sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Viimeiset 30 päivää

Lento New Yorkiin lähtee 3.6 klo 14:30. Siihen on nyt  30 päivää.

On syytä kirjoittaa Operaatio-johdolle lyhyt tilannekatsaus.

Treenit joulukuulta alkaen, kilometriä.
Uinti (1.9km)  on todennäköisesti parantunut  aimo harppauksen. Potkut suuntautuvat nyt enemmän oikeaan suuntaan kuin aikaisemmin, vievät eteenpäin. Muutenkin uintiasento ja tekniikka on kehittynyt arviolta siten, että pääsen samalla vaivalla hiukan reippaampaa vauhtia kuin aiemmin. Märkäpuvun kanssa erot aikaisempaan ovat kuitenkin huomattavasti pienempiä. Märkäpuku antaa paljon anteeksi. Esimerkiksi jalat kelluvat vaakatasoon ilman potkujakin .

Silti tuntuu että uinnin suhteen  Operaatio: Kotkanpesän vaatima tavoiteparannus, 5:09 minuuttia  (43:09 -> 38:00), verrattuna Joroisiin ja Finntriathloniin viime vuonna  on tehtävissä.  Eagleman uidaan kuitenkin merivedessä ja suistoalueella. Lukemani perusteella tuulisina päivinä siellä on voimakkaita tyrskyjä, virtauksia ja erittäin hankala uida. Mutta sittenpä se on sama kaikille.

Pyöräily (90km) on arvoitus ja jännittää.  Treenattu on, mutta vauhdista ei ole oikein päässyt kunnolla ottamaan selvää. Tänään olisi ohjelmassa sen sorttista pyörätreeniä että siitä voisi ehkä jotain johtopäätöksiä vetääkin, mutta kuitenkaan ei. Koska täällä ei ole kesä. Päivän korkeimmat lukemat näyttävät asettuvan pariin asteeseen, ja ensi tiistaille oli luvassa vielä kolme lumipisaraa. Sinä yhtenä päivänä
Sää tänään Nokialla
pari viikkoa sitten kun pääsi polkemaan shortseissa ja kesätunnelmassa niin vauhdit olivat peruskuntoponnistuksella viime vuoden huippuvauhtitasolla. Mutta tuolla koleassa säässä ja talvikamppeet päällä ei kyllä saa menosta oikein mitään käsitystä. Itseasiassa saatan tänäänkin tehdä tuon pyörätreenin sisällä.

Se nyt on kuitenkin selvää, että nykykalustolla en aivan varmasti pääse yli 36 km /h tavoitekeskinopeuteen.

Asiaan on kuitenkin todennäköisesti tulossa parannusta lähiviikkoina. Hyvät kisakiekot ja erityisesti levykiekon lumoava suhina voi hyvinkin tuoda tarvittavan lisäbuustin.... maltan tuskin odottaa hyvien uutisten varmistumista ja siitä kertomista.

Juoksu (puolimaraton) on hanskassa. Tavoiteaika 1:49:00 on käsissä, vaikka siinä on 17:55 minuuttia  parannusta verrattuna viime vuoden Joroisten aikaan.  Painonpudotus on helpottanut juoksua niin paljon, että se on aivan eri laji kuin aiemmin.

.... siis  jos olosuhteet olisivat  inhimilliset. Mutta,  ei ole ja siksi juoksu jännittää oikeastaan kaikkein eniten ....

Sää kisapaikalla kuukauden kuluttua (AccuWeather.com)
Sää ja kuumuus on ennalta sellainen mörkö, etten  saa sitä millään pysymään sängyn alla.  Minun menoni romahtaa yleensä aivan totaalisesti kun lämpöasteita on yli 20.

Ennuste Cambridge, Maryland, USA näyttää tältä. Ja tässä ei ole tapahtunut viikkoihin mitään muutoksia. Tällaista siellä vaan on.

Pidin sitä vielä alkuvuodesta vähän vitsinä mutta kun täällä ollaan vielä melkein pakkaslukemissa, niin kyllä tuohon kuumuuteen ja hikoiluun on ihan pakko totutella keinotekoisesti etukäteen. Traineri saunaan siis! Onneksi tähän kuumuuteen totutteluun löytyy ihan  testattua faktaa, joten kai se on tehtävissä.  ( Heatacclimatization. In: Encyclopedia of Sports Medicine and Science)

Painon kehitys viikottain
Paino on pudonnut suunnitelman mukaisesti. Tuossa vajaa pari kuukautta sitten se lähti karkaamaan - tai oikeastaan tarkoituksella lisäsin syömisiä koska alkoi tuntua että en jaksa jumpata itsestäni irti ihan sitä mitä pitää.

Mutta nyt viimeisen reilun kuukauden aikana olen jo taas melkein palannut käyrälle. En meinaa uskoa todeksi.  Painan nyt jo n. 13kg vähemmän kuin joulukuussa projektin alussa reilut 4 kuukautta sitten.

Kaikenkaikkiaan ja yhteensä taidan ollla aikataulussa eri asioiden suhteen siinä määrin kuin se nyt on mahdollista. Etukäteen sitä on hankala aina uskoa, voi vain kuvitella.

NYT vielä 30 päivää.