torstai 14. marraskuuta 2013

Kehityskeskustelu

Kuule Läskimaija, miks sä aloit kirjoittaa tätä blogia?

Kun  tyytymättömyys itseeni tursahti napatyrän lisäksi totaalisesti pintaan marraskuussa 2009 ja aloin kirjoitella tätä blogia, en pitkään aikaan kertonut siitä kellekään mitään. Senkin jälkeen kun muutamaa kuukautta myöhemmin olin jotenkin puolivahingossa (ja puoliksi halusta näyttää että miten hienosti olen onnistunut)  lipsauttanut linkin puolisolleni ja sitten muutamalle ystävälleni, oli kantava ideani seuraava:

Läskimaija on sukupuoleton raskaasti ylipainoinen keski-ikäinen ihminen. Ei mies tai nainen, ei mistään kotoisin. Se olin minä, mutta samalla kuka tahansa. Ajatukseni oli se, että en halua tuoda itseäni ihmisenä esille, en hakea blogista egoboostia vaan tarjota kelle tahansa mahdollisuuden hypätä ikäänkuin siihen Läskimaijan kehoon ja mieleen. Sain siitä ajatuksesta hirveästi voimaa.

No mikset sä sitten tehnyt niin?

Jossain lähestyttäessä kevättalvea 2011 asiat ovat kuitenkin alkaneet muuttua, ja olen alkanut tuoda itseäni enemmän esiin. Pakko ajatella, että olen saanut tyydytystä siitä että olen saanut positiivista huomiota. Lisää, lisää, lisää!  huutaa narsisti. Kirjoitin aiemmin juttuja, jotka eivät menneet niin suoraan itseeni kuten vaikka tämä, tämä ja vielä tavallaan tämäkin - voisi voisi olla kuka tahansa.. Yhtäkkiä huomasin alkaneeni tuoda itseäni enemmän juttuihin mukaan. Pariin ensimmäiseen vuoteen en tarkoituksella laittanut blogiin yhtään kuvaa itsestäni, koska se en ole minä, vaikka olenkin.   No, sitten aloin jossain kohtaa näkyä kuvissakin. Lopullisesti mopo karkasi luultavasti siinä vaiheessa, kun tammikuussa 2013 oli Endomondo-palvelun järkkäämä Ultimate Endorser -kisa - siinä piti heittää tosissaan kroppaa likoon. Ja kyllähän pikku narsistini siitä diggasikin.
  
Okei, sä tykkäät huomiosta. Eikö se ole ok?

Joo kai ja ei. Saan kyllä eittämättä instant-nautintoa sillä hetkellä kun kerron jostain hurjasta uudesta suunnitelmasta tai joku tapahtuma on takana ja onnistunut ja ihmiset huomaavat sen.

Mutta ihan oikeaa todellista pysyvää hyvää oloa tuottaa se, kun jotenkin koen onnistuneeni välittämään jotain sellaista mihin joku toinen ylipainoinen taikka vaikkapa ahmimishäiriön kanssa tappeleva voi samaistua.

No, mitä nyt?

Joo, eli jonkinlaiseen välietappiin tässä tosiaan on tultu.

Oikeastaan koko blogi olisi ehkä pitänyt lopettaa Maailmanlopunmaratonin jälkeen. Sehän se oli silloin marraskuussa 2009 asetettu Läskimaijan maailmanlopuksi. Tuossa kohtaa oli selkeä epäjatkuvuuskohta, ja luulen että se on osin syynä siihen että tämä blogi on tänä vuonna lähtenyt valumaan narsistisempaan suuntaan.

Mulla on nyt mietinnässä se, että onko tässä mitä nyt näissä liikuntahommissa tavoittelen, mielestäni jotain sellaista samaa kuin tuossa alkuperäisessä Läskimaija-projektissa.  Joku konkreettinen matka, muutos, johon ihminen voi samaistua. En tiedä vielä onko sellaista. Joku punainen lanka.

Tarina pitää olla.

Yksi mahdollinen ajatus on kertoa tulevasta matkastani, jossa muutaman (4) vuotta täysin "hippi-hengessä" (ilman aikatavoitteita, tiukkaa treeniohjelmaa, mutu-meiningillä) liikkunut keski-ikäinen lähtee puolen vuoden ajan tavoittelemaan "kilpaurheilijamaisesti" jotain konkreettista aikatavoitetta, palkintoa ja pokaalia.

Mutta, onko se sellainen tarina ja hyvä tarina jonka haluan kertoa... ja miten teen sen ilman että se menee  kukkoiluksi. Mietitään vielä pari viikkoa.