissa ennen Skotlantia. Se vie jo reilusti iskua pois jalalta, juostessahan iskun kilovoima kolminkertaistuu kuulemma.  Ja lisäksi toisekseen eilen huomasin, että koipi kestää ihan hyvin jo sisäpyöräilyä.

Näillä keinoin uskon saavani pula-tilanteesta niskaotteen kuten tuo reipas sukulainen omasta riivaajastaan oheisessa  kriisinhallintatekniikkavideossa.


ps. Ensi viikon alussa varmaan Endomondo -julkaisee Ultimate ENDOrser -kisan tulokset. Siinä taisi tulla meitin Suomen joukkueelle voitto jäsenmäärässä. Joka tarkoittaa sitä, että se pittää jollain keinoa lunastaa lupaus shortsi-juoksusta jääradalla. Ehkä päädyn samassa yhteydessä menettämään avantouinti-neitsyydenkin...