sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Reset, 189 päivää.


 Tiijättekö sen pikkuriikkisen kolosen monen elektroonillisen laitteen peräpäässä, alla taikka jossain muualla piilossa, josta tuttu nörttipoika tai -tyttö tai muu henkilö pyytää painamaan kun se laite alkaa prakaamaan. Mutta milläpä halavatulla siitä sitten  painaa, kun useimmiten se "nappula" on ensinnäkin pirun hyvin piilossa ja sitten kun sen löytää niin siihen käsiksi pääseminen vaatii jonkin aivan erityislaatuisen esimerkiksi pentagrammin muotoon taitellun paperiklipsin. No sitten, kun siitä onnistuu painamaan niin kone vilkkuu onnellisena, ja useimmiten sen pienet piisirut ovat tyhjentyneet bittipölystä ja  taas se käy ja kukkuu hyvin ja ihanasti.

// the reset button clears the memory and reboots the machine forcibly.  This button can cause data corruption so this button often doesn't exist on many machines. Usually, in computers and other electronic devices, it is present as a small button, possibly recessed into the case or only accessible by a pin or similar thin object, to prevent it being pressed accidentally. Wikipedia / reset button

Minulle kävi tuossa eilen niin onnellisesti, että kävin Pomarkussa Jasonin kanssa juoksemassa maratonin ja löysin sieltä reitin varrelta jo kuukausia hukassa olleen sopivasti taitellun reset-työkalu-paperiklipsuttimen.

Tai siis en juossut sitä, vaan ns. keskeytin. Voisin mahdollisesti ja hyvinkin todennäköisesti  perustella keskeytyksen  itselleni ja ehkä muillekin  järkisyin mitä erikoisimmin flunssa, päänsärky ja manflu-perustein ja ehkä jopa vedota orastavaan ylikuntoon, sekä tulevien tavoitteiden vaarantamiseen.

Mutta totuus on, että sain tuosta marareissusta kaiken sen mitä sillä oli minulle annettavaa. Ja se oli lauantai-retki Jasonin kaa.

Reset painikkeen painalluksen jälkeen vallitsevassa henkisesti vapaassa olotilassa laitteistoni indikoi:
 
- maratonin  läpäisy asiana ei aiheuta enää poltetta sydämessä. En osaa, harmikseni, lainkaan samaistua sarjamaratoonareihin.
- koen tällä hetkellä aikoinaan vuodelle 2015 tavoitteeksi asettamani Mont Blanc / UTMB -juoksun lähinnä ahdistavana. Se ei vedä puoleensa. Olisi toki kiva kiivetä sinne huipulle ja fiilistellä maisemia, mutta voins en tehdä muutenkin.
- kun nyt olen omassa mielessä pari kertaa "ylittänyt" itseni juoksutatapahtumissa ja mennyt jonkin rajan taa, niin ainakin nyt tilanne on se että en ole kiinnostunut siitä mitä tämän nimeomaisen rajan takana on... ja jotenkin, tuo on minusta ultrajuoksentelukiinnostuksen elinehto.

Niinpä poistin blogin otsikosta nyt "... Goes Ultra" lopun, ja kuvauksesta UTMB-tavoitteen.

Onhan tässä resetin jälkeisessä tilassa hieman pelottavaakin olla, mutta näin se nyt vain on.  Voi olla, että tilanne muuttuu. Voi olla, että aivokemia on vain solmussa ja pian sieltä pulppuaa aivan toisenlaisia ajatuksia.
Näytön taustakuvani.

Mutta nyt tilanne on tämä. Painan reset-nappia uudelleen 189 päivän kuluttua, tai sanotaanko vaikka 200 päivän kuluttua. Silloin IRONMAN 70.3 Eagleman on tehty ja takana.

Minua motivoi, sanotaanko nyt vaikka aivan SIKANA alkava 6kk Eagleman-projekti ja siihen liittyvä elämäni ensimmäinen kokemus valmennettavana olemisesta.

Saan varmaankin ensi viikolla ensimmäisen treeniohjelman, joulukuulle, ja arvatenkin siinä käydään ensimmäiseksi heti rajusti OHJATUN LUUMUILUN kimppuun. Varmaankin siinä on erinäisiä motivoivia ja innostavia jumppia myös, mutta olettaisin että aktiivinen palauttelu ja ylimenokausi on teema.

Sitoudun jumppien osalta nyt Eaglemaniin ja vain siihen.  Varmaan paljon muutakin tulee tehtyä ja käytyä, mutta niitä en ota sellaisiksi tehväviksi päässäni.

Seuraavaan reset-napin painallukseen asti, katsotaan sitten mihin asentoon synapsit napsuvat.